Aikaa on vierähtänyt melkoisesti. Esikoisen synttärit, Gluteeniton elämä -messut, lomat ja joulu. Tammikuukin ehti jo vaihtua helmikuuhun. Kiirettä ja meininkiä riittää ihan arjen vauhdissa pysymisessä. Välillä tuntuu, ettei oma pää ja positiivinen mieli pysy edes perässä. Joulukuussa kärsimme koko sakki pitkästä flunssasta, mikä sai lapset heräilemään eli valvoin useita öitä. Väsymys peitti lomapäivätkin melkoiseen usvaan ja ruokana huonon ruokahalun omaavilla flunssaisilla lapsilla oli mitä sattui maistumaan. Samoin itse napostelin niitä lasten jämiä ja maistelin joulun herkkuja ruokavaliostani ja ruoka-ajoista välittämättä, joten massukaan ei voinut hyvin. Mieli oli melkoisen harmaita ajatuksia täynnä.

Ärtyvän suolen oireyhtymä, eli IBS, on ollut melkoisen pitkään kumppaninani. Se ensimmäinen helluni, joka on sanellut paljolti liikkumisiani niin teininä kuin nuorena aikuisena. Olen käynyt kaikki kouluni ja opiskeluni homeiden valloittamissa rakennuksissa. Näitä sisäilmojen toksiineja epäilen syypääksi tämän sairauden puhkeamiseen. Homemyrkkyjen vaikutuksia terveyteen ja sairauksien puhkeamiseen tutkitaan ympäri maailmaa. Hyvä niin, koska yhä useampi täällä Suomessakin tuntee itsensä yksinäiseksi taistelijaksi hometalojen, -koulujen ja -työpaikkojen loukussa melkoisen oiremäärän ja sairauksien taakka harteillaan. Tämä ärtynyt suolistoni on pakottanut minutkin niin vessojen vangiksi, puhtaan sisäilman rakastajaksi kuin erittäin hyväksi näyttelijäksikin. Kassajonossa "suolikohtaustani" pidättävänä olen saanut hymyiltyä kiitokset kassahenkilölle, maksettua ostokseni ja siirtymään lähimpään vessaan ihan ilman juoksuaskeleita ja ostoskärryjen viskomista kärryparkkiin. Lapsenikin olen muistanut ottaa mukaani! En edes jaksa enää laskea niitä uteliaita katseita palloksi turvonnutta mahaani kohti ja kehoitukset päästellä kaasuja vapaasti oloa helpottamaan annan soljua toisesta korvasta ulos. Olisikin se helpotus vain parin pierun päässä!

Keliakiaan tällä suolistovaivalla on yhdistävänä tekijänä se, että hoitona/lääkkeenä on ruokavalio.
FODMAP-ruokavalio karsii käytöstä tiettyjä imeytymättömiä hiilihydraatteja. Näitä, jotka monella muullakin ihmisellä saa aikaan melkoisen määrän suolistokaasuja paksusuolessa. FODMAP-hiilihydraatteja ovat siis esimerkiksi sokerialkoholit (sorbitoli, mannitoli, ksylitoli, jne.), fruktaanit ja raffinoosi. Näitä löytyy hyvin monesta kasvikunnan tuotteesta, kuten palkokasveista, sipuleista, kaaleista, kotimaisista viljoista, sienistä, omenoista ja päärynöistä. Lisäksi mm. laktoosia sisältävät maitotuotteet kuuluvat monen IBS-kärsijän välttölistalle. Jokaisella IBS-oireilijalla on oma välttöruokavalionsa, jonka he ovat kokemuksien suolistoäänien komppaamana kehittäneet. Todella kamala turvotus, vatsakivut ja suolen toiminnan muutokset vaihtelevat tuskaisessa sekamelskassa. Nämä ovat melkoisen painavia syitä karsia itselleen sopimattomat pois ruokavaliostaan. Oireilijan kärsiessä kotonaan voi mieleen hiipiä melkoisen harmillisia ja pettyneitä ajatuksia. Mieli ei todellakaan hyrise, vaan suolisto kurisee ja lurisee.

