Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
0

Toiset syö elääkseen, toiset elää syödäkseen

Miettiessäni keliakiaan tai gluteenittomaan ruokavalioon liittyviä tunteita pohdin, mistä erilaiset tunteet johtuvat. Negatiiviset tunteet mietityttävät erityisesti: miksi pahoitan mieleni, miksi minua harmittaa, miksi koen pettymystä, miksi olen kiukkuinen? Luulen, että ne johtuvat ainakin osittain odotusteni ja todellisuuden epätasapainosta. Suunta-palvelun etusivulta löytyvästä ”Minusta tuntuu”-osiosta olen oppinut, että kaikenlaisia tunteita on ja että ne ovat luonnollisia. Tärkeintä lienee se, että samoin kokevat varmasti muutkin, en ole ainoa.

Millainen on siis minun ihannemaailmani gluteenitonta ruokavaliota noudattavana ihmisenä?

-Voin vapaasti valita tarjolla olevista tuotteista ne, jotka minua miellyttävät ja kiinnostavat.
- Ei tarvitse kysellä ja varmistella, onhan tämä varmasti turvallista syödä.
- Ruokalistaan on selkeästi merkitty, mikä ruoka on gluteenitonta tai voidaan valmistaa sellaisena.
- Gluteeniton ruoka ei aiheuta ylimääräisiä maksuja.
- Ravintolassa ketju ruoan valmistajasta (kokki) pöytään tuojaan (tarjoilija) on katkeamaton, missään vaiheessa ateriaan ei eksy vieraita muruja eikä gluteenittomaan ateriaan lisätä vahingossakaan lopuksi tavallista leipää lautasen reunalle.
- Jos ravintolassa on tapana tuoda alkupalaksi leipää/patonkia ja voita/levitettä/öljyä, myös gluteenittomalle tuodaan vastaava vaihtoehto.
-Ei turhaa ylimääräistä huomiota ruokavalioon.
-Gluteenitonta asiakas on yhtä arvokas kuin tavallinenkin.
- Gluteenitonta asiakasta palvellaan yhtä aurinkoisesti kuin muitakin eikä ainakaan asiakkaalle näytetä, että hänestä aiheutuu (jos aiheutuu) ylimääräistä vaivaa.
- Saavutettavuus myös ruokailuun. Miksi esim. kaikkia kastikkeita ei voisi tehdä gluteenittomina, siitä tuskin aiheutuu epämukavuutta tavallisille asiakkaille.
- Jälkiruokavaihtoehdot yhtä runsaita kuin muillakin. Jos tarjolla on kakkua, myös gluteenittomasta asiakkaasta on mukavaa syödä kakkua ja olla tasavertainen muiden kanssa.
 

Anonymous (ei varmistettu)
45

Ruuhka on saanut aivan uudenlaisen merkityksen elämässämme Rioon muuton myötä. Täällä ruuhka on arkea. Ruuhkaa ei voi mitenkään ennakoida. Ruuhkaa on aina, enemmän tai vähemmän. Lauantaisin ja sunnuntaisin on yleensä rauhallisempaa. Sateinen päivä on yleensä merkki tosi ruuhkasta, joskus jopa kaaoksesta. Toisaalta rankkasateella ihmiset yrittävät välttäää liikkumista.

 
Ruuhkassa ajelevat henkilöautot, taksit, kuorma-autot, linja-autot ja erikokoiset moottoripyörät- ja mopedit. Kaasu kuuluu pitää pääasiassa pohjassa ja villkun käyttö on satunnaista. Kaistaviivallakin voi ajella jos et pysty päättämään mikä kaista vetää parhaiten.


Ruuhkan vuoksi Riossa on turha katsella välimatkoja ja arvioida matkan kestoa. Muutamaan kilometriin saattaa huonolla tuurilla mennä aikaa monta tuntia. Suomalainen ajattelee tietenkin ensimmäiseksi, että miksei kannattaisi mennä kävellen tai pyörällä. Kieltämättä ajatus houkuttelee ja olisi loistavaa, mutta asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

 
Ensinnäkin pyörätiet ovat suhteellisen uusi käsite ja niitä on hyvin vähän, ainakin Barra da Tijucassa. Isojen teiden ylitys-tai alituspaikkoja ei ole.  Jos kuvittelet ajavasi hullun liikenteen mukana pyörällä, tuskin selviät hengissä montaa minuuttia. Toiseksi Rio on yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista, asuitpa sitten missä kaupunginosassa vain. Täällä ei niin vaan lähdetä kävellen joka paikkaan, ainakaan turvallisin mielin. 


Pyöräily on todennäköisesti turvallisinta lähinnä rannalla, missä hiekkarantoja myötäilee suhteellisen hyväkuntoiset pyörätiet olit sitten Copacabanalla tai Barra da Tijucassa. 


