Aava täytti viime viikolla neljä vuotta. Juhlia oli suunniteltu kuukausia. Täytekakku, joka on Barbien hame, sitä oli pyydetty kauan. Kolmen parhaan ystävän nimeä toisteltiin viikkokausia ja askarreltiin hyvissä ajoin kruununmuotoiset kutsukortit, joissa oli paljon prinsessatarroja sekä toive, että vieraat pukeutuvat prinsessoiksi, prinsseiksi, kuningattariksi ja kuninkaiksi.

Ostettiin vaaleanpunaisia ja -sinisiä pahveja sekä kimalletarroja, joista askarreltaisiin kruunuja. Matilda lupasi maalata pieniin poskiin kasvomaalauksia. Minä otin haasteen vastaan ja katsoin, että kaikki tarjottava kekseistä karkkeihin ja kakkuihin olisi varmasti gluteenitonta, että Aavan ei tarvitsisi omissa juhlissaan kuulla luentoa siitä, mitä hän saa maistaa ja mitä ei saa. Kaikkea saat ottaa, ota paljon!

Päädyin tekemään barbiekakun (uhh, olipa vaikeaa tehdä se hame) lisäksi vain kinderpiirakkaa. En enää muista, mitä ohjetta käytin, mutta ehkäpä sitä ensimmäistä, joka pomppasi googletettuani gluteenitonta kinderpiirakkaa. Oli kyllä aivan ihanaa ja syntisen epäterveellistä, suosittelen! Lisäksi tarjosimme nakki-kurkku-tomaatti-juusto-viinirypäle-ananastikkuja sekä erilaisia karkkeja, keksejä, sipsejä ja popcornia. Aikuisille tein kiireessä kinkkupiirakan vehnäjauhoista, koska tiesin, että Aava ei piirakkaa halua.

Vihdoin kellon viisarit näyttivät sitä, mitä oli aamusta asti odotettu, ja ystävät vanhempineen ja sisaruksineen täyttivät kotimme jännittyneellä puheensorinalla. Tytöt istuivat prinsessamekoissaan rinkiin, ja Aava pyöritti tyhjää pulloa. Se, keneen pullo osoitti, ojensi ensimmäisenä lahjansa. Pieniä rakkaita tupa täynnä, niin innoissaan kaikki. Ajattelin siinä kortteja ääneen lukiessani ja Aavaa auttaessani hänen löytäessään kääreistä ihania pienen prinsessan lahjoja, että on uskomatonta, miten rakkaita ystäviä olemme koko perhe löytäneet täältä, vaikka olemme asuneet Pirkanmaalla vasta alle vuoden.

Muutama ystäväni asuu samalla paikkakunnalla vanhempiensa, sisarustensa ja melkein kaikkien ystäviensä kanssa. Lasten syntymäpäiville kokoontuu koko suku juhlimaan pientä aarretta. Meillä ei ole eikä tule olemaan sellaisia juhlia koskaan. Lasten isovanhemmat asuvat Itä-Suomessa 370:n ja 400 kilometrin päässä. Lasten kummien luo on 325 km:ä, 240 km:ä, 180 km:ä ja 160 km:ä. Serkkuihin on välimatkaa 160 km:ä ja 180 km:ä. Ei ole järkevää, että sukulaiset ajavat tuntikausia synttäreille, kun kaikki eivät mahdu yöpymään. Juhlimme, kun tapaamme. Keski-Suomessa asuessamme saimme vielä nauttia serkkujen lähelläolosta, mutta nyt olemme täällä ihan yksin.

Ei, emme ole yksin. Olemme löytäneen jo nyt niin ihania ystäviä, että en olisi ikinä uskonut. Meille ystävät ovat aina olleet osa perhettä. Koen, että minulla on monta siskoa. Yksi oikea ja maailman rakkain sisko, ja hyvin monta itselleni adoptoimaa siskoa ympäri Suomen. Samoja kilometrimääriä etäisyyttä: 160, 165, 325, 375, 410. Niin tärkeitä siskoja Jyväskylässä, Kuortaneella, Rantasalmella, Savonlinnassa, Punkaharjulla ja nyt myös täällä, missä asumme. Heitä, joiden kanssa jatketaan siitä, mihin jäätiin viimeksi, kun tavattiin, kun meikit naamoilta me naurettiin. Heitä, joiden kanssa hihittelen Whatsappissa pitkin iltaa samalla, kun tyhjennän astianpesukonetta ja keitän puuroa ja saan mieheltä ja teiniltä ilmeitä, jotka tarkoittavat, että olen pahempi kännykkäni kanssa kuin yläkoululainen.

Viime viikolla halasin peräkkäisinä päivinä kolmea ystävääni, jotka kaikki halatessani alkoivat itkeä. Kaikki kävivät läpi vaikeaa tilannetta. Toissapäivänä sain samaan aikaan kaksi viestiä, joista toisessa ystävä sanoi, että me olemme hänen perheensä ja toisessa naapurissa asuva ystävä lähetti valokuvan, jossa sateenkaari kaarsi asuntomme ylle. Viestissä luki, että sateenkaaren päässä on aarre: naapurit. Upeita hetkiä, jotka eivät unohdu.

Elämän tarkoitus on rakastaa.

Ja juhlia, erityisesti syntymäpäiviä, erityisesti sitä ihmistä, joka on laulun ja juhlan arvoinen. Itse täytän 35 vuotta vappuaattona. Juhlin keski-ikäistymistä parhaalla mahdollisella tavalla: matkustamme koko serpentiinin- ja kuoharinsumuisen juhlaillan rakkaidemme luo Itä-Suomeen juhlimaan samana päivänä 60 vuotta täyttävää isääni.  Sulloudumme siis viideksi tunniksi autoon samaan aikaan, kun muut puhaltelevat ilmapalloja ja tanssivat. Se on onnellinen matka: vappuna saamme halata rakkaitamme, lasten kaikkia isovanhempia. Sitä ei tapahdu usein.