Keliaakikkomieheni kanssa seurustelun alkuaikana oli melkein helpottavaa kärsiä oireistaan, kun toisellekin suoliston oireilut oli niin tuttu juttu. Vertaistuki on tärkeä asia! Silti se ensimmäinen "suolikohtaus" yhteisen lounaan jälkeen vieläkin naurattaa äänitehosteillaan! Hieman mietin, että onko siellä vessan oven toisella puolen enää ketään kotona. Oli siellä! :) Ei silti hävetä yhtään kirjoittaa tätä, koska jokainen mahallaan/suolistollaan oirehtija saakoon tästä vertaistukea omaan elämäänsä. Mielen virkistystä päiväänne! :)

Keliakia todettiin Esikoiselle neljävuotiaana. Oireita ei vielä mielestämme ollut. Halusin verikokeen otettavaksi, koska oltiin muitakin verikokeita juuri allergiapolilla määrätty ja tiesin keliakian periytyvyydestä. Lääkäri pitkin hampain myönsi kokeen, ja onneksi niin! Tähystyksen suorittanut gastroenterologi kertoi lapsemme olleen "ihan selvä tapaus" ja käski siirtyä heti gluteenittomaan ruokavalioon. Lääkärin puheissa vilahti lause "Usein vanhemmat huomaavat ruokavalion vaikutuksen ensimmäisenä lapsen mielialasta.". Kun kyselimme tarkemmin, niin sain vastauksen, että jonkinasteinen psyykkinen oireilu, kuten masentuneisuus, ärtyisyys ja keskittymisvaikeudet ovat usein olleet lasten oireita hoitamattomasta keliakiasta.

Kyllä mekin huomasimme mieheni kanssa erot aikaan ennen Esikoisen diagnoosia ja sen jälkeen, vaikkei niitä perinteisiä suolen toiminnan häiriöitä ollutkaan ehtinyt olemaan. Gluteenin jäätyä pois lapsen kirkasääninen selostus ja juttelu kuului heräämishetkestä illan nukahtamiseen saakka. Keskimmäinen rakasti istua aloillaan ja vain kuunnella, kun Esikoinen leikkiessään puhua pälpätti. Samalla Esikoisen kamalat yölliset kauhu/kipukohtaukset, joita pelolla odottelin iltaisin nukkumaan mennessäni, jäivät pois. Tämä oli suuri helpotus siihen asti, kunnes ne palasivat elämäämme Kuopuksen vauva-aikana. Ruumiini oli jo tottunut nukkumaan, mutta mieleni muisti nämä yölliset valvomiset heti.

Meidän allerginen Kuopuksemme reagoi allergeeneihin pääasiassa suolistollaan. Kuopuksen yöt olivat syntymästä asti täynnä heräilyä ja huutoa. Kaksi ensimmäistä vuottaan hän nukkui tississäni kiinni. Mikään muu ei helpottanut. Heräili hän silti, mutta lohtu oli hyvin lähellä. Refluksia ja allergioita piisasi. Refluksi johtui luultavasti allergioista, mutta ruokavalion ja oman imetysdieettini ansiosta sain lapsen jopa nukkumaan välillä. Viljojen salakavala piiloutuminen kaikenlaisien piilonimien taakse, kuten glukoosisiirappi, tärkkelykset tai sorbitoli, tekee niiden välttämisen välillä hankalaksi. Tämä meillekin valkeni vasta myöhemmin. Vahinkoaltistukset paljastuvat ensimmäisenä lapsen käytöksestä. Mikään EI passaa, mikään EI huvita, mitään EI tehdä itse, mitään EI saa tehdä jne. Lapsi saa raivarin (piiiitkän ja pippurisen), kun joku vain katsookin väärin häneen. Parempi mieli tulee, kun mahakin on oireeton. Tarkan ruokavalion myötä unet saapuivat tähänkin taloon ja viimeisetkin yölliset kauhu/raivarikohtaukset on hälvenneet muistoiksi. Melkoisen paljon nostan pipoani jokaiselle allergisen/kipeän lapsen kanssa valvovalle vanhemmalle.

