Olet täällä

0

Syksy saapui flunssineen, koulun aloituksineen, harrastuksineen ja kiireineen. Meidän Keskimmäinen aloitti koulutaipaleensa innokkaana ja jännittyneenä. Esikoinen marssi jo tottuneesti vitosluokalle ja Kuopus murjotti, kun eskariin pääsee vasta kahden vuoden päästä. Keliakiaviikko meni juuri siinä syksyn ensimmäisessä flunssassa, mikä ei antanut edes blogijuttuja kirjoitella. Tekstin tynkää kyllä kirjoittelin ja mietin juuri tätä meidän perheen gluteenittomuuden huomioimista.

Keliakia ja ruoka-allergiat saavat monia kysymyksiä aikaiseksi. Onko otettu huomioon se kaikkein allergisin? Onko otettava evästä mukaan? Onko seuraavana päivänä aikaa sairastaa, jos tulee jotain vahinkoa? Haetaanko kaupasta lohtuherkkua sille, joka jäi ilman? Miten koulussa taas kaikki sujuu, vai sujuuko? Miksi Keskimmäisen maha menee ihan vesiripulille ohrasta, muttei muista viljoista? Eikö Kuopuksen allergiatilanne olekaan ihan selvä? Soija ja maito ovat nyt ihmeteltävänä. On koettu se kuuluista kipu- tai paremminkin "vääräruokaraivari" keskellä väenpaljoutta marketissa. Nostan hattua jokaiselle allergisen tai ihan vaan väsyneen lapsen raivaria tyynnyttelevälle vanhemmalle. Siinä rimpuilevaa, huutavaa, potkivaa ja mitään kuuntelematonta lasta kantaessani ulos kaupasta, en voi tietää kumpi meistä itki enemmän. Väsymys ja syyllisyys "Ehkäpä nyt voisi hieman maistaa enemmän kuin yhden palan tuota suklaata.." -päätöksestä sai hieman helpotusta itkusta. Välillä pitää saada purkautua! Ei ole minulla kotipihalla tavatun suursukeltajan kovia peitinsiipiä, joita pistää suojaavaksi panssariksi. Kuvan yksilö sai muuten nimekseen Pallosilmä, ennenkuin hävisi lähimpään ojaan.

Meidän tilanne on siinä mielessä hyvä, että lähipiirissä osataan hienosti gluteenittomuus. Sukulaisten luona uskaltaa vierailla ja juhlissa olemme tulleet huomioiduiksi. Yleensä vielä varmistellaan ennen tapaamisia, että mikä meidän tämänhetkinen ruokavaliokoktaili onkaan. Se kun saattaa muuttua pitkin vuotta allergialasten elämässä.

Sukulaisten lisäksi myös koulussa osataan. Esikoisen opettaja on nykyään todella hienosti ottanut huomioon lapsen ruokavalion. Retket ja turnaukset ovat sujuneet hienosti, ja Esikoinen saa erikoisluvalla ottaa mukaan itselleen sopivaa herkkua tms. ihan vain siltä varalta, että kohteessa ei olisikaan mitään sopivaa. Ollaan tunnettu syvää kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä huomioimisesta.

Flunssan kourissa mietin myös toista puolta kolikosta. Entä, jos ei omassa elämässämme olisi tilanne näin hyvä? Monella keliaakikolla voi olla surullisen yksinäinen "Minä vastaan muut" -tilanne. Yleensä tämä huomioimatta jääminen kertoo mielestäni meidän suomalaisesta tavasta olla puhumatta toisillemme. Oletetaan vain jotain. Ei viitsitä tai kehdata kysyä tarkemmin. Halutaan ottaa kyllä huomioon, mutta koetaan tunkeilevaksi ja hankalaksi selvittää syitä ja rajoituksia. "Onhan se joskus mulle siitä keliakiasta maininnut, mutta mitä ihmettä sitä nyt keksisi tarjota?"

Jo tottuneet sukulaisetkin ja ystävät saattavat silti välillä jäädä esimerkiksi vanhentuneen tiedon valtaan. Keliaakikko kyllä saa usein tilaansa koskevat "päivitykset" somesta tai muualta, esim. Keliakialiiton jäsenlehdestä, mutta muut saattavat virheellisesti jopa jättää pois keliaakikolle sallittuja tuotteita tarjottavistaan. Ehkäpä olisi hyvä niin keliaakikon kuin sukulaisten ja läheistenkin ottaa välillä illanistujainen ja puhua vain, vaikka omista ruokavalioistaan. Niitä kun tuntuu olevan yhtä monta kuin on meitä ihmisiäkin. :) Tai pitää pienen keliakia-palaverin. Herkkuhetkineen tietenkin!

Ehkä mekin joskus tunnemme itsemme "vaivoiksi", kun meitä varten joudutaan erikseen käymään kaupassa tai meille ei yllätysvierailun vuoksi olekaan kaikille jotain tarjottavaa. Silti, keliaakikon tapauksessakin on kyse elintärkeästä sairauden hoidosta. Ei ole mitään välimuotoa, vaikka tiedän, että on varmasti keliaakikoita, jotka "vähän vain maistavat", jollei muuta ole tarjolla kuin sitä kiellettyä. Vanhempien ihmisten suusta saattaa kuulla, että "Haaskiinhan se muuten olisi mennyt, jollen olisi sitä syönyt..!". Keskustelukulttuuria enemmän. Sitä tarvitaan tällaisten sairauksienkin hoitoon.

Syksyn puolukoita perkatessa katselin näitä hehkuvan punaisia metsälle tuoksuvia palleroita ja mieleeni juolahti, että nämäkin talven pimenevissä päivissä ja arjen harmaudessa tuovat maukasta ja terveellistä lisää meidän ruokavalioomme. Vielä ihan gluteenittomasti. :) Marjat, vihannekset, hedelmät ja juurekset. Siinä on paljon maan antimia, ihan gluteenittomina. Se, miten niistä laitat ruokaa, on se taikasana. Syksyn tullen alkavat myös kaikki ihanat uudet kurssit ja harrastukset. Erikoisruokavaliot huomioivia leivonta- ja kokkailukursseja suosittelen kaikille, joiden elämää koskettaa jossain määrin allergiat tai keliakia. Sukulaisen, ystävän tai tuttavan elämää ilostuttaa taatusti itsetehdyt ja sopivat leivonnaiset ja ruuat.

Silti, vaikka koemme, että meidän lähipiirimme toimii hienosti, niin asia voi olla tuolla muualla ihan erilainen. Tästä ensi kerralla piakkoin, kun kerron vihdoin meidän kesälomareissustamme. Reissun, jonka aikana todella toivoin noita sukeltajan panssarimaisia peitinsiipiä itsellenikin...

Lisää uusi kommentti