Olet täällä

Kriisikakkuja

Nuorten ja nälkäisten gluteeniton blogi
209

Heippa! Käytiin kuukausi takaperin Ruotsissa sisarusten kesken. Reissu starttasi helsingistä sunnuntai-iltana viiden aikoihin. Meno matkalle oltiin ostettu omat eväät. Mun evästys koostui omenoista, karjalanpiirakoista, proteiini-patukoista ja mehusta. On muuten tehokas tapa säästää rahaa, jos ostaa eväät valmiiksi. Ruotsiin saavuttaessa aamupala syötiin buffetissa, hintaa taisi olla 12€ jos en ihan väärin muista. Buffetissa oli merkitty hienosti minulle sopiva ruoka ja tarjoilijat antoivat sitten leipää, herkkuja ja mysliä kunhan vaan pyysi. Alla olevassa kuvassa on ensin maanantain ja sitten tiistain aamupala.

Maanantaina saavuttiin Tukholmaan ja aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Gamla Stania. Matka taittui mukavasti tunnelbanalla. Alkuun oli vähän hakusessa, että mihin tunnelbanaan hypätään, kunnes saatiin varmuus info-mieheltä. Työntekijän heijastinliivissä luki isoilla kirjaimilla information. Ihan loisto keksintö! Kierreltiin Gamla Stanin pieniä katuja ja tehtiin pieniä ostoksia. Mun sisko osti esimerkiksi Yankee Candlen, meinasin itsekkin ostaa, mutten sitten kuitenkaan raaskinut. Kivojahan ne on, mutta en paljoa polta kynttilöitä. Sen sijaan ostin Evian-vettä ja käytiin vielä yhdessä jäätelöllä. Jäätelön osto ei tuottanut mitään ongelmia. Gluteenittomuus tunnetaan ilmeisen hyvin Ruotsissa. Ei tarvinnut kuin kysyä (englanniksi) mitkä ovat gluteenittomia ja myyjä tarjosi heti laajan valikoiman erilaisia makuja ja lisäksi gluteenitonta vohvelia, jota en tosin halunnut.

Gamla Stanista jatkettiin kävelyä keskustaan ja sieltä edelleen kohti Galleriaa. Matkan odotetuin hetki tietysti, kun pääsin Hollisteriin. Siellä vierähtikin aikaa lähemmäs tunti kierrellessä ja sovitellessa vaatteita. Mukaan lähti kaksi t-paitaa, käsirasva ja hajuvesi. Hajuvesi on ollut melkein jokapäiväisessä käytössä. Muiden raahattua minut ulos Hollisterista niin jatkettiin etsimään ruokailu paikkaa. Lyhyen etsiskelyn ja kyselyiden jälkeen päädyttiin Wok Houseen. Muut olisivat halunneet syödä pizzaa, mutta kuten moni tekstiä lukeva varmasti ymmärtää niin ei niitä gluteenittomia pizza pohjia ihan joka nurkasta löydy. Wok Housessa palvelu pelasi oikein loistavasti. Myyjä ymmärsi heti mistä on kyse, jonka jälkeen valitsin mulle mieluisan annoksen jota sitten muokattiin gluteenittomaksi. Harmi etten ottanut siitä kuvaa, oli niin herkullista!! Kana tankoja, riisiä ja salaattia. Namnamnamnam. 

Siitä jatkettiin minun johdolla kohti Starbucksia ja Victoria's Secrettiä, josta ostin iPhoneen kuoret. Olen niitä niin kauan etsinyt, kun kutoseen ei löydy kivoja kuoria oikein mistään. Seuraavana oli vuorossa kierros XXL sportissa, josta matka jatkuikin kohti tunnelbanaa ja laivaa. Laivalla huilittiin noin tunnin ajan, jonka jälkeen käytiin syömässä pienet välipalat. Otin leivän, mikä oli valtava pettymys. Se mureni aivan käsiin. Jokaisella haukulla tuntui, että olisin syönyt jauhoja. Todella tuhauttavaa, kun hintakin oli niin korkea. No onneksi hyvä smoothie rinnalla pelasti päivän. Illalla pelailtiinkin useampi tunti korttia ja räpsittiin kuvia kannelta. Nukkumaan mentiin hyvissä ajoin jo ennen kymmentä.

