Olet täällä

Kriisikakkuja

Nuorten ja nälkäisten gluteeniton blogi
2

Kesällä mä ajoin. Mitä? Ihmeellistä kuinka lähellä se kesä oikeasti jo on. Mulla loppui oikea koulu tänään. Sitten on enää kaksi viikkoa kokeita ja se on loppu. Siinä samassa herääkin kysymys mitä minä ja te aijomme tehdä kesällä? Nyt on siis minun puoleltani blogihaaste heitetty ilmaan. Eli homman nimi on seuraava. Listatkaa muutama asia, ei tarvitse olla isoja asioita, mitkä aijotte toteuttaa kesällä tai haluaisitte toteuttaa. Tänä vuonna minun kesäni on toivottavasti täysin erilainen kuin edellinen, sillä kesä 2014 alkoi puolentoista viikon mittaisella sairaalassa juoksemisella. Viikon ajan olin lähes joka yö päivystyksessä tai osastolla. Samoin kahden viime vuoden syntymäpäivät (juhannuksena) olen viettänyt päivystyksessä. Noh, jätetään ne taakse. Tänä kesänä en aijo sairastella päivääkään. Se on ihan ykkös asia listalla. Mutta käydään sitten listan pariin. Muutamat kuvat vievät meidät kesän tunnelmaan.

Aijon pysyä terveenä, en sairasta päivääkään.

Haluan matkustaa Lahden ulkopuolelle. 

Haluan käydä Tammerkosken vieressä syömässä/ picnikillä.

Lähteä patikoimaan, ehkä Lappiin?

Olla juomatta alkoholia, kyseisen viisasten juoman kanssa ei tarvitse muistoja menettää tänä kesänä. Ehkä lopetan kokonaan alkoholin käytön, mihin sitä tarvitee?

Valokuvata, kesä on niin kaunista aikaa, että sitä on vaan pakko kuvata!

Viettää aikaa hevosten kanssa. Aijon tehdä kaikkea mistä hevoset nauttivat ja minä nautin.

Starttaan heA Pokerin kanssa. Vien Pokerin uimaan muiden hevosten kanssa.

Pyöräillä mökille Heinolaan.

Suunnitella YO-kirjoituksiin lukukalenteri, aloittaa lukemaan.

Täyttää 18 vuotta ja saada ajokortti.

Syödä aamupalaa parvekkeella.

Tutustua veljeni poikaystävään.

Tehdä jotain kaikkien kolmen sisarusten kesken. Nähdään niin harvoin enää yhtäaikaa, joten yhdessä viettämämme aika on todella tärkeää.

Oppia kärrynpyörän, rullailemaan LongBoardilla, pelata jalkapalloa ja lentopalloa.

Aijon leipoa jotain gluteenitonta.


0

Heippa taas. Tänään mun postaus koskee yhtä mun unelmista, joka on täyttymässä, ja siihen liittyvistä mietteistä ruokavalioni suhteen. Aloitetaan nyt heti paljastamalla vähän taustoja tästä unelmasta ja mikä se edes mahtaa olla. Annan heti vinkin valokuvalla. No joko arvaatte? (kuva on ottamani edelliseltä reissulta)

Matkustus. Matka jonnekkin kauas. Vapaaehtoistyö ulkomailla. Nämä ovat aina kuuluneet mun unelmiini. Vihdoinkin kovan työn takaa ne toteutuvat. Nimittäin mä suuntaan vuoden päästä Amerikan mantereen yli Hawaille. Meidän perhe on aina käynyt paljon ulkomailla ja äidistä lähtien ollaan oltu kiinnostuneita matkailusta. Äiti on asunut mm. Ruotsissa hetken aikaa. (ei mitenkään rakastunut maahan tai ihmisiin niin tuli sitten koti-Suomeen.)  Olen haaveillut kyllä takaisin muutosta. Korjaan minun ensimmäisestä muutostani mihinkään koskaan. Sisaruksista avaan sen verran, että siskoni lähti ensimmäisen kerran ulkomaille yksin ollessaan 16 vuotias. (Meni töihin.) Sen jälkeen on kierrellyt siellä sun täällä, Austraaliassa, Hawailla, Saksassa. Meidän yhteisenä haaveena olisi mennä Taiwaniin tervehtimään mun veljeä, joka opiskelee siellä. Veli on ollut viime vuodet kova matkaaja. Se kaiketi lähti käyntiin vaihtovuodesta ja sen jälkeen sitä ei olekaan Suomessa nähty kuin töissä keräämässä rahaa seuraavaan matkaan tai lukemassa pääsykokeisiin.

