Olet täällä

0

Koronapandemian alku Suomessa on jäänyt erityisen hyvin mieleeni. Maaliskuun 12. päivä hallitus päätti suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, ja koko maa sulkeutui. Tänä päivänä työpaikallamme oli tarkoitus järjestää vuosijuhlat, jotka sitten peruutettiin kaksi tuntia ennen tapahtuman alkua. Seuraavana maanantaina työpaikaltamme tuli käsky, että kaikki jäävät tekemään töitä etänä kotiin. Noin viikko hallituksen määräysten jälkeen mieheni sairastui rajuun kuumetautiin, joka myöhemmin johti munuaisongelmiin. Pari päivää tätä ennen olin saanut selville, että olin raskaana.

Raskauteni tuli pienenä yllätyksenä, sillä olimme ajatelleet lykkäävämme lapsen hankintaa toukokuisen häämatkamme jälkeen (johon emme sitten päässeetkään). Yllätys oli toki iloinen, olimme molemmat erittäin innoissamme. Koronatilanne varjosti kuitenkin raskauden alkua paljon, etenkin mieheni sairastumisen myötä. Sairastuin itsekin, vaikkakin hyvin lievästi mieheeni verrattuna. Viruksesta tiedettiin tuossa vaiheessa vähän, joten luonnollisesti ajatukseni kääntyivät siihen, miten mahdollinen tartuntani vaikuttaa alkioon.

Vasta kun tilanne oli rauhoittunut ja sikiö oli todettu hyvävointiseksi, rupesin miettimään lapseni mahdollista keliakiaa. Kansallisen Käypä hoito -suosituksen mukaan keliakian esiintyvyys on 5–10 %, mikäli ensimmäisen asteen sukulaisella on todettu keliakia. Minulla ei ole ollenkaan kokemusta siitä, miten lapsi selviää keliakiansa kanssa: itse sain diagnoosin 17-vuotiaana. Miten keliakia vaikuttaa lapsen elämänlaatuun? Mieleeni tulee väistämättä erään äidin sanat Facebook-keskustelussa: ”Lapseni synttäreille oli pakko kutsua yksi keliaakikkolapsi. Ei minulla ole aikaa millekään erityisruokavalioiden huomioinnille, ihan tarpeeksi tässä suunnittelua muutenkin. Mitä sellaiselle edes voi tarjota? Ajattelin tyrkätä käteen kasan karkkeja, saa sitten itse valita mitä syö. Ei jaksa tällaisia miettiä.” Tämäkö kohtalo odottaa myös omaa lastani?

Sosiaaliset tilanteet olisivat varmasti niitä hankalampia. Muutenhan arki pysyisi samanlaisena, elämme kuitenkin mieheni kanssa jo nyt täysin gluteenitonta elämää. Toisaalta kun miettii, lapsella voisi olla asiat paljon pahemminkin. Olen nähnyt läheltä monenlaisia eri sairauksia sairastavia ihmisiä, jotka kamppailevat erilaisten päivittäisten asioiden kanssa. Jos näistä sairauksista lapseni saa ”vain” keliakian, voin pitää häntä onnekkaana. Kuten varmasti kaikki muutkin vanhemmat, toivon kuitenkin sydämestäni, että lapseni olisi mahdollisimman terve.

Kuulisin enemmän kuin mielelläni pienten keliaakikoiden vanhempien kokemuksia lapsen keliakiasta. Miten lapsenne suhtautuu omaan sairauteensa? Oletteko koskaan kohdanneet hankaluuksia lapsen sairauden vuoksi? Ovatko muut ihmiset osanneet suhtautua lapsen tilanteeseen? Jaathan kokemuksiasi kommenttikentässä! Näistä olisi varmasti hyötyä uuteen tilanteeseemme, oli lapsellamme sitten keliakia tai ei! smiley

Lähde: Keliakia. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2018 (julkaistu 18.12.2018). www.kaypahoito.fi.