Rion kaupunki on nyt satsannut kaiken muun ohella myös pyörätien rakentamiseen ainakin Rion keskustasta Barra da Tijucaan, lähinnä Olympialaisten vuoksi. Myös edulliseen hintaan vuokrattavia oransseja pyöriä löytyy jo lähes kilometrin välein eri puolilta kaupukia.  Pyörätie kulkee kuitenkin muutaman favelan kupeesta, joten siihen tunnutaan suhtautuvan jo ennen valmistumista hieman varauksellisesti, lähinnä turvallisuuskysymysten vuoksi. Täällä kun ei edes teillä ole ylimääräisiä valaistukisa, niin tuskin niitä pyöräteillekään asennetaan.

Ruuhka vaikuttaa ajallisesti paljonkin arkeemme. Puolisoni käyttää päivittäin autossa aikaansa 2-4 tuntia, lapseni 1-2 tuntia. Puolison työmatka yhteen suuntaan on reilu 30 km ja lasten koulumatka noinmitalla  3 km kävellen,  2 km linnuntietä ja 5 km autolla. Koulu alkaa klo 8.00 ja päättyy klo 15.10. Koulubussille lähdetään kello 7.20 ja palautus on kello 16.00 tienoilla. 


Karttuneiden kokemusten mukaan sanoisin perjantai-illan olevan kaikista pahin aika lähteä liikenteeseen. Muutaman kerran olemme erehtyneet lähtemään väärään suuntaan. Eräänä perjantaina tytär oli sopinut yökyläilyn kaverin kanssa ja puolisoni suostui hakemaan kaverin meille. Lentoteitse kahden kilometrin matkaan meni kolme tuntia 15 minuuttia. Kolme tuntia kaverin luokse ja vartti takaisin kotiin. Matka oli opettavainen kaikille. Onneksi näin ei kuitenkaan ole aina. Onnettomuudet aiheuttavat yleensä noita useamman tunnin seisauksia. Ja onnettomuuksia sattuu valitettavan paljon.


Kodistamme on matkaa lentokentälle noin 30 km, mutta kun lähdemme lentäen jonnekin varaamme matkaan lentokentälle viitisen tuntia. Yleensä matkasta selviää alle tunnissa, mutta tähän ei voi luottaa, kun ei koskaan tiedä onko sitä ruuhkaa vai ei.  


Kesäkuussa kun lähdimme Suomeen sattui olemaan sateinen perjantai-iltapäivä. Kyytimme oli jo alkuun myöhässä 45 minuuttia.  Etenimme ensimmäisen tunnin aikana kokonaiset 2 km. Kahden tunnin jälkeen olimme puolivälissä. Onneksi loppumatkasta ruuhka hellitti ja ehdimme kentälle juuri ja juuri pakolliset kaksi tuntia ennen lähtöä. Onneksi olimme varanneet ne reilut viisi tuntia matkaan. 
Palatessamme Suomesta Rioon normaalina torstai-iltana matka lentokentältä kotiin kesti 30 minuuttia. Liikenne on siis toisinaan myös sujuvaa.

Ruuhkien syitä en ole pätevä spekuloimaan. Autoja on vain niin paljon ja teitä niin vähän. Etenkin Barra da Tijuca, jossa asumme on koko ajan kasvava kaupunginosa uusine asuinalueineen. Tulevat Olympialaiset lisäävät jo nyt huomattavasti alueen liikennettä. Olympialaisiin on aikaa alle vuosi ja metroa rakennetaan vielä. 


Paikallisia liikennesääntöjä en ole kummemmin opetellut, välillä tuntuu ettei kukaan muukaan. Kaistaviivoja jos niitä näkyy saattaa olla kolme, mutta käytännössä autoja ajelee viisikin rinnakkain. Ohittaminen tapahtuu ihan sattumanvaraisesti molemmilta puolilta. Mopot ajelevat autojen väleistä. Paikalliset transcariocat eli bussit hurjastelevat ja kiilaavat mitä älyttömiin väleihin ja aiheuttavat paljon onnettomuuksia. 

Alkoholin suhteen on nollatoleranssi. Minulle on kerrottu, että jos puhallat vähänkin promilleja, sinut viedään heti poliisilaitokselle ja pahimmassa tapauksessa putkaan. En tiedä kuinka totta tuo on, mutta en lähtisi kokeilemaan. Epävirallisen tarinan mukaan kannattaa aina pitää myös poliisia varten satanen taskussa (ja toinen satanen varkaille toisessa taskussa), mikäli jostain syystä rikot liikennesääntöjä ja jäät siitä kiinni. Vielä viime vuoteen asti korruptiota ei oikein mielletä edes rikokseksi. No, en lähtisi tätäkään kokeilelmaan.

Poliiseja on tienvarsilla tiuhassa. Ulospäin näyttää kuitenkin siltä, että kumpikin tuijottaa tiukasti kännykkään, ettei vain näkisi mitään.