Hawai tuli minulle matkakohteeksi oikeastaan heti mahdollisuuden tultua. Molemmat sisarukset kävivät siellä, sisko kahtena kesänä ja veli yhtenä. Siispä minäkin suuntaan sinne. Matkakohteena on leirikeskus, jossa teen vapaaehtoistyötä. Työtalkavat aikaisin aamusta ja päättyvät sitten hyvissä ajoin päivällä. 

Vähän fiilistä mun viime reissulta, kun olin mun lentopallo joukkoeen kanssa pelaamassa ja treenaamassa Italiassa Jouni Parkkalin luona. Mieletön reissu! Jos video ei näy niin klikkaa https://youtu.be/TTa5UQ5MbZA

Sitten kuitenkin itse huolenaiheeseen. Onko mulle siellä ruokaa? Paljon olen yrittänyt selvittää ruokailua, mutta vähän tuloksetta. Laitettiin viestiä leirikeskukseen ja kysyttiin onko gluteeniton/laktoositon ruokavalio toteutettavissa paikanpäällä. Vastaus oli mahdollisesti, he eivät voi taata ruokavaliota keskuksen puolesta. Minulle on täysin itsestään selvyys ettei reissu jää näkkileivän takia tekemättä. Mietittiin vaihtoehtoina jo postittamista. Näkkäri kun ei paljoa paina ja se riittää pidemmäksikin ajaksi. Suunnitelmissa on viipyä Hawailla 2-3 kuukautta. Kuitenkin uskon ruokakaupoissa olevan gluteenitonta leipää ja toivottavasti makaroonia. Jos ei niin siinä ei taida muu auttaa kuin lähettää Suomesta. Jokatapauksessa ensimmäisiksi viikoiksi täytyy ottaa omat tarvikkeet varmuudeksi.

Ilman leipää pärjään kyllä, mutta kuidun saanti täytyy sitten turvata jollakin kuitulisällä. Vitamiineja saan varmasti hedelmistä samoin hiilihydraatteja perunoista ja kalkkia, no kalkkitableteista jos ei muualta. Siinähän ne tärkeimmät taisi ollakin. Ainiin. Keskuksella on kuntosali, mutta mun treenaaminen ei ihan niin tavoitteellista ole, että minun tarvitsisi miettiä proteiinin saantia. Miten ennen on selvitty, kun kuulemma silloin oli paljon pienemmät valikoimat. Onko vaan otettu mukaan mitä tarjolla on? Lentokoneissa ruokailu sujuu, sillä äiti on saanut siellä aina omat ruuat. Mulle tämä on ensimmäinen matka uuden seuralaiseni keliakian kanssa. Saa nähdä miten selviän, onneksi on kotona jo kokemusta jonkin verran. Jos jollain on heittää hyviä vinkkejä matkalle lähtijälle/ selviytyjälle niin niitä otan avosylin vastaan! Kuvat on mun siskon ja veljen yhteiseltä Hawai reissulta.

Tunnisteet: 
matkailuruoka

Anonymous (ei varmistettu)
2

Keliakian liitännäissairauksia, eli sairauksia, joita esiintyy enemmän keliaakikoilla kuin muilla on muutamia. Yksi näistä on ongelmat kilpirauhasessa. Niin myös minulla.

