Olet täällä

98

Pääsin linturetkelle Liminganlahdelle. Nautin tunnelmasta, meri, kevät, keväiset äänet ja tietysti tuhannet siivekkäät, tekivät päivästä ikimuistoisen. Maisemakin oli aika erikoinen. Esteettömät puiset kävelysillat helpottivat liikkumista, lapsiperheitä vaunuineen oli paljon liikkeellä. Hieno retkikohde. Lintutornista oli hyvä katsella maisemia ja kiikaroida lintuja. Näkyvissä oli ainakin hanhia, joutsenia ja sorsia. En ole alan harrastaja, mutta ymmärrän kyllä, kuinka jännittävää on bongailla lajeja. Luontokuvaustakin arvostan enemmän, kun näin ihmisiä kameroineen. Itse otin kuvia kännykällä.  Luontokeskuksessa on mahtava näyttely, teknisine hienouksineen. Lapset näyttivät osaavan käyttää vempaimia paremmin kuin minä. Ulkona oli nuotiopaikkoja, jotka olivat ahkerassa käytössä.

Viihtyisässä luontokeskuksen ravintolassa ruokalistaan oli merkitty selvästi L ja G. Kahvin kanssa sain samannäköistä marjapiirakkaa kuin muutkin. Esimerkillistä toimintaa. Gluteenittomuudesta ei tarvitse tosiaankaan tehdä numeroa.

 


Anonymous (ei varmistettu)
98
Vatsavaivoja ei yleensä kauheasti voivotella tai kuvailla yksityiskohtaisesti kahvipöydässä, töissä tai facebookissa. Harvoin kuulee kuinka usein käy kakalla tai minkälaista kakka on. Flunssan oireet, kipukohdat ja rään väri ja koostumus voidaan käydä hyvinkin tarkasti läpi. Poikkeuksena lienee tuoreet äidit, jotka seuraavat neuvolan ohjeiden mukaan vauvojensa ulosteen koostumusta, väriä ja hajua ja vaihtavat kakkakuukumisia toisten äitien kanssa.
 
Kun reilu kaksi vuotta sitten sain keliakiadiagnoosin, ihmiset kysyivät mm. millaisia oireita minulla oli ja mitä tapahtuu jos syön gluteenia. Pakkohan asia oli tiivistää lyhyehköön vastaukseen erilaisista vatsaoireista. Todellisuudessa olisin voinut tietenkin kertoa vuosikausia kestäneestä ripuloinnista ja veriulosteista, mutta ei tuollaisista asioista nyt puhuta. Ei ainakaan kahvi-tai ruokapöydässä, siellä kun keliakia viimeistään tulee puheenaiheeksi, kun tunnettuna herkkusuuna jätän monet herkut väliin. Asiasta kirjoittaminenkin vähän nolottaa, mutta aloitetaanpa alusta..
 
Siitä on varmaan 20-vuotta kun kävin lääkärissä jatkuvien vatsavaivojen vuoksi. Olin varma, että minulla olisi laktoosi-intoleranssi, koulukirjassa mainitut oireet viittasivat siihen. Yllätyin kun kuulin, että olin terve nuori nainen, ei ongelmia maidon kanssa. Oireet jatkuivat ja myöhemmin todettiin paksusuolen toimintahäiriö, johon terveyskeskuslääkäri totesi, että jätä vaalea leipä pois ja syö kuituja ja kasviksia paljon ja antoi käteeni kaksisivuisen esitteen asiaan liittyen. Eipä tuo juurikaan muuttanut köyhän opiskelijan arkea ja elämä jatkui normaalisti.
 
Kaksi ja puoli vuotta sitten totesin, että ehkä jatkuva pahoinvointi, ripuli ja oksentelu on jotain muuta kuin paksusuolen toimintahäiriötä tai vatsatautia. Aina vaan teki pahaa ja yökötti. Mutta koska en ollut laihtunut en ollut kovinkaan huolissani. Päätin kuitenkin käydä juttelemassa asiasta lääkärin kanssa.
 
