Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
127

Teksti Ann-Mari

Hyvää alkanutta vuotta!

Joulu meni, mutta piparit jäivät. Teemme gluteenittomia joulupipareita jo hyvissä ajoin joulukuun alussa, ja niitä jaksaa kyllä syödä jouluun saakka. Joulun jälkeen pipareiden menekki kuitenkin laskee. Onko tuttua?

Olen jo monen vuoden ajan jauhanut syömättä jääneet gluteenittomat joulupiparit Runebergin torttujen sekaan, mutta tänä vuonna päätin käyttää niitä juustokakun pohjana. Pipari toimi hyvin mustikan kanssa, mutta toki tähän voi käyttää myös gluteenittomia digestivekeksejä, jos piparin mausteet eivät ole mieluisat.

Tästä gluteenittomasta mustikkajuustokakusta tuli heti perheemme uusi suosikki. Se on raikas eikä mitenkään ylimakea. Ilman uunia valmistetun juustokakun tapaan se pitää kuitenkin tehdä jo tarjoilua edeltävänä iltana, eli maltti on valttia. Kannattaa kokeilla!

Gluteeniton mustikkajuustokakku

Pohja:
150 grammaa gluteenittomia digestivekeksejä tai gluteenittomia piparkakkuja
75 g voita

Täyte:
100 g pakastemustikoita
400 g vaniljatuorejuustoa
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa
5 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

Päälle:
100 g pakastemustikoita
2 dl mustikka- tai mustaherukkatiivistettä
2 liivatelehteä

Tee näin:

Sulata jäiset mustikat hitaasti jääkaapissa tai nopeasti mikrossa tai huonenlämmössä.
Murskaa keksit monitoimikoneessa tai puukauhalla jauhaen. Lisää niihin sulatettu voi.
Laita halkaisijaltaan 20 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja levitä reunoihin ohuesti öljyä. Painele keskiseos vuoan pohjalle.
Soseuta sulaneet mustikat. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.
Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään, lisää mustikkasose joukkoon. 
Vaahdota vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kiehuta sitruunamehu ja liota siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada mehu täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Sekoita kermavaahto lopuksi joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja tasoita.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia ja mielellään yön yli.

Valmista kiille: Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Kiehauta mehu (voit laimentaa täysmehua vedellä suhteessa 1:1) kattilassa ja sekoita vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon. Anna seoksen jäähtyä hetki.
Levitä jäiset mustikat kakun pinnalle. Lusikoi vähän jäähtynyt mehuseos kakun pinnalle.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa vielä pari tuntia tai kunnes kiille on kunnolla hyytynyt.

Kommentit

can you buy amoxicillin over the counter - amoxil 500 amoxicillin price without insurance walmart
prednisone cost - where to buy prednisone uk order prednisone without prescription fast shipping
regrow lost hair asthma meds https://stromectolivermect.com/# ivermectin over the counter https://ivermectstromect.com/# ivermectin for sale https://ivermectinst.com/# ivermectin over the counter https://ivermectinsts.com/# ivermectin for humans https://ivermectinstrom.com/# ivermectin 6 mg
alcohol abuse treatment centers cure to hair loss https://hydroxychloroquineplaquen.com/# plaquenil
how to diagnose digestive problems arthritis pain causes https://stromectolivermect.com/# ivermectin over the counter https://ivermectinst.com/# stromectol https://ivermectinsts.com/# ivermectin over the counter https://ivermectinsts.com/# ivermectin for humans https://ivermectinstrom.com/# ivermectin for sale
stomach bowel problems symptoms causes of hair loss in women https://ivermectstromect.com/# can i buy ivermectin online https://ivermectinst.com/# ivermectina posologia https://ivermectinst.com/# stromectol 3mg tablets dosage https://ivermectinst.com/# ivermectin for sale https://ivermectinstrom.com/# ivermectine vidal
allergy treatment options symptoms and treatment of arthritis https://canadianexpresspharm.com/# canadian pharmacies
gastrointestinal signs and symptoms causes of hair loss in men https://canadianexpresspharm.com/# online drugstore

Sivut

Lisää uusi kommentti