Aamulla oli jälleen aamupala, jonka jälkeen poistuttiin laivasta kesäiseen Helsinkiin. Helsingissä mun veli näki kavereitaan ja me mun siskon kanssa kierrettiin kauppoja. Jätettiin kamat parkkiin Starbucksiin mun veljelle. Jaksettiin kuluttaa viimeiset energiat akateemisessa kirjakaupassa ja Stadiumissa. Kirjakaupasta ositin yhdellä eurolla ruotsinkielisen Bridget Jonesin ja kahdella eurolla englannin kielisen Wonder Women kirjan. Stadiumista mukaan tarttui Adidaksen reppu, Adidaksen kolitsi ja Race Marinen neule. Sen jälkeen ei tehty kummempia, käytiin syömässä McDonaldsissa ja lähdettiin kotia kohti. Sellainen reissu tuli tehtyä, jäi tosi kiva fiilis ruuan suhteen ja muutenkin pidän paljon Ruotsista ja tietysti mun ihanista matkakumppaneista. 

 

Tunnisteet: 
matkustusmatkailu

143

Meillä kaikilla on lupa tuntea. Huolimatta iästä, sukupuolesta, kotimaasta, koulutuksesta tai terveydestä. On hyvä tuntea erilaisia tunteita ja oppia käsittelemään niitä. Tein pitkään niin etten käsitellyt tunteitani. En antanut itselleni lupaa tuntea. Nyt kuitenkin muutama kuukausi takaperin se ei enää toiminutkaan. Oli pakko opetella tuntemaan ne negatiivisetkin tunteet.  Keliakia herättää varmasti meissä kaikissa erilaisia fiiliksiä. Turhautumista, kiitollisuutta diagnoosin löytymisestä, jännitystä ja jopa pelkoa, onnellisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Kuten olen aiemmin maininnut, niin en ole kokenut keliakiaa missään vaiheessa ns. sairautena tai en kokenut olevani sairas. Tietysti on ne hetket, kun minulle on annettu väärää ruokaa. Siitä seuraavat päivät muistaa taas: "hei en olekkaan niinkuin nuo muut." 

Uskon, että minäkin opin ottamaan erilaiset tunteet keliakiasta vastaan ajan kanssa. Suoraan sanottuna minulla ei tällähetkellä ole tilaa niille tunteille, mitä keliakia välillä herättää. Olen jo yli kahden vuoden ajan joutunut sietämään pettymyksiä terveyteni kanssa muunlaisissa asioissa. Nyt ei yksinkertaisesti ole tilaa tuntea. Se mitä tällä hetkellä tunnen on katkeruus, stressi, huoli ja viha. Mukaan mahtuu myös onnellisuus, ylpeys, kiitollisuus ja pieni toivon kipinä. On uskomatonta, miten paljon tunteita voi tuntea. Kahden vuoden ajan en ole antanut itseni tuntea. Nyt tunnen. Olo on hyvä, vaikka tunteet eivät olisikaan hyviä. En kasaa patoja mieleeni vaan annan ajatusten ja tunteiden juosta vapaasti. Suosittelen sitä kaikille. Puhukaa tunteistanne ja kertokaa miltä tuntuu kohdata pettymyksiä ja vastaavasti ne onnistumiset. Hehkuttakaa niitä niin paljon, että kyllästytte. Nauttikaa hyvistä tunteista. Niin minäkin teen.

"Onnellisuus"

Tuo päivä oli niin täydeliinen. Lähdettiin leiriavustajien kanssa pitkälle maastolenkille. Minä ensimmäisenä, seuraavana maaston tunteva ja viimeisenä nuorin. Nautin joka sekunnista hevosen selässä. Mentiin yhteensä kolme tuntia.

"Viha, katkeruus, huoli, stressi"

Kaikki löytyy tästä yhdestä kuvasta. Kuva otettu samana päivänä/ yönä kuin ylempi kuva. Kaikki oli niin hyvin kunnes laskeuduin hevosen selästä. Mun selkä oli niin kipeä.. Kaksi vuotta eikä koskaan ole ollut mitään vastaavaa, multa lähti kirjaimellisesti jalat alta.

