Mitä kolmelapsinen perhe tarvitsee mukaansa viikon matkalle etelän lämpöön? Vaatteita, kenkiä, leluja, hellehattuja, aurinkorasvoja ja -laseja, kirjoja, täydellisen lääkearsenaalin, eväitä, mahdollisesti rattaat, kameran ja sen laturin sekä tietysti ainakin ne tavalliset peseytymisvälineet ja muut henkilökohtaiset tavarat. Jos lapset ovat ihan pieniä, ainakin muutamaksi päiväksi vaippoja ja tuttuja purkkiruokia. Ruokia mieluiten koko ajaksi, esimerkiksi Israelista emme löytäneet alle vuodenikäiselle yhtäkään ruokapurkkia, jossa olisi ollut muuta kuin hedelmää eikä hotellihuoneessamme ollut ruuanlaittomahdollisuutta.

Me aloitimme pakkaamisen käymällä apteekissa sekä tarkistamalla lääkekaappimme. Aurinkorasvaa, kuumelääkettä kolmessa eri painoluokassa, nenäsumutteita kahdessa ikäluokassa, käsidesiä, puhdistuspyyhkeitä, laastareita, desinfioimisainetta, kuumemittari, maitohappobakteereja...

Kun lääkeasiat olivat kunnossa, tajusin katsoa lasten hellevaatteet ja kesäkengät läpi. No, niinhän siinä kävi, että kenellekään ei tietenkään mahtuneet yhdetkään kengät, joten ostoslistaan kirjautui balleriinoja, sandaaleja ja "crocseja". Jopa kolme vuotta mahtuneet samat shortsit olivat superhoikalle Henrikille vihdoin pieniä, joten uusin koko shortsigarderobin. Tytöille ostin myös uusia t-paitoja ja mekkoja.

Jos matkalla ei halua tai voi koko ajan pestä pyykkiä, on lapsille otettava paljon vaatetta mukaan, varsinkin jos päivät ovat kuumia ja illat kylmiä. Tämä tarkoittaa sitä, että itselle ei voi ottaa kovinkaan paljon mukaan, koska ei vain mahdu eikä kaksi aikuista pysty kuljettamaan. Pakkaaminen on aikamoista tetristä ja tennistä: nuo vaatteet tuohon kassiin, ei kun sittenkin tuohon, käsimatkatavaroihin menee nämä vaatteet, jos koneessa sotkeentuu tai jos laukut ei tulekaan perille ja tuo mekko on ehkä sittenkin turha, mutta tuo pitää olla, jos mennään vaikka... Pakatessa laskin, että mukaan on lähdössä 15 kengät. Lopulta määrä kutistui 13:een kenkiin, joista kahdet olivatkin turhat ja yhdet kotiin jätetyt, Aavan sandaalit, aiheuttivat surkeita itkukohtauksia pitkin viikkoa.   

Ja sitten se isoin asia: keliaakikon ruuat. Meillä oli Norwegianin lento, jossa ei ole aterioita, joten otimme eväitä lennolle sekä hieman muitakin ruokia Aavalle. Koneeseen otimme mukaan sämpylöitä, pieniä Muumi-rusinapaketteja, suolakeksejä, viinirypäleitä ja välipalakeksejä. Hotelliruokailuja varten varasimme Aavalle näkkäreitä, samoja välipala- ja suolakeksejä sekä puurohiutalepusseja. Ajatuksenamme oli, että annamme Aavalle iltapalan hotellissa ja lähdemme sen jälkeen hänen nukkumaanmenoaikaansa syömään illallista. Jos hän nukahtaa rattaisiin, ok, jos ei, tilaamme hänelle jotain tai kaivamme laukusta keksejä. Tulostimme Keliakialiiton sivulta keliakiasta kertovat kielikäännökset espanjaksi ja englanniksi usealle eri paperille siltä varalta, että käännökset hukkuvat siinä tavaramäärässä, jota päivittäin kuljetamme rannan, uima-altaiden, ravintoloiden ja putiikkien välillä.

