Olet täällä

2

"Oireeton" keliakia kertoo itsestään pienin vihjein, joita ei välttämättä huomata

En tullut huonovointiseksi syötyäni gluteenipitoisia ruokia. Keliakia ei pudottanut painoani, ei vaikuttanut hemoglobiiniarvoihini, jotka ovat aina olleet hyvällä tasolla. Se ei aiheuttanut anemiaa. Se ei saanut syömääni ruokaa nousemaan ylös tai tehnyt suuhuni aftoja. Se ei oletettavasti nostanut maksa-arvojani tai vaikuttanut hampaideni kiilteeseen. Nämä ovat keliakian monia oireita, joita minulla ei ollut.

Ensiviikolla alkavan keliakiaviikon teeman pohjalta aloin muistella, miten keliakia hiipi osaksi elämääni. Olen yksi niistä monista, joiden keliakiaa ei huomata heti oireiden alkaessa. Se johtui siitä, että oireeni olivat epämääräisiä, huomaamattomia, pieniä, mitättömiä, esiintyivät tavallisena osana murrosikää. Kunnes ihoni alkoi oireilla näkyvästi kuin hälytysmerkkinä siitä, että jokin ei ole kohdallaan. Äiti käytti minua ja pikkuveljeäni verikokeissa isosiskoni keliakiadiagnoosin jälkeen. Olimme alle kouluikäisiä, siskoni ekaluokkalainen. Minun vasta-ainearvoni olivat normaalit, veljelläni hieman koholla. Luulin, että minun ei koskaan tarvitsisi käydä samassa kokeessa uudestaan; eihän minulle voi puhjeta keliakiaa, koska sitä ei lapsenakaan todettu. Mutta toisin kävi, vuosia myöhemmin.

En tiennyt, että minussa oli mitään poikkeavaa. Väsymys ja ärtyneisyys tuntuivat kuuluvan murrosikään, minulla ei käynyt mielessäkään, että niiden takana voisi olla jotain muutakin. Alakoulun loppuvaiheilla minulle oli tavanomaista, että leikittyäni jonkin aikaa sisarusteni ja serkkujeni kanssa sukulaisten luona, vetäydyinkin yhtäkkiä sohvalle makaamaan ja halusin vain olla siinä, ehkä jopa nukkua. Sisarukseni varmasti turhautuivat yrittäessään saada minua takaisin leikkiin tai peleihin mukaan. Väsyneenä ärsyynnyin siitä, että en saanut makoilla rauhassa. Muistaakseni en kuitenkaan ollut AINA väsynyt. Se ei ollut päivittäin toistuvaa, joten se ei herättänyt epäilyksiä. Murrosikäähän se vain oli, ja todennäköisesti osittain olikin.

Ihokeliakian erittäin selvät oireet johtivat lopulta ohutsuolen tutkimuksiin

Piilossa ollut keliakia todennäköisesti sai lopulta aikaiseksi ihokeliakian. Varmaa se ei ole, mutta lääkäri piti sitä mahdollisena. Muistan rippijuhlani, kesänä 2008. Ylläni oli hihaton mekko ja ihoni oli tavallinen. Mitä nyt kyynärvarsissani oli jotain vähäistä ihottuman kaltaista. Tuo kesä on jäänyt mieleeni, koska sen jälkeen ihoni kunto lähti kiitämään pelkkää alamäkeä. Se oli viimeinen kesä, kun koin ihoni olevan vielä terve. Koko yläkoulun ajan, kolme pitkää vuotta, ihokeliakia oireili aina vain voimakkaammin kyynärvarsissa ja polvissa. Ihokeliakialle tyypillisillä alueilla. Muistan sietämättömän kutinan, monet rasvat, joita kokeilin turhaan, yöt, joina raavin ihoani verille. Siskoni pyysi minua eräänä yönä lopettamaan raapimisen, mutta vastasin, että ei se raapimattakaan parane.

Nyt ajateltuna minun olisi ehkä pitänyt sitoa patakintaat käsiini ja vain sietää se kutina. En aavistanut, mitä ihoni sen myötä vielä keksisi. Ihokeliakia todettiin ja sen jälkeen tutkittiin myös ohutsuolen nukka, mikä johti suolistokeliakian diagnoosiin. Gluteeniton ruokavalio tehosi nopeasti kutinaan, joka katosi. Odotin toiveikkaana, että ihottumani alkaisi myös kadota. Se lieventyi jonkin verran, mutta sitten ihottumaa ja näppyjä alkoi ilmestyä polviini, sääriini, reisiini, rintakehääni, hartioihini, selkääni, olkavarsiini, kasvoihini. Kutinaa ei ollut, vain näppyjä ja paukamia. Prurigo nodularis, se kannattaa pitää mielessä ihokeliakian kutittaessa ihoa ja kun mieli tekisi vain raapia. Prurigon puhkeamisen syytä ei tunneta, mutta hillitön raapiminen voi olla osasyy siihen.