Jotekin kaikista vatsan ja suoliston vaivoista puhuminen lääkärille oli vaikeaa. Muistan vain kun lääkäri kysyi kuinka kauan on ollut oireita ja häpeissäni kerroin että noin 20 vuotta enemmän tai vähemmän, mutta viime aikoina vaan enemmän. Huonosta vatsasta oli tullut minulle niin arkista, että en edes ajatellut sen olevan enää epänormaalia. Elinhän ruuhkavuosia, harrastin vähän liikuntaa, söin paljon herkkuja ja elämä oli kaikin puolin stressaavaa. Oletin kaiken edellämainitun olevan syy pahaan oloon. Tietenkin fiksu ihminen olisi mennyt lääkäriin aikoja sitten. Mutta olihan minutkin tutkittu 20 vuotta sitten ja ajattelin vain kaiken olevan paksusuolen toimintahäiriötä.
 
Testeissä selvisi heti seuraavana päivänä laktoosi-intoleranssi, maitosokeri ei kuulemma hajoa elimistössäni ollenkaan, joten kokonaan laktoositon elämä alkoi saman tien. Ajattelin, että no jopas jotain uusiksi meni kaikki mitä jääkaapissa on. Lääkäri pyysi soittelemaan muita tuloksia myöhemmin. Sain noin viikon aikaa totutella laktoosittomaan elämään kun sain puhelimitse tiedon, että minulla on myös keliakia. Lukemat kuulemma niin korkeat, että tulos on varma, ei tarvitsisi edes mennä gastroskopiaan eli mahalaukun tähystykseen.  
 
Tiesin kyllä mitä keliakia teoriassa on, mutta kokemusta gluteenittomasta elämästä ei ollut yhtään. Muistan vain ajatelleeni, että voi hitsi ei minulla ole aikaa tämmöseen. Lapsetkin on niin kranttuja ruokien suhteen ja nyt tämä. 
 
Mutta aikaa oli otettava ja asiaan perehdyttävä. Tapaaminen lääkärin kanssa ja juttelua jatkosta. Olin ihan varma, että minulla on vähintäänkin syöpä johtuen kaikesta gluteenista ja laktoosista kaikkina näinä vuosina. En voinut jättää gastroskopiaa väliin, oli pakko saada varmuus teenkö jo kuolemaa.
 
Kamala pelotella kokemattomia, mutta gastroskopia oli ehdottomasti yksi epämiellyttävistä kokemuksista mitä olen kokenut. Mutta onneksi diagnoosi jäi keliakiaan ja laktoosi-intoleranssiin, eikä suolistosta löytynyt muita sairauksia. Koitin myös ajatella positiivisesti, ehkäpä nyt saan pudotettua painoakin vähän! 
 
Aloitin gluteenittoman ja laktoosittoman elämän, enkä ole sen jälkeen gluteenia ainakaan tahallisesti suuhuni laittanut. Eikä mieleeni tulisi edes kokeilla. Ihan hetken mietin, vaikuttaisiko tämä suunnitelmiin Brasiliaan lähtöön liittyen. Päätin kuitenkin eläväni vaikka kasviksilla muutaman vuoden jos ei muuta syötävää olisi.
 
Onneksi en antanut keliakian vaikuttaa, sillä Brasilia on osoittautunut keliaakikon paratiisiksi. Täällä on nimittäin säädetty jokunen vuosi sitten laki, jonka mukaan kaikissa tuotteissa on luetteva sisältääkö tuote gluteenia vai ei. Jokaisessa suuhun laitettavassa tuotteessa lukee siis "nao contem gluten" tai "contem gluten" eli ei sisällä gluteenia ja sisältää gluteenia. Voi kuinka ihana helpotus arkeemme! Tai minun arkeeni, sillä minähän se perheen ruokavammainen olen. Tästä laista voisi myös Suomi muutoin mielestäni keliakian edelläkävijänä ottaa mallia! 
 
 
Laktoosittomuus Brasiliassa sen sijaan on osoittautunut haasteellisemmaksi. Laktoosittomia maitotuotteita ei alussa juurikaan löytynyt kaupoista. Viime kuukausien aikana olen vasta löytänyt muutamia laktoosittomia tuotteita jopa pikkuisesta lähikaupastamme. Maitotuotteita on ylipäänsä vähemmän kuin Suomessa. Uskaltaisin jopa väittää, että Suomessa on yksi maailman laajimmista maitotuotevalikoimista! Brasiliasta en ole ainakaan vielä löytänyt edes tavallista viiliä, kermaviiliä, smetanaa tai varsinaista "aikuisten" rahkaa. Maidot ja kermat myydään pääasiassa iskukuumennettuna ja niitä säilytetään huoneenlämmössä. Maku on myös senmukainen. Kärsimme todennäköisesti koko perhe kalsiumin puutteesta näiden vuosien jälkeen.
 