"Ylpeys, kiitollisuus"

Olen niin kiitollinen tästä eläimestä. Ylpeys on välillä ihan hyväkin asia nimittäin olen ylittänyt itseni Huitsun kanssa niin monta kertaa. On se vaan niin hieno!

"Toivo"

Mulla on vielä pieni toivon kipinä siitä, että mun selkä tulee olemaan vielä kivuton. Uskon siihen, pakkohan sen joskus on tulla kuntoon. Joskus mä vielä juoksen puoli-maratonin ilman, että tarvitsee pelätä.

Tunnisteet: 
lupa tunteaterveys

Anonymous (ei varmistettu)
163

Pahoittelen pientä hiljaiseloani blogin puolella. Keliakiaviikon teemana on juurikin tällä hetkellä: Lupa tuntea. Voin näin alkuun luvata, että olen tuntenut tänä kesänä, ja paljon! Olen tuntenut keliakian kanssa ja ilman. Mennyt kesä on osoittanut, miten elämä meitä parhaimmillaan ja pahimmillaan heittelee. Miten kaikki voi muuttua hetkessä ja miten syvimmässäkin suossa tarpoessa voi samalla nähdä ja kokea jotain hyvää ja kaunista.

Menetin isäni pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen syövälle kesäkuun lopulla. Seistessäni pois nukkuneen isäni sängyn vieressä saattohoitokodissa, tunsin vatsassani ensimmäiset potkut. Potkut kuuluvat esikoisellemme, jonka laskettu aika on marraskuun lopulla, jos kaikki menee hyvin.

Ensimmäisessä neuvolassa huhtikuussa puhuimme jonkin verran keliakiastani. Kerroin, ettei se ole enää kovinkaan uusi juttu minulle, olenhan ollut keliaakikko jo melkeinpä 20 vuotta. Tämän enempää ei ole asiaan palattu, mutta toki se joskus mietityttää. Saanko tarpeeksi kuitua raskausaikana? Saako lapseni kohtuun kaiken tarvittavan, vaikka viljat ovatkin pois ruokavaliostani? Tuleeko lapsellenikin keliakia ja jos tulee, milloin se hänelle puhkeaa? Toisaalta raskauden aikana on ollut paljon muitakin huolia, joten nämä huolet ovat kuuluneet niihin huolista pienimpiin.

Keliakiaan liittyy valtavasti tunteita. Kun itselläni todettiin keliakia vuonna 1996, se ei todellakaan ollut yhtä tunnettu kuin mitä se nykyään on. Tunsin olevani sairauteni kanssa melko yksin. En olisi halunnut erottua joukosta ruuan takia, mutta erotuin silti tahtomattani aina. Ruokaani tuijoteltiin ja sitä kauhisteltiin. Tunsin monesti häpeää tai jopa surua, etten voinut syödä yhtä huolettomasti kuin muut.

Aikuisiällä ja keliakiatietouden yleistyessä olen päässyt eroon ruokavaliooni liittyvästä häpeän ja surun tunteistani. Vaikka nykyisinkin sitä joskus harmittelee, niin tunteet ovat muuttaneet muotoaan. Keliakia on osa minua. On ihanaa, jos kyläillessä minuakin on muistettu ja hankittu vaikkapa gluteenittomia keksejä. Mutta ei se  maailmanloppu ei ole, vaikka joisinkin pelkkää kahvia. En halua edelleenkään tehdä suurta numeroa ruokavaliostani, enkä siksi halua muidenkaan sitä tekevän.

Raskausaikana syömisen tärkeys on korostunut ja olenkin huomannut, kuinka tärkeää on syödä pieniä annoksia useasti. Verensokerin heilahtelujen vuoksi kannankin usein mukanani pientä evästä, aina kun sitä gluteenitonta vain ei ole saatavilla.

Totesin aikaisemmin, ettei gluteenittoman ruoan puuttuminen tai unohtuminen ole minulle maailmanloppu. Nyt kun mietin tarkemmin, se saattaisi tässä tunteiden vuoristoradassa sitä ollakin. Ainakin sinne marraskuun loppuun saakka!

Mukavaa ja pirteää keliakiaviikkoa ja syksyn alkua kaikille! Muistetaan nauttia joka hetkestä! Muistetaan tuntea ja välittää!

Terveisin, Niina


Sivut