Palataanpa ajassa taaksepäin muutamia vuosia. Oli kevät vuonna 2011. Elämäntilanteeni oli vakaa, mitään kovin stressaavaa ei ollut näköpiirissä, kun minuun iski yhtäkkiä paha unettomuus. Muutaman viikon kärvistelin, mutta mikään ei muuttunut. En yksinkertaisesti nukahtanut ja jos nukahdin joskus aamuyöstä, oli uni pinnallista ja katkeilevaa. Oli pakko mennä lääkäriin, olin erittäin loppu. En ymmärtänyt, mikä tähän oli syynä. Muistan vain, että koko lääkärin aula näytti usvaiselta ja pyöri silmissä, olin niin väsynyt. Lääkäri kyseli stressistä ja määräsi nukahtamislääkkeitä. Pakkohan se oli sellainen ottaa. Nukahtamislääke kuitenkin väsytti entisestään, eikä uni ollut normaalia. Ehkä niihin kestää tottua, mietin silloin.  En kuitenkaan jaksanut totutella, enkä halunnut jäädä koukkuun. Jossain vaiheessa tilanne sitten tasoittuikin ja nukuin monta kuukautta hyvin. Unettomuus jäi kuitenkin kaivelemaan mieleen, mistä ihmeestä se tuli?

Vuoden lopulla alkoi tulla muitakin outoja oireita. Hiukset katkeilivat, iho oli kuiva. Olin vaatekaupan sovituskopissa peilaamassa ja käänsin peiliä niin, että näin vaatteen takaosan. Samalla huomasin pitkien hiusteni karmean kunnon: Iso tukko keskeltä katkenneita. Käytän myös usein piilolinssejä ilman mitään ongelmia. Linssitkin alkoivat tuntumaan huonoilta ja silmien pinta halkeili kuivuuden vuoksi. Nukkumisongelmatkin tulivat takaisin ja paino alkoi salakavalasti nousta. Olin väsynyt.

Jossain vaiheessa pääsin käymään työterveydessä, joka määräsi laboratoriokokeita. Olo tuntui huonolta ja mielikin oli maassa. Mietin erilaisia sairauksia, jossain vaiheessa kuvittelin olevani jo masentunut. En osannut kuvailla, millä tapaa olo on huono. Se oli kuin iso vyyhti ja yksinkertaisesti tuntui, että mikään ei vain toimi!

Labratesteistä soitettiin kotiin: ”Kaikki on ihan viitteissä, ei tarvetta ottaa lisäkokeita! Pärjäile! Moi!” Tästä alkoi itsenäinen asioiden selvittely. Kaikki ei tosiaan ole ok. Pyysin saada verikokeiden tulokset itselle ja aloin selvitellä asiaa. Monet oireistani täsmäsivät kilpirauhasongelmiin. Arvot olivat juuri ja juuri viitteissä, mutta hetken selviteltyäni asiaa sainkin tietää, ettei ne missään nimessä ole hyvät. Kotikaupungissani kukaan ei ottanut oireita tai arvoja tosissaan, päätin etsiä apua muualta. Eräs päivä lähdinkin Helsinkiin  arvostetun endogrinologin vastaanotolle. Hän oli ensimmäinen, joka kuunteli ja alkoi hoitaa oireita arvojen orjallisen kyttäämisen sijasta.

Palasin kotiin odottavin mielin Thyroxin-reseptin kera. Nopeasti tilanne alkoikin muuttua. Kärsin edelleen satunnaisesti unettomuudesta, mutta muut oudot, selittämättömät oireet alkoivat kadota. Elämä alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta. Muutaman kuukauden jälkeen tuntui kuitenkin, että oireet tulivat takaisin, arvotkin heittelehtivät. Lääkitystä jouduttiin säätämään, tämä voisi kestää kauan.

Keväällä 2014 olo tuntui vihdoin normaalilta. Lääkitys alkoi olla balanssissa ja oireet melko vähäiset. Labroissa käyn edelleen usein, noin neljän kuukauden välein, jonka jälkeen lääkitystä säädellään voinnin ja arvojen mukaan.  

Olen monesti miettinyt, miten jaksaisin, jos en olisi itse ollut aktiivinen. Jos en olisi lukenut netistä muiden kokemuksista ja suosituksista ja jos olisin vain luottanut sokeasti lääkäriin, joka puhui viitteissä olevista arvoista. En edes halua tietää.


Sivut