Olet täällä

139

Kevättä ollaan saatu tänä vuonna odottaa pitkään. Auringolla on vieläkin lumensulatustehtäviä kesken pihallamme. Luottamus kevään ja kesän tulemiseen on ollut koetuksella. Vielä eilenkin saimme lumisadetta epätoivoisesti paikka paikoin vihertämistä yrittävälle nurmikolle. Linnut tuntuvat katselevan ikkunasta sisälle höyheniään pörhistäen. Katse saa minut tuntemaan petturiksi. Ei täällä olekaan vielä lämmintä. Anteeksi!

Tuulen tuiskeessa olemme silti saaneet jo tuulahduksia niistä jokakeväisistä siitepölyistä. Allergisten ja erityisruokavalioisten ihmisten ainainen ruokavaliovaaka heiluu oireiden mukaan. Ristiallergia tarkoittaa, että esim. koivun siitepölylle allerginen voi saada allergiansa vuoksi oireita myös joistain juureksista, hedelmistä ja mausteista. Meidän perheessä ristiallergiaa löytyy eri siitepölyallergioiden ja luonnonkumiallergian vuoksi.

Keväisin ensimmäisten siitepölyoireiden joukkoon kuuluu meillä mausteiden, kasvisten ja hedelmien karsimista oireilevilta. Curry kutittaa esikoisen suuta ja saa hänen huuliensa reunat kirvelevälle ihottumalle. Kuopus hankaa kieltään paprikasta ja päärynä saa hänen kasvoilleen kipeitä näppyjä. Samoin piparimausteet eli kaneli, inkivääri ja neilikka kirjaimellisesti polttavat hänen suussaan. Keskimmäinen kammoksuu raakaa omenaa, tomaattia ja porkkanaa. Ohra, heinien siitepölyallergian ristireagoivana, saa hänen suolistonsa toimimaan liiankin vauhdikkaasti.

Keliakian ja allergioiden tuomiin erityisruokavalioihin joudutaan siis tekemään hieman muutoksia. Nämä muutokset ja Keskimmäisen syntymäpäiväjuhlat ovat meidän keväänmerkkejä. Tänä vuonna Keskimmäinen juhli ensimmäisiä koululaissyntymäpäiviään ja luokan tytöt kutsuttiin juhlimaan. Monta tyttöä, monta hetkeä täynnä kikatusta ja vilinää, monta halausta, monta söpöä pehmolelua ja monta ruokavaliota.

Se, että valvoisin ruokapöydän ympärillä pelottavana ja tarkkasilmäisenä herkkupoliisina, ei ikinä onnistu. Joku aina nappaa tarjottimelta vehnäkeksin, syö sen ja tunkee sen jälkeen saman kätensä yhteiseen sipsikulhoon. Päätimme, että kaikki pöydällä tarjolla oleva sopii taatusti jokaiselle, joten tarjoilumme oli tänä vuonna gluteeniton, maidoton, munaton, omenaton ja pähkinätön. Varmaan jokin -ton vielä unohtui mainitakin. Herkkuja oli, ja herkkuja myös meni. Omaa mieltäni lämmittää suuresti, kun voin sanoa allergisten lasten vanhemmille, että meille voi huoletta päästää lapsensa juhlimaan ja leikkimään ilman omia eväitä mukana. Teen kaikkeni ollakseni luottamuksen arvoinen.

Esikoinen taas sai kokea koulussaan hieman jo esimakua kotitaloustunneista. Hänen luokallaan eräs valinnaisaine oli eräänlaista opettelua arjen perusaskareisiin, kuten pyykinpesuun, silitykseen, ruuanlaittoon ja leivontaan. Hieman keliakian ja kananmuna-allergian vuoksi jännitin tuota leivontakertaa, mutta kaikki meni hienosti! Opettajan kanssa käytiin läpi ohjeistuksia gluteenittomaan leivontaan, annoin hyväksi koettuja vinkkejä ja luotin opettajaan. Muffinssit olivat maistuneet, eikä mitään vahinkoaltistusta tapahtunut. Tämä ehkä hieman vähensi jännitystä yläasteella alkavia kotitaloustunteja kohtaan.

Tälle keväälle mahtui myös Esikoisen luokkaretki. Voi sanoa, että ensimmäinen yöpyminen muualla kuin läheisen luona jännitti PALJON! Ainakin minua. :) Luokkaretki kohdistui Kuusamoon ja siellä nuorisokeskus Oivankiin. Mietin kauan, että luotanko opettajien välittämän tiedon riittävyyteen, vai soitanko varmistuspuhelun retkikohteeseen Esikoisen ruokavaliosta. Soitinhan minä. Sain erittäin paljon mieltäni huojentavia vastauksia, ja jopa kyselyn puhtaan kauran sopivuudesta Esikoisellemme. Hyvillä mielin (aina sitä hieman silti huolettaa) huiskutin heipat Esikoisen lähtiessä reissuun. Kaikki oli mennyt hyvin, vaikka Esikoinen oli kyllä joutunut itse pyytämään oman leviterasian leipiään varten. Tämä oli merkattu näkyvästi vain Esikoisen käyttöön, hienoa!

Vappukin vietettiin kotosalla kylmien säiden armoilla. Ensimmäistä kertaa tein luontaisesti gluteenittomia, munattomia ja maidottomia munkkeja. Olen aina hieman kammoksunut tuota munkkien paistamista, mutta nyt päätin luottaa itseeni, otin paistomittarin aseekseni, parhaimmat pullataikinajauhoseokseni esille ja aloin hommaan. Ensimmäistä kertaa myös kokeilin uunissa kohottamista, mikä olikin erinomainen niksi. Pulleat munkkirinkilät ja -palloset paistuivat oikean lämpöisessä öljyssä meheviksi ja muheviksi munkeiksi.

Herkutteluista muistuikin mieleeni, että Esikoisen luokka on menossa paikalliselle grillille syömään. Hänen opettajansa jo tuntee minut ja varoitti asiasta reilusti etukäteen, jotta voin ihan itse selvittää ruokapaikan menusta sopivaa Esikoiselle. Olisin voinut antaa tämän opettajan tehtäväksi, mutta tavoistaan on vaikea päästä ja luottamusta vaikea opetella. Niinpä tässä joku päivä marssin isoin odotuksin, mutta pienin varauksin, taas piinaamaan jotakuta ruoka-alan ammattilaista tarkoilla kysymyksilläni. Toivottavasti hän ymmärtää äidin huolen ja ruokavalioiden tärkeyden. Toivottavasti hän on luottamusta herättävä ja Esikoinen voi nauttia yhdessä toisten kanssa hyvää ruokaa turvallisesti. Tämä on vain niitä pikkukivien lakaisemista lapseni elämänpolulta, kunnes luotan, että hän on tarpeeksi iso astumaan niiden ylitse itse, luottavaisesti ja hieman varoen.