Jo omastakin elämästäni ja ärtyvän kumppanini (IBS) kouluttamana, tiedän, ettei uni ole hyvää, helppoa ja piristävää, jos suolistossa on jokin vialla. Makoisan parsakaalia sisältävän päivällisen
jälkeen uneni on painajaisia ja mahakipua täynnä. Silmäpussit edellä herään väsyneenä uuteen päivään ja taisten huonotuulisuuttani vastaan koko päivän. Illalla sitten niiden silmäpussien välistä saattaa tarkastella taas ihan uudella innokkuudella omaa ruokavaliotaan. Väsymys ja tunne, että "on nyt ansainnut pienen herkuttelun" ovat pahimmat ilonpilaajat tai oikeastaan unen pilaajat. Mielenpahoittajat!

Tammikuussa sitä tekee itselleen lupauksia kiinteämmästä varrestaan ja hoikemmasta massustaan, mutta kasvisten lisäyksen myötä olen ollut oirehtivassa ojassa joulun flunssan väsyttämästä allikosta. Ne pienetkin määrät parsakaalta, makoisia omenoita, säilyviä sipuleita ja lämmittäviä hernekeittoja ovat tie turvotukseen, vaikkakin herkullinen tie. Ruokavalioita on paljon ja pää pyörryksissä luemme joka viikko uusia suosituksia. On muistia parantavia, syöpää ehkäiseviä, elinikää pidentäviä, ihon kuntoa parantavia ja mielialaa kohentavia ruokia ja ruokavalioita. Ruoka vaikuttaa ihmiseen ja ihminen ruokaansa. Mieli tarkkana koetamme sitten jokainen valita budjettiinsa ja suolistoonsa sopivaa. Mieliruoka tai mielen ruokaa. Kumpikin on hyvä, jos olosi on hyvä vielä sen syötyäsi.
 
Jokaisella on oma mieliruokansa. Se syödään joskus ahneesti hotkien tai kiireettömästi nauttien. Silti, jokaisella ruokailulla saa yleensä kuulla vähintään yhden valittavan lapsen mutisevan "En oo ikinä tästä tykännyt!". Toisen herkku on toisen järkkyPAHAA! Sain ystävältäni vinkin, että ruokavalitukset voisivat vähentyä ottamalla lapset mukaan viikon ruokalistan suunnitteluun. Jokainen päättäköön yhden päivällisen viikolla, joten jokainen saa kerran äänensä kuuluviin ja mieliruokaa pöytään. Muut tietäisivät, että vaikkei nyt olekaan lempiruokaa, niin jonain toisena päivänä on tulossa se hänenkin suosikkinsa. Tätä aion nyt testata. Onnistuuko jokaisen oma ruokavalio aina yhteiseksi ateriaksi? Tuoko mieliruoka myös mielenrauhaa?

Rakastan hämärää ja syksyn pimeneviä iltoja, mutta täytyy myöntää, että joka vuosi joulun jälkeen alan kiihkeästi odottamaan kevättä. Kevättä ja lisääntyvää valoa. Mieli virkistyy ja energiavarastot ehkä hieman täydentyvät, kun aurinko alkaa pilkottamaan puiden oksien lomitse ja kimmeltämään lumen pinnassa. Jouluvalot saavat taistella vielä jonkin aikaa vasten pakkasen pimeitä öitä, mutta kyllä nekin pian häviävät auringolle. Mieleni hyrisee jo kesän kärpästen lailla täällä lumikinosten keskellä. Suolistoni on rauhallinen ja kivuton.