Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
119

Teksti Ann-Mari

Taatelikakku on meidän perheessämme se kakku, joka kuuluu saumattomasti jouluun. Ei siis joulua ilman taatelikakkua.

Perinne on alkanut meillä jo ennen lapsia, sillä taatelikakku on aina ollut mieheni suosikkikakku. Kun keliakia tuli perheeseemme, vaihtuivat taatelikakun jauhot gluteenittomiksi, mutta perinne jatkui.

Tänä vuonna leivoin perinteisen joulukakkumme hieman uudella tvistillä, kun kaapissa oli kaurajauhoja. Se muuttikin kakun rakenteen taas ihan toisenlaiseksi, ryhdikkäämmäksi ja kuituisemmaksi. Ei ollenkaan hassumpaa, kokeilkaa vaikka itse!

Gluteeniton taatelikakku 

1 pkt kuivattuja taateleita

1 ½ dl vettä

2 dl sokeria

150 g voita/margariinia

2 munaa

3 dl kaurajauhoja

1 dl gluteenitonta jauhoseosta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

½ tl neilikkaa

gluteenittomia korppujauhoja

 

Pilko taatelit ja laita ne kattilaan, lisää vesi ja sokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä hiljaisella lämmöllä ilman kantta noin 5 minuuttia. Seos muuttuu sosemaiseksi.

Lisää taateliseokseen rasva ja anna sen sulaa. Jäähdytä taateli-voiseos haaleaksi.

Lisää munat voimakkaasti vatkaten jäähtyneeseen taateli-voiseokseen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa alimmalla tasolla 50 minuuttia, varmista kypyys tikulla. Jos pinta tummuu paiston aikana, voit peittää sen leivinpaperilla.

Anna kakun jäähtyä kunnolla vuoassa ja kumoa.

 


Anonymous (ei varmistettu)
1

Joulu - aika jolloin pieni keliaakikko tai vehnäallergikko on milloin tahansa kyyneleet silmissä. Syy tähän on lasten suuri herkku, pipari.

Joulu on muistamisten ja ilon aikaa. Mikäpä ilahduttaisi pikkuista enemmän kuin käteen annettu herkullinen pipari. Se pipari annetaan suoraan lapsen käteen ihan missä vain: ostoskeskuksessa, jumpan pikkujouluesityksessä, joulukirkon ovella tai joulunavaustapahtumassa. Mikään liike ei ole nopeampi kuin vieraan aikuisen liike, jolla hän antaa piparin lapsen käteen. Tai on - lapsen vanhemman käden liike, jolla hän estää vahingon.

Muistutukseksi: pidä aina joulun aikaan mukana laukussa lapsen omia pipareita ja suklaita. Meidän kuusivuotias keliaakikkomme jo ymmärtää, että jos nyt ei ole hänelle sopivaa, niin kotona sitten on. Sen sijaan 3-vuotiaana, vasta  diagnoosi saaneena pikkuisena hän ei ihan osannut ymmärtää, miksi häntä ei ole huomioitu ja miksi kaikki muut saavat. Siksipä tämä on tärkeä muistutus siitä, että kannattaa pitää varalla herkkuja, että lapsi ei koe olevansa vähempiarvoinen kuin muut.

Se on aika tärkeä juttu se.

Blogin viimeinen tekstini

On aika hiljaa kiittää. Tämä postaukseni on viimeinen Arjen murusia -ryhmäblogissa. Tämä blogi ei missään tapauksessa sulkeudu eikä hiljene, mutta minun tilalleni tulee joku muu kirjoittaja.

Tulin mukaan Arjen murusiin heti Suunnan verkkopalvelun blogien avauduttua huhtikuussa 2015. Oli ihan mahtavaa päästä heti mukaan. Tuolloin olimme olleet keliakiaperheenä reilun puoli vuotta vasta. Oli todella tärkeää jakaa vertaistukea sekä kirjoittaa ylös keliakiaan liittyviä ajatuksia.

Tallensin äsken itselleni muistiin kaikki täällä julkaisemani postaukset. Oli vähän koskettavaakin lukea ne läpi, kun teksteistä näki, miten keliakia oli niin tuore asia ja vähän hämmentävä ja pelottavakin. Oli tärkeää saada kirjoittaa siitä teille ja itsellenikin.

Keliakia - tuttu perheenjäsen

Keliakia ja gluteenittomuus ovat nykyään meille tuttuja perheenjäseniä. Keliakia ei ole mikään juttu. Ruuanlaitto on ihan tavallista ja helppoa. Asiat sujuvat hyvin.

Tyttäremme Aava on täysin sinut asian kanssa. Hänelle se on ihan tavallinen asia, josta ei tehdä mitään numeroa.

Yhtäkkiä minulla ei ole juurikaan enää annettavaa keliakiaan liittyvään blogiin. Ehkä se on hyväkin asia. Kun asiat ovat tuttuja, ei tule kyseenalaistettua ja ihmeteltyä. Joku muu jatkaa tilallani blogissa myöhemmin.

Vanhat postaukseni näkyvät luultavasti tämän vuoden loppuun asti. Kurkista nyt vielä nimeni alta postauksia gastroskopiasta, Aavan keliakian hankalasta diagnosoimisesta ja arjen sujumisesta keliakian kanssa. Kirjoitan toki jatkossakin silloin tällöin keliakiaan liittyviä postauksia toisessa blogissani Yli pyykkivuorten, mutta sen blogin pääpaino ei ole lapsen sairaudessa.

Tsemppiä teille kaikille arkeen! On ollut upeaa saada kirjoittaa ja tietää, että te siellä luette!

