Meillä kaikilla on lupa tuntea. Huolimatta iästä, sukupuolesta, kotimaasta, koulutuksesta tai terveydestä. On hyvä tuntea erilaisia tunteita ja oppia käsittelemään niitä. Tein pitkään niin etten käsitellyt tunteitani. En antanut itselleni lupaa tuntea. Nyt kuitenkin muutama kuukausi takaperin se ei enää toiminutkaan. Oli pakko opetella tuntemaan ne negatiivisetkin tunteet.  Keliakia herättää varmasti meissä kaikissa erilaisia fiiliksiä. Turhautumista, kiitollisuutta diagnoosin löytymisestä, jännitystä ja jopa pelkoa, onnellisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Kuten olen aiemmin maininnut, niin en ole kokenut keliakiaa missään vaiheessa ns. sairautena tai en kokenut olevani sairas. Tietysti on ne hetket, kun minulle on annettu väärää ruokaa. Siitä seuraavat päivät muistaa taas: "hei en olekkaan niinkuin nuo muut." 

Uskon, että minäkin opin ottamaan erilaiset tunteet keliakiasta vastaan ajan kanssa. Suoraan sanottuna minulla ei tällähetkellä ole tilaa niille tunteille, mitä keliakia välillä herättää. Olen jo yli kahden vuoden ajan joutunut sietämään pettymyksiä terveyteni kanssa muunlaisissa asioissa. Nyt ei yksinkertaisesti ole tilaa tuntea. Se mitä tällä hetkellä tunnen on katkeruus, stressi, huoli ja viha. Mukaan mahtuu myös onnellisuus, ylpeys, kiitollisuus ja pieni toivon kipinä. On uskomatonta, miten paljon tunteita voi tuntea. Kahden vuoden ajan en ole antanut itseni tuntea. Nyt tunnen. Olo on hyvä, vaikka tunteet eivät olisikaan hyviä. En kasaa patoja mieleeni vaan annan ajatusten ja tunteiden juosta vapaasti. Suosittelen sitä kaikille. Puhukaa tunteistanne ja kertokaa miltä tuntuu kohdata pettymyksiä ja vastaavasti ne onnistumiset. Hehkuttakaa niitä niin paljon, että kyllästytte. Nauttikaa hyvistä tunteista. Niin minäkin teen.

"Onnellisuus"

Tuo päivä oli niin täydeliinen. Lähdettiin leiriavustajien kanssa pitkälle maastolenkille. Minä ensimmäisenä, seuraavana maaston tunteva ja viimeisenä nuorin. Nautin joka sekunnista hevosen selässä. Mentiin yhteensä kolme tuntia.

"Viha, katkeruus, huoli, stressi"

Kaikki löytyy tästä yhdestä kuvasta. Kuva otettu samana päivänä/ yönä kuin ylempi kuva. Kaikki oli niin hyvin kunnes laskeuduin hevosen selästä. Mun selkä oli niin kipeä.. Kaksi vuotta eikä koskaan ole ollut mitään vastaavaa, multa lähti kirjaimellisesti jalat alta.

"Ylpeys, kiitollisuus"

Olen niin kiitollinen tästä eläimestä. Ylpeys on välillä ihan hyväkin asia nimittäin olen ylittänyt itseni Huitsun kanssa niin monta kertaa. On se vaan niin hieno!

"Toivo"

Mulla on vielä pieni toivon kipinä siitä, että mun selkä tulee olemaan vielä kivuton. Uskon siihen, pakkohan sen joskus on tulla kuntoon. Joskus mä vielä juoksen puoli-maratonin ilman, että tarvitsee pelätä.