Olet täällä

#lapsenkeliakia #gluteenitonarki #uudenedessä

0

Koronapandemian alku Suomessa on jäänyt erityisen hyvin mieleeni. Maaliskuun 12. päivä hallitus päätti suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, ja koko maa sulkeutui. Tänä päivänä työpaikallamme oli tarkoitus järjestää vuosijuhlat, jotka sitten peruutettiin kaksi tuntia ennen tapahtuman alkua. Seuraavana maanantaina työpaikaltamme tuli käsky, että kaikki jäävät tekemään töitä etänä kotiin. Noin viikko hallituksen määräysten jälkeen mieheni sairastui rajuun kuumetautiin, joka myöhemmin johti munuaisongelmiin.

Tilaa syöte RSS - #lapsenkeliakia #gluteenitonarki #uudenedessä