Olet täällä

1

Menin ensimmäiseen tähystykseeni veriarvojen perusteella lähes varmana keliakiadignoosistani. Yllätys oli, että lähdin sieltä keliakiadiagnoosin kanssa eikä koepalojen vastauksia tarvinnut odottaa. Lääkäri ohjeisti aloittamaan elinikäisen gluteenittoman ruokavalion heti. Minun piti makustella asiaa. Minä keliaakikko? Oli torstaipäivä. Annoin itselleni loppuviikon aikaa tottua ajatukseen ja nauttia sellaisesta, mistä en kohta enää saisi nauttia.

 

Perjantaina oli lukion vuosikurssin tapaaminen. Join olutta ja söin pizzaa nautiskellen. Lauantaina vedin pussin lakua. Sunnuntai-iltana pistin ruispuikulat leivänpaahtimeen, voitelin ne ja söin ihanat, rapsakat puikulat lämpiminä - kaikella hartaudella. Viimeisen kerran. Hyvästellen. Tippa linssissä. Huvittuneena omasta reaktiostani.

 

Keliaakikko olen ollut reilut puolitoista vuotta. Sinä aikana olen tajunnut ettei viimeisten ruisleipien syömisen aiheuttama reaktio ollutkaan niin huvittava. Tiedän, mistä ravintolasta saan takuuvarmasti hyvää gluteenitonta pizzaa. Hyvää gluteenitonta pizzaa osaamme tehdä kotonakin. Saan edelleen nauttia mieluisaa kylmää olutta riittävästi (vaikkakin rajoitetusti). Karkkihyllystäkin olen löytänyt sen taivaallisen hyvän lakupatukan. Mutta ruisleipää mä en saa. Todennäköisesti en enää ikinä.

 

Kommentit

Minun mielestä Mini revityt tattarileivät maistuu ja tuoksuu ruisleivälle.

Lisää uusi kommentti