Kuitenkin ravintoa on löydetty koko perheelle ja edelleenkään en ole päässyt laihtumaan ainakaan merkittävästi. Gluteenittomuus ei ole täällä yhtä kallista kuin Suomessa, laktoosittomuus sen sijaan on huomattavasti kalliimpaa. Hintatasoltaan Brasilia ja Suomi ovat hyvin pitkälti samaa luokkaa. Onneksi minulla on nyt ollut aikaa tutustua ruokiin ja tarvikkeisiin ajan kanssa. Ei tämä nyt niin kakkajuttu olekaan! 

Anonymous (ei varmistettu)
46

Aloitan suoraan asiasta, ettei myöhemmissä kirjoituksissani tarvitse palata tähän perusasiaan wink

Keliakia on ollut elämässäni paljon kauemmin kuin 9 vuotta, joka on kulunut diagnoosin saamisesta. Siskollani todettiin keliakia jo yli 25 vuotta sitten. Sen jälkeen keliakia löytyi myös äidiltämme. Oireet ovat jokaisella olleet omanlaiset. Luulen, että siskollani oireet olivat rajuimmat. Hän oli joskus jopa terveyskeskuksessa seurattavana oireiden vuoksi. Äidillämme oli pitkään löysä vatsa ja vatsakipuja.

Omat oireeni tuntuivat siskooni ja äitiimme verrattuna lieviltä, mutta hakeuduin lopulta tutkimuksiin vatsavaivojen vuoksi - ja kun tätä sukurasitettakin on. Veren vasta-aineet otettiin pariin kertaan (joitakin vuosia välissä), ennenkuin niissä todettiin poikkeavuutta ja sain lähetteen vatsantähystykseen. Senkin jälkeen tilannetta seurattiin vuosi. Koska  suolinukassani todetut muutokset eivät vuoden kuluttua tehdyssä tähystyksessä olleet parantuneet, sain keliakia-diagnoosin. 

Omalla kohdallani diagnoosin saaminen oli helpotus - muistan vieläkin sen ihanan rauhan tunteen, mikä mahaani tuli pari kuukautta ruokavalion aloittamisen jälkeen! Huomasin myös, että enää ei tarvinnut käydä vessassa useita kertoja päivässä, vaan isomman asian hoitaminen kerran päivässä riitti. Epänormaalista tulee ajan kuluessa normaalia, kun se tapahtuu suhteellisen hitaasti. Tai itse sitä vain sokeutuu joillekin asioille ja alkaa pitää niitä normaalina.

Keliakia on osa ihan jokaista päivääni, joten en oikeastaan koe ”sairastavani” sitä. Kun ruokavalio onnistuu, koen itseni ihan terveeksi. Keliakia on yksi ominaisuuteni siinä missä vihreät silmäni. Joskus olen jopa ravintolassa ruokaa tilatessani unohtanut mainita gluteenittomuuden, niin itsestään selvää se minulle on.

Keliakiaan sopeutuminen tuntuu sujuneen suhteellisen vaivattomasti ehkä juuri sen takia, että sairaus oli minulle entuudestaan tuttu lähipiiristä ja olin leiponut gluteenittomia tuotteita itsekin. En ole erityisesti kaivannut jotain entisestä ruokavaliostani, kuten esim. ruisleipää, jota jotkut ehkä kaipaavat. Sen sijaan olen saanut paljon uusia makuelämyksiä, joita en ilman keliakiaa olisi ehkä koskaan maistanut, kuten tattaria ja hirssiä. Totta kai toisinaan on päiviä, jolloin harmittaa ja jopa pahoitan mieleni ruokaan liittyvistä tilanteista. Sitä se keliakia kai minun elämässäni on: tietoa, taitoa (sitä saakin harjoitella jatkuvasti) ja tunnetta - täydellistä elämää kaikessa epätäydellisyydessään.

Lopuksi kuva eilisestä ilon tunteen tuottajasta, kun leivoin valmisjauhosekoituksesta maalaisleivän, josta tuli ihan "normaalin" leivän näköinen, siis pullea ja hyvänmakuinen.


Sivut