Kaaoksesta huolimatta liikenne on sujuvaa omalla tavallaan. Täytyy vain muutaman kerran harjoitella niin pääsee tuntumaan. Yleensä tietä annetaan jos vaan vilkkua osaa käyttää ja rohkeasti painaa kaasua. Peukkua näytetään aina kun saa tietä. Nyrkkiä ei juurikaan heilutella, mutta torvet soivat paljon. Auton vuokraamista Rioon matkaavalle en suosittelisi, mikäli ei ole aiempaa vaarallisen liikenteen kokemusta.


Haasteellisita lienee opasteiden puutteellisuus. Jatkuvat tietyöt sekoittavat geepeeässät ja tiet eivät aina menekään siitä mistä pitäisi. Risteyksen missaaminen saattaa koitua kohtuuttoman pitkäksi "u-käännökseksi" ja ruuhkasta riippuen aikaa saattaa mennä yllättävän paljon. Kadunnimet on hyvin piilotettu silloin kun sellaiset on ja numerointi on välillä hieman epäloogista. 


Alusta alkaen oli selvää, että autoa tulen itsekin ajamaan. Nykyään ajelen aina kun vain on auto käytössä. Tosin keskustaa kartan, lähinnä pysäköinnin vuoksi. Parkkipaikan saaminen saattaa olla vaikeaa ja parkkivälit ovat melko ahtaita. Liikenteeseen olen jo tottunut vaikka reitit saattavat olla toisinaan hakusessa.


Riossa ei ole pysäköintimittareita. Täällä on katujen varsilla kaupungin työntekijöitä ottamassa pysäköintimaksuja vastaan ja antamassa kuitteja maksusta. Suomeen verrattuna nämä kadunnvarsipaikat ovat hinnaltaa Helsingin tasoa. Puolisoni suosii parkkitaloa, missä päivähinta on 70 realia eli nykykurssinmukaan n.20 euroa. Samaan hintaan saa meiltä taksin keskustaan. 

Kaikkeen tottuu, kuten myös liikenteeseen. Pääasiassa arkisin ruuhkat eivät ole mahdottomia ja liikkuminen on suht sujuvaa. On vain varattava hieman ylimääräistä aikaa, mikäli on oltava jossain tiettynä aikana. Täällä ei ole kovin uskottavaa sanoa myöhästmisen syyksi, että ruuhka yllätti. 

 


Anonymous (ei varmistettu)
144

Teksti Tarja Korpinen

Gluteenittoman ruokavalion noudattaminen vain on niin tunteikasta!

Kotona ruokailu tuntuu luontevalta ja turvalliselta tutussa ympäristössä. Kotioven sulkeuduttua selkäni takana tulevat usein kaikki muut, ei niin positiiviset, tunteet pinnalle. Välillä ärsyynnyn tarkkuuteen, nolottaa olla epäluuloinen, hävettää valikoida syömisiä, turvattomuus siitä saanko sopivaa syömistä. Joskus tuntuu myös epäoikeudenmukaiselta kun gluteeniton valikoima on niin suppea tavalliseen verrattuna.

Joskus minusta tuntuu, että olisi parempi omistaa keliakiadiagnoosi kuin että syön gluteenitonta siksi, että tunnen sen sopivan elimistölleni paremmin. Diagnoosiin olisi jotenkin helpompi vedota kuin selitellä ruokavaliotansa. Selittelyn olen kyllä rajannut vain jokapäiväisiin tuttuihin.

Tavallisen ruokavalion noudattaminen ei juuri koskaan herätä ilahtumisen tunteita yhtä paljon kuin gluteenittoman ruokavalion noudattaminen. Ilahdun esimerkiksi kun joku muistaa ruokavalioni, kahvilasta tai ravintolasta löydän mieleistä sopivaa tai kaupasta löydän jotain uutta.

Joskus tunnen myös helpotusta kun voin kieltäytyä tavallisista kahviherkuista loukkaamatta ja näin linjojen menettäminen ei sillä kertaa uhkaa.

Kesän aikana olen syönyt eri ravintoloissa erittäin maukasta gluteenitonta ruokaa, sekä kahviloissa ja torilla ihania herkkuja (sillä kertaa viis linjoista). Mutta kyllä taas on välillä tullut paikkoja joissa on tarjottu vain leipää tai kahvikakkua kuten viime sunnuntaina Ukko-Kolilla.

Siirryin noin puolitoista vuotta sitten gluteenittomalle ruokavaliolle nivelsärkyjen vuoksi. Kun nyt mietin onko siitä ollut apua, niin ehkä sen verran että pikkuniveliä ei ole särkenyt yhtä paljon kuin tavallisen ruokavalion aikana ja vatsa on ollut huomattavasti paremmassa kunnossa. Polviani kiusaavaan nivelrikkoon tästä ei tietysti apua saa.

Vietin viime viikonlopun tyttärieni kanssa Kolin Hattusaaresta vuokratulla mökillä. Nautimme kaikki ihanasta Pielisestä soutelemalla, tytöt onkivat, grillattiin ja saunottiin. Oli täydellisen tressivapaa viikonloppu.


Sivut