Iloista joulua gluteenittomien herkkujen äärellä!

Rakkaudella Hanna, Aava ja perhe


137

Näin vuoden lopulla sitä herkästi pysähtyy miettimään mennyttä vuotta ja tulevia aikoja. Meille vuosi on ollut pysähtymisiä täynnä. On pysähdytty miettimään Esikoisen yksinäisyyttä ja erilaisuuden tunteita. On pysähdytty miettimään Keskimmäisen outoja oireita. On pysähdytty sisäilmaongelmaisen koulurakennuksen vuoksi ja miettimään vastalauseita sen käytölle. On pysähdytty testien äärelle. On pysähdytty diagnoosien äärellä. On pysähdytty miettimään omaa oloaan ja omaa jaksamistaan. On pysähdytty sairastamaan keuhkokuumetta. On pysähdytty sydän syrjällään huolesta toista kohtaan. On pysähdytty nukkumaan. On pysähdytty valuttamaan pari stressiä purkavaa kyyneltä joen varrella tuimana tuivertavassa tuulessa.

Kun pysähtymisiä sattuu olemaan paljon, vakavistakin aiheista, tuntuu, että kaikki aika pysähtymisten välillä on pelkkää ajan kirimistä. Mennään kiireellä. Ollaan kiireisiä. Tehdään kiireellä. Silloin karsitaan niitä pienempiä, mutta tärkeitä pysähtymisiä. On vähemmän pysähdytty katsomaan vain kaunista taivasta. On vähemmän pysähdytty sukulaisilla kylässä. On vähemmän pysähdytty kirjan ääressä. On vähemmän pysähdytty leipomaan. On vähemmän pysähdytty puhumaan toisillemme tai kuuntelemaan toisiamme. Olen vähemmän pysähtynyt kirjoittamaan tänne Suuntaan.

Nuo pienet pysähtymiset ovat todella tärkeitä. On tärkeää pysähtyä hetkeksi puhumaan omasta itsestään, päänsä sisällä kieppuvista ajatuksista ja huolista. On tärkeää pysähtyä lapsen halaukseen. On tärkeää pysähtyä sohvalle katsomaan lapset kainalossa joulukalenteria tai animaatioelokuvaa. On otettava hetki pysähtyä katsomaan komeana möllöttävää superkuuta tai pientä upiaista koivun oksalla. Kumpikin sai minut huokaisemaan ihastuksesta. On ihana pysähtyä onnesta ruokakaupassa, kun löytää jotain valmista ruokaa, mitä ei tarvitse alusta lähtien ihan itse tehdä. Tekee mieli ihan hieman hypähtää siinä kaupan käytävällä, viileän hyllyn edessä, kun löytyy Kuopuksellekin sopivaa pottulaatikkoa. Ehkäpä jopa hypähdinkin... Ehkäpä hypähdin toisenkin kerran ihan vain siitä ilosta, että uskalsin taas hypähtää ilosta.

Suomi täyttää tänään 100 vuotta. Me vietämme täällä itsenäisyyspäivää ihan kotosalla, perheen kesken. Otimme tämän päivän pysähtymiseen. Minnekään ei ole kiire. Huomenna jatkuu taas arki ja kiireet. Tänään on aika kunnioittaa satavuotiasta kotimaatamme ja myös oivallinen hetki pysähtyä.

Itsenäisyyttä on juhlittu myös monissa kouluissa. Meidänkin koululaisemme harjoittelivat ahkerasti ja viime lauantaina se sitten koitti: Suomi 100 -juhlat koululla. Pukeuduttiin juhlavasti ja vedettiin jalkaan ne ärsyttävät sukkahousut. Kammattiin tukkaa ja hieman ehkä jännitettiin. Koululla vanhemmat ja sisarukset pysähtyivät katsomaan ja kuuntelemaan.

Oppilaiden esitykset olivat hienoja. Sain nauraa, hymyillä ja valuttaa ylpeyden kyyneleen. Koulussa oli ihanasti muistettu myös gluteenittomia ruokailijoita. Myös meidän kananmuna-allerginen keliaakikkomme sai ihan oman leivoksen. Se, että vilja-allerginen Kuopuksemmekin sai leivosta maistella, oli jo ihan käsittämättömän mahtavaa! Siksi en kerennytkään kokonaista leivosta kuvaamaan, koska onnellisina kävimme leivostemme kimppuun.

Lapset olivat koulun juhlissa keksineet paljon hyviä asioita Suomesta. Keksikää nyt jokainen jotain hyvää ihan tässä hetkessä. Kyllä, niitä huolia, murheita ja pelkoja riittää varmasti vielä huomennakin, mutta nyt juuri niitä ei ole lupa ajatella. Ole hetki pysähdyksissä. Ole ja huokaise, että vaikka tänään tuntuisikin vaikealta, niin ehkä huomenna asiat ovat hieman paremmin. Ehkäpä huomennakin kaupasta löytyy jokin kiva gluteeniton uutuus. Ehkäpä huomenna kaikki tajuaa kuinka tärkeää on puhdas sisäilma tai gluteeniton ruokavalio keliaakikolle. Ehkäpä huomenna ei tunnu yksinäiseltä. Ehkäpä huomenna allerginen lapsi sietääkin jotain uutta. Ehkäpä huomenna ei tarvitse pysähtyä harmillisista syistä, vaan iloisemmista. Mennään kohti huomista, mutta muistetaan myös pysähtyä! Ihanaa itsenäisyyspäivää teille kaikille!