Keliakia LUKUISTEN ERI OIREIDEN taustalla on hätkähdyttänyt minua. Miten yksi ainoa sairaus voi aiheuttaa niin paljon vaivoja ihmiselle? Jopa puhkaista allergioita, aiheuttaa osteoporoosia ja hermosto-oireita, nivelkipuja ja -turvotusta? Miksi keliakia on niin monimuotoinen, että toisella se aiheuttaa rajuja oireita siinä missä toinen ei edes tiedä sairastavansa sitä? Minulla keliakia puhkesi murrosiässä. Veljelläni ei ole vieläkään todettu keliakiaa, vaikka sitä jo välillä testattiin apteekista saatavalla kokeella. Mutta se ei tule koskaan olemaan täysin poissuljettu häneltäkään, vaan se täytyy pitää mielessä epämääräisten oireiden varalta. Sukuni osoittaa hyvin sen, että keliakia voi ilmestyä missä iässä tahansa. Lapsena, kuten isosiskollani. Varhaisteininä, kuten minulla. Aikuisena, kuten sedälläni. Keliakiaa autoimmuunisairautena ei todellakaan pidä aliarvioida.

 

Eikä ainakaan rinnastaa allergioihin.

Kommentit

Murrosikäisenä yläkoulu iässä minulla oli aina terveystarkastuksessa hemoglobiini luokkaa 100. Olin väsynyt ja vaivaan määrättiin rautakuuria, koska tarkentavissa verikokeissa ei ollut mitään poikkeavaa kuin anemia, niin päädyttiin siihen, että minulla on vain taipumus anemiaan ja söin rautakuuria joka vuosi ja hemoglobiini nousi aina niiden ansiosta juuri ja juuri 120 paikkeille. 17-18 vuotiaana muistan väsymyksen ja jatkuvat jalkasäryt, nivelet särkivät niin, että yölläkin piti hieroa, myös kävely oli välillä hankalaa särkyjen vuoksi. Vatsa reistaili välillä, oli kovia kipuja, ripulia ja ummetusta. 19-20 - vuotiaana olo oli huonontunut entisestään a ruokahalua ei ollut, oksetti kun söin leipää. Aloin laihtua, olin väsynyt ja kalpeja, suu oli täynnä aftoja, oli särkyjä nivelissä ja vatsakipu oli välillä niin kovaa, että makasin kaksin kerroin sängyssä. Lopulta jatkuvan huonovointisuuden, uupumisen, laihtumisen (7kg /6kk aikana), kipujen ja väsymyksen vuoksi hakeuduin lääkäriin. Maksa-arvot olivat koholla, mutta muuta ei. Päädyttiin kuitenkin tähystykseen, koska toinen lääkäri epäili keliakiaa, mutta tähystävä lääkäri ei uskonut keliakiaan, koska keliakia vasta-aineet eivät olleet koholla ollenkaan, vaikka olin todella sairas ja huonokuntoinen. Tähystyksessä koepalatulos vasta näytti, että minulla ei ollut yhtään enää suolinukkaa jäljellä. Keliakia todettiin vuonna 1998, olin 20-vuotias ja gluteeniton dieetti toi elämäni takaisin:).
Murrosikäisenä yläkoulu iässä minulla oli aina terveystarkastuksessa hemoglobiini luokkaa 100. Olin väsynyt ja vaivaan määrättiin rautakuuria, koska tarkentavissa verikokeissa ei ollut mitään poikkeavaa kuin anemia, niin päädyttiin siihen, että minulla on vain taipumus anemiaan ja söin rautakuuria joka vuosi ja hemoglobiini nousi aina niiden ansiosta juuri ja juuri 120 paikkeille. 17-18 vuotiaana muistan väsymyksen ja jatkuvat jalkasäryt, nivelet särkivät niin, että yölläkin piti hieroa, myös kävely oli välillä hankalaa särkyjen vuoksi. Vatsa reistaili välillä, oli kovia kipuja, ripulia ja ummetusta. 19-20 - vuotiaana olo oli huonontunut entisestään a ruokahalua ei ollut, oksetti kun söin leipää. Aloin laihtua, olin väsynyt ja kalpeja, suu oli täynnä aftoja, oli särkyjä nivelissä ja vatsakipu oli välillä niin kovaa, että makasin kaksin kerroin sängyssä. Lopulta jatkuvan huonovointisuuden, uupumisen, laihtumisen (7kg /6kk aikana), kipujen ja väsymyksen vuoksi hakeuduin lääkäriin. Maksa-arvot olivat koholla, mutta muuta ei. Päädyttiin kuitenkin tähystykseen, koska toinen lääkäri epäili keliakiaa, mutta tähystävä lääkäri ei uskonut keliakiaan, koska keliakia vasta-aineet eivät olleet koholla ollenkaan, vaikka olin todella sairas ja huonokuntoinen. Tähystyksessä koepalatulos vasta näytti, että minulla ei ollut yhtään enää suolinukkaa jäljellä. Keliakia todettiin vuonna 1998, olin 20-vuotias ja gluteeniton dieetti toi elämäni takaisin:).

Lisää uusi kommentti