Olet täällä

0

Tällä viikolla vietetään keliakiaviikkoa, joten on hyvä hetki tehdä keliakiaa tutuksi ja ennen kaikkea kertoa, kuinka salakavalasti se saattaa elämään hiipiä. Sain diagnoosini keväällä 2008 ja sitä edelsi rankka vuosi, sekä henkisesti että fyysisesti. Kaikki alkoi siitä, kun menin kutosluokalla muiden luokkalaisteni kanssa Powerparkkiin kevätretkelle ja siellä laitteeseen, joka kieppui vinhasti ympäriinsä, joten puristin kaksin käsin kiinni laitteen kaiteesta. Sormeni olivat sen jälkeen ihan hellänä ja harmikseni sekä yllätyksekseni ne eivät pitkään aikaan palautuneet normaaleiksi.

Sormissani alkoi tuntua päivittäin kipua ja etenkin aamuisin ne tuntuivat välillä jäykiltä. Kesällä 2007 minulle tuli myös ajoittaisia vatsakipuja ja sen vuoksi varattiin aika lääkäriin, mutta joitakin päiviä ennen vastaanottoa vatsakivut katosivat ja lääkäriaika peruttiin. Yläaste oli alkamassa, joten ajattelin siitä johtuvan stressin aiheuttavan vatsakipuja. 

Varauduin elämään nivelreuman kanssa

Seiskaluokka alkoi ja vatsakivut palasivat. Niitä tuli eniten syömisen jälkeen ja etenkin sellaisten ruokien, joissa oli paljon vehnää. En ole koskaan ollut ruisleivän suurin ystävä, samoin pizzat ja hampurilaiset olen jättänyt mieluummin väliin, joten ehkä jossain alitajunnassa olen aavistanut jonkun olevan pielessä. Ei sillä, etteikö pizzoista ja purilaisista voisi olla muutenkin tykkäämättä, mutta muistan, kuinka jo kolmannelta luokalta lähtien minulla oli välillä outoja oireita. Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi luistelutunti, jolloin vatsani oli kipeä ja katsoin muita ja mietin, miksi en voi olla niin kuin he ja pystyä nauttimaan luistelusta niin kuin muut. 

Seiskaluokalle siirtyessä oireeni pahenivat. Olin sinä vuonna enemmän kotona kuin koulussa, koska useimpina päivinä oloni oli kamala. Laihduin ja olin väsynyt. Talven mittaan en pystynyt melkein kutomaan lapasia käsityötunneilla, koska sormeni tuntuivat niin jäykiltä. Aloin olla todella peloissani. Kävin lääkärissä ja tilannetta yritettiin selvittää. Vaikutti siltä, että olen sairastunut nivelreumaan, jota on myös suvussamme. Vaikka siihenkin on nykyään olemassa hyvät hoidot, olin kauhuissani. Olen aina ollut liikunnallinen, joten pelkäsin, etten jossain vaiheessa pysty enää liikkumaan kunnolla. Mietin kauhuskenaarioita tulevaisuudesta.

Keliakia tuli ihan puskista

En tiedä, miten lääkäri ymmärsi tutkia keliakian mahdollisuuden, koska sitä ei tietääkseni ole suvussamme. Se tuli ihan puskista. Kun lääkäri kertoi minulle asiasta, purskahdin itkuun. En tiennyt, mitä keliakia on. Kun lääkäri selitti asiaa, valtava huojennus täytti mieleni. Vaikka keliakia on elinikäinen sairaus, on mahdollista elää täysipainoista elämää, kunhan noudattaa tiukasti gluteenitonta ruokavaliota. Ja etenkin alussa muiden tuki on tärkeää, koska gluteenittomaan ruokavalioon siirtyminen vaatii totuttelemista. Sain kotoa paljon tukea ja äiti toi kauppareissuilta aina jotain gluteenittomia tuotteita, joita en ollut aiemmin maistanut. Se oli oikeastaan aika luxusta :D 

Sopeuduin uuteen tilanteeseen nopeasti ja vointini koheni päivä päivältä. Nykyään on outoa edes kuvitella elämää ilman keliakiaa. 11 vuotta on yhdessä menty ja voin hyvin. Gluteeniton tarjonta on myös lisääntynyt huimasti, joten valinnanvaikeus iskee lähes joka kauppareissulla. Välillä mietin, kuinka paljon on ihmisiä, jotka kärsivät epämääräisistä oireista saamatta niille vastausta. Epätietoisuus on pahinta. Onneksi Keliakialiitto tekee hyvää työtä keliakian tunnistettavuuden helpottamiseksi ja tietoisuuden lisäämiseksi. Voi hyvin olla, että monien kummallisten oireiden taustalta löytyykin yksi selitys - keliakia.

Kannustan kaikkia, joita oudot oireet vaivaavat, menemään lääkäriin ja tutkituttamaan myös keliakian mahdollisuuden. Se voi myös olla oireeton, joten etenkin jos suvussa on keliakiaa, kannattaa varmuuden vuoksi testauttaa sen mahdollisuus myös itsellään. Eniten elämästä saa irti, kun voi hyvin ja jaksaa jahdata unelmiaan! 

Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaiset oireet teillä johtivat keliakiadiagnoosiin?

Kivaa viikkoa kaikille!

-Nora

Lisää uusi kommentti