Olet täällä

6

Mulla ei riitä sormet laskemaan kuinka monta kertaa multa on kysytty tuon tyylisiä kysymyksiä tämän seitsemän kuukauden aikana. Ei täysin noilla sanoilla, mutta viesti on kyllä mennyt perille: miksi mä en voi syödä sitä keksiä, jos mä en siihen kuole?

 

Hyvä uutinen: mun lyhyen kokemuksen mukaan Suomessa keliakian kyseenalaistamista ei harrasteta ainakaan niin rankalla kädellä kuin täällä.

Huono uutinen: Suomeen siirtyminen noin reiluun kolmeen kuukauteen ei ole mahdollista, mutta hei, asiat voisivat oikeasti olla tuhat kertaa huonomminkin...

 

Sitä harvinaista herkkua täällämain, gluteenitonta purilaista ravintolassa 

Mä olen ollut keliaakikkona Suomessa 10 päivää, Kanadassa 191 päivää. Sain diagnoosin elokuun lopussa vuonna 2017, sopivasti kymmenen päivää ennen kuin aloitin vaihtovuoteni Kanadassa. Voisi kait sanoa, että hyppäsin kahteen uuteen maailmaan samaan aikaan.

Kanadassa olosuhteiden pakosta taivuttelin itseni sopeutumaan uuteen ruokavalioon todella nopeasti, mutta ne kymmenen päivää Suomessa kriiseilin yksinäni lähetellen kavereille ylidramaattisia viestejä, koska se helpotti. Mä en ollut mitenkään varautunut saamaan keliakiadiagnoosia, vaikka olinkin kärsinyt satunnaisesta huimauksesta parin vuoden ajan. Se oli kuitenkin ainoa oire, ja koko testeihin mentiin sekä lääkärin että mun ajatuksilla “Enpä usko, mutta tehdään kuitenkin”. No, usko osoittautui vääräksi ja nyt ajateltuna hyvä että osoittautui.

 

Hommat ei aluksi mennyt ihan putkeen, ja mun alkutaival keliaakikkona meni aikalailla päin puita ja pensaita. Hostäiti kyllä osti mulle erittäin mielellään “omia tuotteitani” ja kokkasi erikseen gluteenittomat sekä gluteenilliset pastat, mutta yksi asia mitä mä en Suomessa ehtinyt kohtaamaan kertaakaan osoittautui täällä mun toisessa kotimaassa tosi yleiseksi ilmiöksi: se pirun kyseenalaistaminen.

Aluksi epäilevät kysymykset (ks. ennakkoluulot) liittyen mun erilaisempaan ruokavalioon oli tosi vaikeita vastaanottaa. Lausahdukset “Ootkos vähän nirso?” tai “Tosi surullista ettet halua syödä tätä kakkua”, sai mut kiroamaan kaikki voimasanat pääni sisällä. Varsinkin lauseet, jotka sisälsivät väitteen etten haluaisi syödä jotain, kuului mun kestoinhokkeihin. Kun selitin, että mä en kuole sillä sekunnilla, kun pistän jotain gluteenillista suuhuni, ihmiset katsoivat silmät ymmyrkäisinä, että mikä tässä muffinsissa sitten on ongelma.

Jälkeenpäin ajateltuna nuo olivat tosi pieniä asioita, yksittäisten asiasta tietämättömien ihmisten aivopieruja, mutta silloin ne tuntuivat suuntaviivoilta, joiden mukaan mun olisi pitänyt syödä. Mä olin tuore keliaakikko, yksin uudessa maassa pihalla kuin lumiukko ja yhtäkkiä niitä tuttuja tuotteita ei löytynytkään sieltä viereisestä Citymarketista. Osaksi ulkopuolelta tulevien kommenttien takia mä itsekin aloin kyseenalaistamaan koko keliakiaa. Miksi mä en voi syödä viljaa edes vähän? Haittaako se yksi kakkupala? Enkö mä koskaan saa tietää miltä maistuu joku tietty leivonnainen? Uhriutumista oli ilmassa, myönnetään.

 

Läksiäiset viime elokuulta ennen keliakiadiagnoosia

 

Nyt lähes seitsemän kuukautta myöhemmin paljon viisaampana voin todeta, että vaikka kuinka välillä pännii ja ärsyttää, oman pirtansa pitäminen tuntuu mielettömän hyvältä jälkikäteen. En mä vieläkään tunne keliakiaa läheskään kokonaan, korkeintaan olen työntänyt nenäni sinne gluteenittomaan kuplaan ja haistellut menemään tämän puoli vuotta, mutta nyt mulla on paljon enemmän itsevarmuutta syödä juuri niin kuin itse tiedän olevan tarvis. Se ei aina ole itsestäänselvää.

~ Meri

 

P.S. Jos haluatte seurata mun matkaa ennen kaikkea vaihto-oppilaana täällä vaahterasiirapin ihmemaassa, kurkatkaa ihmeessä mun blogia osoitteessa https://mereltamerelle.blogspot.ca/ ja liittykää lukijaksi!

