Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
383

Teksti Ann-Mari

Saimme viime viikonloppuna koko perheen koolle pitkästä aikaa. Olin jo pitkään haaveillut tekeväni blinejä, ja nyt siihen koitti oiva tilaisuus. Blinit ovat nimittäin ehdottomasti ison porukan kesken jaettavaa ruokaa.

Blinien ovat meidän perheemme suurta herkkua. Emme tee niitä kovin usein, mutta talveemme kuuluu aina vähintään yksi herkutteluhetki blineillä. Ja mitä herkkua ne ovatkaan!

Blinien juju on tattarijauhossa. Se tuo niihin kivan happaman maun. Osan jauhoista voi korvata gluteenittomilla jauhoilla, mutta voi taikinan tehdä kokonaankin tattarilla. Blinit voi paistaa pienellä blini- tai ohukaispannunnulla, mutta paistamista nopeuttaa hurjasti, jos tekee niistä isoja "lettuja" paistinpannulla. Viime vuonna kokeilin bliniä pannukakun muodossa pellillä paistettuna, mutta siihen en ihastunut. Siitä kun puuttui tuo voin paistamisessa tuoma rasva. 

Blinien paras puoli on mielestäni niiden mutkattomuus. Blinit voi paistaa valmiiksi ja lämmittää uunissa juuri ennen tarjoilua. Pöytään voi kasata erilaisia täytteitä, joita jokainen ruokailija voi ottaa oman mielensä mukaan. Meidän bliniemme täytteinä on usein mätiä, smetanaa ja punasipulia, suolakurkkuja ja hunajaa, katka- tai jokirapuja, perunasalaattia, sienisalaattia, graavi- tai kylmäsavulohta, kalatahnaa, hummusta, raejuustoa - vai mielikuvitus on rajana.

Taikina on oikeastaan aika helppo valmistaa, vaikka sen tekemiseen pitääkin varata aikaa. Jos oikein hyvin suunnittelee, voi taikinan laittaa alulle jo edellisenä iltana ja jättää muhimaan jääkaappiin. Mutta kyllä blinitaikina nousee ja valmistuu ihan muutamassa tunnissakin.

Raaka-aineet ovat yksinkertaiset: hiivaa, maitoa, munia, suolaa, voita ja tattarijauhoja. Minä tein blinitaikinan tänä vuonna tällä ohjeella:

Gluteenittomat blinit

5 dl maitoa

25 g hiivaa

2,5 dl tattarijauhoja

1 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta

3 keltuaista

200 g kermaviiliä

3 valkuaista

½ tl suolaa

Paistamiseen: voita

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon isossa kulhossa, sillä taikina kohoaa runsaasti. Vatkaa tattari- ja gluteenittomat jauhot joukkoon. Anna kohota huoneenlämmössä tunnin ajan.

Lisää taikinaan keltuaiset, kermaviili ja suola. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä taikinaan varovasti nostellen.

Paista blinit ohukais- tai paistinpannulla molemmin puolin.

Voit paistaa kaikki blinit kerralla valmiiksi ja pitää ne lämpiminä 100-asteisessa uunissa ennen ruokailua.

 

 

Kommentit

free slots online no download https://onlinecasinogameslots21.com/ - best online gambling sites for real money free penny slots with bonus spins winstar world casino https://onlinecasinogameslots21.com/
free online credit score full credit report annual credit report request form business credit score https://freecreditscoreses.com/ - check my credit score credit karma
free credit report online credit score https://freecreditscoreses.com/ - max credit score annual free credit report official site good credit score range
free credit score equifax truly free credit report karma credit score my free annual credit report https://freecreditscoreses.com/ - equifax free credit score
https://freecreditscoreses.com/ request credit report free credit score karma annual credit report completely free government find credit score
check my credit score government free credit report experian credit free credit report uk https://freecreditscoreses.com/ - free annual credit report
annual credit report completely free government https://creditreportms.com/ - credit scoring free credit ck experian credit report free free annual credit report government
free credit score report free credit score checker find out credit score how to check credit score https://creditreportms.com/ - free business credit report
https://creditreportms.com/ full credit report https://creditreportms.com/ - transunion free credit report annual does forbearance affect credit score
how to read credit report https://creditreportms.com/ - what is a good credit score number how to get a free credit report myfreecreditreport
https://creditreportms.com/ view my credit report equifax business credit report get a credit report free credit score erian
https://creditreportms.com/ good credit score range https://creditreportms.com/ - free credit score karma annual free credit report official site
https://creditreportms.com/ how to get free credit report https://creditreportms.com/ - free online credit report credit report scores
https://getcreditscorefast.com/ how to raise your credit score fast how to read credit report what is a credit score equifax free credit report
https://getcreditscorefast.com/ free experian credit report https://getcreditscorefast.com/ - credit score companies find out credit score
annual free credit score experian credit report how to check credit score annual credit report completely free experian https://creditscorecheckresults.com/ - credit karma free credit report
https://creditscorecheckresults.com/ free credit report transunion what credit score for mortgage fico credit score credit score simulator
experian plc get credit report free credit score credit report minimum credit score for mortgage https://creditscorecheckresults.com/ - credit rating check
truly free credit scores transunion credit report free my credit scoring get a free credit report https://creditscorecheckresults.com/ - credit report dispute
how to ck your credit score https://creditscorecheckresults.com/ credit score companies free credit report no credit card free credit report info
boost my credit score https://creditreportadvanced.com/ does forbearance affect credit score minimum credit score for mortgage how to increase credit score
https://creditreportadvanced.com/ credit reporting https://creditreportadvanced.com/ - check credit score how do i check my credit score
turbotax credit score https://creditreportadvanced.com/ - credit reporting checking credit score credit karma free credit report
free credit scores without paying https://creditreportadvanced.com/ high credit score checking credit score how to check credit score
credit karma credit report https://creditreportadvanced.com/ - free credit score credit report get all three credit scores how to raise your credit score fast dispute credit report
free equifax credit report request https://creditreportadvanced.com/ - free credit score erian credit score ratings chart view my credit report
credit karma credit score https://creditreportadvanced.com/ - how to get free credit report credit score definition free credit score checker what is a credit score
https://creditreportadvanced.com/ how to get a credit score online credit score boost my credit score how do i check my credit score
free credit score ck https://creditreportadvanced.com/ - good credit score range fico credit score transunion free credit score trans union corporation free credit report
online credit score credit score ranges annual free credit report my credit score https://creditreportadvanced.com/ - national credit report
karma free credit score credit karma credit score turbo credit score credit scores online https://creditreportadvanced.com/ - get my free credit report
credit karma free credit report credit score repair check your credit report turbotax credit report https://creditreportadvanced.com/ - free credit karma official site
https://creditreportadvanced.com/ free credit report experian https://creditreportadvanced.com/ - free credit report transunion absolutely credit free score

Sivut

Lisää uusi kommentti