Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
2

Ola! Bom dia! Boa tarde! Tudo bem? Tudo bom! Ihanat tervehdykset joita kuulen naapurustossa jokaisen vastaantulijan suusta kellonajasta riippuen. Tuttu tai tuntematon, tervehdys tulee kaikkien suusta. Nyt olen jo oppinut vastaamaan tai joskus jopa sanomaan nuo lauseet ensin. 

Portugalia olen opiskellut lähes kaksi vuotta kerran viikossa, välillä kaksikin. Aloitimme puolisoni kanssa opinnot jo Suomessa ennen Rioon muuttoa. Pärjään loistavasti jo kauppa-asioilla, ravintolassa ja päivittäisissä pikkujutuissa. Kuntosalilla tuntuu, että joskus juttelen jopa sujuvasti ja sitten taas tulee päiviä, että keskustelusta ei tule yhtään mitään. Uuden kielen opettelu on ihanaa, mutta toisinaan niin turhauttavaa. 

En oleta ihmisten täällä osaavan englantia. Kesti aikansa tottua siihen, että suurin osa ei välttämättä edes erota suomea englannista. Jokusen kerran meidän perhettä on luultu amerikkalaisiksi, vaikka puhuimme suomea. Englantia ei juurikaan kuule, eikä näe täällä liikkuessa. Televisio-ohjelmat on puhuttu portugaliksi. Onneksi meillä on Smart TV, joka on niin viisas, että osaa myös näyttää joitakin ohjelmia alkuperäiskielellä.  

Kun muutimme tänne asuimme alkuun kuukauden hotellissa. Minua jännitti moni asia, mutta tietenkin olin huolissani uskallanko keliakian vuoksi syödä mitään. Pieni helpotus oli, että hotellissa osattiin suht hyvin englantia. Se ei kuitenkaan auttanut omaa asiaani, sillä kukaan ei tuntunut ymmärtävän keliakiasta, gluteenittomuudesta tai laktoosittomuudesta mitään. Jotenkin ruokailut olivat aina haasteellisia myös lasten osalta, mikään ei kelvannut, kaikki maistui erilaiselta, ei ollut suomalaista maitoa ja muutenkin Brasilia oli tyhmä maa. 

Onneksi aamiaispöydässä oli aina yllin kyllin varmasti gluteenittomia tuotteita, hedelmiä. Täytyi vain pitää peukkuja pystyssä, ettei hedelmillä ollut kontaminaatiota leivänmurusten tai muiden gluteenia sisältävien tuotteiden kanssa. Myös munakas tehtiin paikan päällä toiveiden mukaan. 

Muut päivän ateriani olivat salaattia ja kanaa, salaattia ja lihaa, salaattia ja salaattia. Ei kastikkeita tai mausteita. Näin pelasin varman päälle. Maitotuotteita en käyttänyt yhtään. Gluteenitonta leipää löysin vasta kuukauden Brasiliassa asumisen jälkeen. Toki paikallinen juustopallero pao de queijo on gluteeniton, koska se on tehty maniokkijauhoista tai tapiocajauhoista. Mutta koska siinä oli juustoa, en tohtinut sitäkään syödä, ennenkuin löysin kaupasta esipaistettuja laktoosittomana. 

Kaikkeen kyllästyy. File mingon, stirlon stake tai paistettu kana. Lisukkeena kuivaa salaattia. Joskus riisiä. Onneksi täällä ei liha-annokset yleensä sisällä kastketta tai jos sisältää ne on lähes aina erikseen.

Kuukauden jälkeen huonepalvelu- ja ravintolaruoka alkoi maistua puulta ja silloin olikin aika muuttaa omaan kotiin ja aloittaa uusi elämä brasilialaisessa keittiössä, kaasuhellan kanssa. Kun vainsaatiin hellaan se kaasu muutamien viikkojen odottelujen jälkeen. Ja muutama astia, sillä omat tavaramme saapuivat vasta myöhemmin kun tietyt paperiasiat oli saatu kuntoon. Huonekalut, kodinkoneet ja elekroniikka ostettiin paikan päältä.

Entäs nyt sitten? Kokkaan paljon kotona, mutta syömme usein myös ulkona. Kotiruoka alkaa näyttää ja maistuu vähän samanlaiselta joka päivä. Perunaa syödään täällä vähän, mutta meillä se on suurta herkkua , etenkin murukastikkeen kanssa. Koska se on lasten erikoisherkkua teen heille kastikkeen vehnäjauhoon ja itselleni maizenaan.  

Kun teen spaghettikastiketta teen itselleni pastan erikseen. Vaikkakin gluteenittomat vaihtoehdot ovat hyviä ja täällä hinnallakaan ei ole eroa, on maussa kuitenkin eroa. Ja lapset ovat kranttuja kaiken suhteen. Kun olen oppinut mistä pitävät, koitan pysytellä samoissa ruoissa. Kokeilen silloin tällöin jotain uutta ja jos vastaanotto on suopea teen samaa toistekin. 

En tiedä kuinka brasilainen ruoka uunissa valmistetttu ruoka on, mutta minulle siitä tuli täällä uusi tuttavuus. Löysin kaupasta Knorrin mausteseospussin ilman gluteenia ja laktoosia. Mukana on uunipussi samassa ja nyt meillä syödään uunipussiruokaa noin kerran viikossa. Niin mahtavan helppoa. Kaikki juurekset, kasvikset, lihat, kanat ja mitä vaan haluat laittaa samaan pussiin mausteseoksen kanssa ja uuniin tunniksi. Ei sotkua, ei vaivaa, ei kyttäämistä ja voi tehdä isommankin satsin kerralla. Sopii arkeen ja juhlaan. Toivottavasti näitä löytyy myös Suomesta. En taida enää selvitä ilman niitä. 

Riisiä täällä on kaikkien ruokien kanssa. Lapset syövät sitä koulussa papujen kanssa joka päivä, joten kotona koitan keksiä mahdollisimman usein jotain muuta. Papuja en ole vielä koskaan valmistanut itse, olisi ehkä jo aika. Papupata eli feijao on sentään Brasilian kansallisruoka. Ostin jo painekattilan, mutta odotan vielä inspiraatiota.

Riisin kypsentämisessäkin on varmaan tuhat kikkaa, sillä lasten mielestä koulussa on parempaa riisiä kuin kotona. Olen kokeillut kaiken maailman lajikkeita, mausteita ja pusseja siihenkin, mutta ei vaan koskaan tule kouluriisin veroista.

Laktoosittomia maitotuotteitakin on alkanut ilmestyä vuoden mittaan kaupan hyllyille. Lähikauppaamme ilmestyi kuukausi sitten oma nurkka pelkästään laktoosittomille maitotuotteille. Melkein tuli tippa linssiin, olin niin onnellinen. Lapsille ostan kuitenkin edelleen kylmää maitoa lasipullossa korkeaan hintaan, sillä he eivät suostu juomaan iskukuumennettua maitoa maun vuoksi. En tiedä miten paikalliset lapset saavat vaadittavan kalsiumin, kun maito ei tunnu kuuluvan ruokapöytiin juomaksi ollenkaan. 

Oli ruoka mitä hyvänsä, niin seitsemän aikoihin illalla istumme koko perhe pöydän ääreen syömään ja jaamme päivän kuulumiset. 

Ensimmäinen itse tekemäni ateria Brasiliassa.

Kommentit

Ihanaa lukea elämästänne siellä kaukaisessa ja eksoottisessa Brasiliassa. Kuvat ovat myös kivoja.
On kyllä mielenkiintoista lukea!

Lisää uusi kommentti