Lentomme Espanjan Malagaan lähti helatorstaina 14. toukokuuta klo 6.05. Lapsista oli hirmuisen jännää mennä nukkumaan tietäen, että herätämme heidät yöllä vähän ennen kahta. Aavaa nauratti, että "lähdemme yöllä emmekä kerro poliiseille mitään". En vieläkään tiedä, miksi poliiseille olisi pitänyt kertoa, mutta sille hän hihitti itsekseen pupu sylissään. Sekin oli eksoottista, että ei laitettu yöpukua vaan he menivät nukkumaan t-paidoissa. Siihen oli helppo vetää loput vaatteet päälle ja kömpiä autoon jatkamaan unia.

Lapset nukkuivat puoli neljään asti, jolloin olimme Helsinki-Vantaan lentoparkissa. Pääsimme onnellisesti kaikista lentokenttäasioista läpi ja istuuduimme koneeseen. Lapset kaivoivat repusta Bamse-, Koululainen- ja Barbie-lehtiä ja alkoivat asiaankuuluvasti kysellä, koska aloitetaan eväiden syönti. No, ensimmäiset sämpylät söimme jo kentällä, mutta riitti toki koneeseenkin evästä.

Hetken aikaa lennettyämme ja värityskirjasta Mansikka-Marjaa väritettyämme havahduin lentoemäntien huudahduksiin ja juoksuaskeleisiin. Lähelläni istuva mieshenkilö oli saanut sairauskohtauksen eikä reagoinut mitenkään. Koneessa vinkui merkkiääni ja lentoemäntä juoksi kuuluttamaan lähes paniikinomaisella äänellä "Passengers please, we need doctor immediately!". Vieläkin menee kylmät väreet, kun ajattelen tuota tilannetta sekä sitä hirveää hätää, joka näkyi matkustamohenkilökunnan kasvoilla. Miehen ympärille tuli välittömästi noin neljä matkustajaa, joista uskoakseni yksi ellei useampikin oli suureksi onneksi lääkäri. Mies siirrettiin koneen takaosaan.

Hetken kuluttua laskeuduimme Saksan Stuttgardiin, että henkilö pääsi sairaalaan. Koko koneellinen matkustajia oikein huokaisi helpotuksesta, kun näimme kentällä odottavat ambulanssit ja koneen pyörät tömähtivät maahan. Vaikka suomalaisia usein parjataan, en nähnyt yhtään kärttyisää ilmettä enkä kuullut ilkeää sanaa viivästyksen vuoksi, en edes silloin, kun koneen kapteeni kuulutti, että tankkaamiseen ja lentoonlähtöön menee vielä tunti. Koko koneellinen ihmisiä oli koko tuon ajan  kohtauksesta ambulanssimiehistöjen koneeseen saapumiseen asti ihan hiirenhiljaa, aivan luonnottoman hiljaa. Yksikään lapsikaan ei tuntunut päästävän äänähdystäkään vaan kaikki pidättivät hengitystään ja lähettivät koneen takaosaan parantavia ajatuksia. Ajatukset ovat nytkin olleet kovasti tuossa pariskunnassa, toivottavasti kaikki päättyi hyvin.

Loppulento meni ihan hyvin muun muassa tabletille ladatun lastenleffan voimalla. Pääsimme perille Espanjaan kaksi tuntia aikataulusta myöhässä. Jonotimme vuokra-autotiskillä ja sen jälkeen asensimme hankalaa turvaistuinta vielä yhteensä 1,5 tuntia, mutta sen jälkeen pääsimme lähtemään muutaman kilometrin päähän Torremolinokseen. Ja Espanjassa paistoi aurinko! Hotelliin kirjautumisen ja nopean lounaan jälkeen päästimme lapset kirmaamaan hiekan ja meren ääreen.

Kirjoitan myöhemmin matkastamme lisää.

Ps. Kiitos viesteistä ja kannustuksesta, joita olen saanut etsiessäsi Aavalle keliaakikkoystävää. Laittakaa vain lisää viestejä, vielä ei ole samanikäistä tyttöä löytynyt.