 

Kommentit

Muistuu aivan mieleen taas omat ajat au pairina Kanadan länsirannikolla :). Itselläni tosin oli ehkä hieman helpompaa, gluteeniton ruokavalio oli tuolloin täysin tuore asia ja Gwyneth Paltrow´n myötä huippumuodikas! Innostus on tainnut tämän jälkeen laskea. Muistaakseni ainakin silloin jättimarkettien pakasteosastolta löytyi kaikennäköistä paikallisruokaa dinner parteihin, kuten hodarisämpylöitä, mac and cheesea ja pancakeseja. Toivottavasti nautit ajastasi jylhien maisemien maassa! :)
Kiitti kommentista! Mä tosiaan asun itärannikolla pienen pienessä kaupungissa, joka varmasti vaikuttaa gluteenittomien tuotteiden saatavuuteen. Tällä hetkellä tuosta lähikaupasta saa niitä perustuotteita (leipää, muroja & jauhoja), mutta jos haluaa jotain extraa, pitää kyllä hakea jostain kauempaa. Vau, toivottavasti oli hyvä vuosi au pairina. Mäkin olen sellaisesta haaveillut, saa nähdä toteutuuko koskaan. Kanada on kyllä ihan huippumaa, nautin!
Olipa mielenkiintoista lukea. Itse suuntasin vaihtariksi Kanadaan 20 vuotta sitten.
Kanada on kyllä ihana maa, varmasti silloin 20 vuotta sitten kuten nytkin. Pohjois-Amerikan oma Suomi, mutta on se elämä kuitenkin täällä melko erilaista. Kiitos kommentista!
Onpa ikävä kuulla, että kohtaamasi ihmiset ovat suhtautuneet keliakiaan noin ikävästi. Oletko puhunut heille oireista, joita sinulla oli ennen keliakiaa ja joista olet nyt päässyt eroon? Entä siitä, että hoitamaton/huonosti hoidettu keliakia lisää todella paljon riskiä sairastua suolistosyöpään? Tai muista liitännäissairauksista, kuten anemiasta ja osteoporoosista? Se voisi auttaa ihmisiä ymmärtämään, ettet vain huviksesi jätä maistamatta heidän tarjoamiaan ihania kakkuja, vaikka et saakaan mitään anafylaktista shokkia heti, kun syöt vähänkin vehnää. Minulla on ollut tosi hyvä tuuri siinä mielessä, että useimmat kohtaamani ihmiset ovat suhtautuneet keliakiaani vakavasti. Kuulun siihen ryhmään keliaakikkoja, jotka eivät saa gluteenista mitään välittömiä oireita. Ennen diagnoosia minulla oli ollut jatkuva anemia melkein 10 vuotta, ja juuri ennen diagnoosia alkoi olla myös mahavaivoja, kuten närästystä ja sekundaarinen, todella paha laktoosi-intoleranssi. Varsinkin hemoglobiinin nousemisessa normitasolle kesti todella kauan. Laktoosi-intoleranssi on edelleen lievänä, mutta varsinkaan ulkomailla en jaksa välittää siitä, koska ruuan gluteenittomuuden varmistaminen on tärkeämpää ja joskus aika hankalaa. Minultakin kysytään joskus, mitä minulle tapahtuisi, jos söisin gluteenia. Olen opetellut vastaamaan niin, että juuri nyt ei mitään, mutta jos söisin gluteenia enemmän tai pieniäkin määriä usein, alkaisin kärsiä mahakivuista ja anemiasta. Päätän kertomuksen siihen, että gluteenin syöminen lisäisi merkittävästi riskiäni sairastua osteoporoosiin ja suolistosyöpiin. Yleensä syöpä-sana on sen verran pelottava, että ihmiset uskovat. Painotan myös sitä, että todella pienetkin gluteenimäärät voivat saada tuon aikaan, jos altistus on säännöllistä. Yleensä mainitsen myös, että osa keliaakikoista saa gluteenista todella voimakkaan ja äkillisen reaktion eli viettää seuraavat tunnit tai jopa päivät vessassa oksentaen ja kamalissa mahakivuissa. Vaikka siihen ei kuolekaan, useimmat ymmärtävät sellaisen olevan niin epämiellyttävää, että gluteenia on syytä välttää. Tsemppiä ja toivottavasti pystyt nauttimaan vaihtovuodestasi näistä ongelmista huolimatta!
Kiitos ihanan pitkästä kommentista! Mäkin kuulun niihin onnekkaisiin, jotka ei sen suuremmista oireista kärsi. Ainoastaan anemiaa mulla oli viimeiset pari vuotta, ja hemoglobiinit aikalailla päin mäntyä, mutta ne ei kuitenkaan vaikuttanut mun elämään niin radikaalisti kuin vaikka vatsavaivat voisivat vaikuttaa. Nyt en ole pitkään aikaan päässyt mittamaan arvoja, mutta olisi ihan kiinnostavaa tietää missä lukemissa tällä hetkellä mennään. Mulla oli tosiaan aluksi aika vaikeeta selittää sairautta muille, koska mun kielikapasiteetti oli melko rajallinen. Hommaa mutkisti sekin, että ranskaksi, joka on mun päivittäiskieli täällä, keliakialle ei oikein löydy oikeanlaista sanaa. Useimmiten se kulkee nimellä "gluteenin intoleranssi", joka saa ihmiset luonnollisesti ajattelemaan keliakiaa laktoosi-intoleranssin kaltaisena. On myöskin olemassa toinen nimi, joka on enemmän ehkä lääketieteellisempi, mutta se ei ole sanonut tähän mennessä kenellekään yhtikäs mitään. Nykyään siis tyydyn selittämään, että mulla on sairaus, jonka takia en voi syödä vehnää jaadajaada ja lisäselitykset päälle, jos joku niitä kaipaa. Nyt olen vielä useampaankin kertaan maininnut tuon syövän mahdollisuuden ja kuten sanoitkin, sillä saa yleensä ihmiset hiljaiseksi. Pari aikuista on siihen heittänyt "Noh, eihän se 100 % varmaa kuitenkaan ole" -kommentin, mutta mitäs niistä. Keliakia on loppujen lopuksi pieni osa mun vaihtovuotta enkä monena päivänä edes muista sen olemassaoloa. Mistään hinnasta en vaihtaisi tätä kokemusta pois!

Lisää uusi kommentti