Olet täällä
Teksti Tarja Korpinen
Mies kysyi, lähtisinkö joku päivä hänen kanssa kahville. Mielelläni suostuin. Hän ehdotti erästä oikein kivaa kahvilaa. Yritin joskus mennä siihen kahvilaan mutta se oli aivan täynnä herkuttelijoita. Ajattelin että onpa kiva käydä siellä nyt ja tutustua tähän mieheen.
Kun olin hetken iloinnut tästä, tipahdin maanpinnalle ja tuli mieleeni että ei ole hajuakaan tarjotaanko tässä kahvilassa mitään gluteenitonta. Olen käynyt siellä vuosia sitten kun kahvila oli vielä entisessä paikassa ja noudatin vielä tavallista ruokavaliota. Onneksi on netti, ajattelin. Selasin kahvilan sivut ja sieltä en tullut yhtään viisaammaksi, mutta onneksi löytyi sähköpostiosoite. Siis "kysyvä ei tieltä eksy". Sainkin vastauksen jonka mukaan herkkuja löytyy myös gluteenittomana. Vähän tyrmistyneenä mietin että on se tämäkin, että ei voi vain iloita vaan tämä ruokavalio palauttaa realiteetit vaikka missä tilanteissa.
Hyvillä ja vähän jännittynein mielin odotin tapaamistamme, siis ensimmäistä. Treffit sujuivat hyvin, mies oli oikein mukava ja meillä riitti juteltavaa.
Ja minä niin toivoin, kun siirryin gluteenittomalle ruokavaliolle, että nivelvaivat helpottaisi. Mitä vielä, nyt olen polvien takia sairaslomalla. Mikä sitten on nivelrikon osuus ja mikä jotain muuta. Toivon todella, että tämä viikko rauhoittaa tilanteen.
Meillä oli loppuviikosta työpaikalla muutto uuteen Kaarisairaalaan. Työnkuva tulee muuttumaan ja paljon olisi vielä asioita joihin pitäisi perehtyä ennenkuin työhön tulee myös päivystäminen.
En ole ennen kokenut ja tuskin enään kohdalleni tulee vastaavaa muuttoa sairaalassa. Neljä leikkausyksikköä, teho-osasto, heräämö, vastasyntyneiden teho-osasto ja paljon muuta muutti pääosin kahden päivän aikana. Valtava hyörinä oli uudesssa sairaalassa päämuuttopäivänänä.
Minä olin leikkaussalissa purkamassa pahvilaatikoista tavaroita lääkeautomaatin laatikoihin ja salin kaappeihin. Testattiin myös hengityskoneita ja tietojärjestelmiä. Välillä kävin kaasukoulutuksessa ja tutustumassa Naisten akuuttiyksikköön. Valtavasti on työtä ja asioita otettava huomioon jotta kaikki toimisivat hyvin kun aletaan hoitamaan potilaita uusissa tiloissa. Kuvia en saanut tähän laitettua ikävä kyllä.
Mutta tässäpä loppuun jälleen vesistömuisto viime kesältä.
Ola! Bom dia! Boa tarde! Tudo bem? Tudo bom! Ihanat tervehdykset joita kuulen naapurustossa jokaisen vastaantulijan suusta kellonajasta riippuen. Tuttu tai tuntematon, tervehdys tulee kaikkien suusta. Nyt olen jo oppinut vastaamaan tai joskus jopa sanomaan nuo lauseet ensin.
Portugalia olen opiskellut lähes kaksi vuotta kerran viikossa, välillä kaksikin. Aloitimme puolisoni kanssa opinnot jo Suomessa ennen Rioon muuttoa. Pärjään loistavasti jo kauppa-asioilla, ravintolassa ja päivittäisissä pikkujutuissa. Kuntosalilla tuntuu, että joskus juttelen jopa sujuvasti ja sitten taas tulee päiviä, että keskustelusta ei tule yhtään mitään. Uuden kielen opettelu on ihanaa, mutta toisinaan niin turhauttavaa.
En oleta ihmisten täällä osaavan englantia. Kesti aikansa tottua siihen, että suurin osa ei välttämättä edes erota suomea englannista. Jokusen kerran meidän perhettä on luultu amerikkalaisiksi, vaikka puhuimme suomea. Englantia ei juurikaan kuule, eikä näe täällä liikkuessa. Televisio-ohjelmat on puhuttu portugaliksi. Onneksi meillä on Smart TV, joka on niin viisas, että osaa myös näyttää joitakin ohjelmia alkuperäiskielellä.
Kun muutimme tänne asuimme alkuun kuukauden hotellissa. Minua jännitti moni asia, mutta tietenkin olin huolissani uskallanko keliakian vuoksi syödä mitään. Pieni helpotus oli, että hotellissa osattiin suht hyvin englantia. Se ei kuitenkaan auttanut omaa asiaani, sillä kukaan ei tuntunut ymmärtävän keliakiasta, gluteenittomuudesta tai laktoosittomuudesta mitään. Jotenkin ruokailut olivat aina haasteellisia myös lasten osalta, mikään ei kelvannut, kaikki maistui erilaiselta, ei ollut suomalaista maitoa ja muutenkin Brasilia oli tyhmä maa.
Onneksi aamiaispöydässä oli aina yllin kyllin varmasti gluteenittomia tuotteita, hedelmiä. Täytyi vain pitää peukkuja pystyssä, ettei hedelmillä ollut kontaminaatiota leivänmurusten tai muiden gluteenia sisältävien tuotteiden kanssa. Myös munakas tehtiin paikan päällä toiveiden mukaan.
Muut päivän ateriani olivat salaattia ja kanaa, salaattia ja lihaa, salaattia ja salaattia. Ei kastikkeita tai mausteita. Näin pelasin varman päälle. Maitotuotteita en käyttänyt yhtään. Gluteenitonta leipää löysin vasta kuukauden Brasiliassa asumisen jälkeen. Toki paikallinen juustopallero pao de queijo on gluteeniton, koska se on tehty maniokkijauhoista tai tapiocajauhoista. Mutta koska siinä oli juustoa, en tohtinut sitäkään syödä, ennenkuin löysin kaupasta esipaistettuja laktoosittomana.
Kaikkeen kyllästyy. File mingon, stirlon stake tai paistettu kana. Lisukkeena kuivaa salaattia. Joskus riisiä. Onneksi täällä ei liha-annokset yleensä sisällä kastketta tai jos sisältää ne on lähes aina erikseen.
Kuukauden jälkeen huonepalvelu- ja ravintolaruoka alkoi maistua puulta ja silloin olikin aika muuttaa omaan kotiin ja aloittaa uusi elämä brasilialaisessa keittiössä, kaasuhellan kanssa. Kun vainsaatiin hellaan se kaasu muutamien viikkojen odottelujen jälkeen. Ja muutama astia, sillä omat tavaramme saapuivat vasta myöhemmin kun tietyt paperiasiat oli saatu kuntoon. Huonekalut, kodinkoneet ja elekroniikka ostettiin paikan päältä.
Entäs nyt sitten? Kokkaan paljon kotona, mutta syömme usein myös ulkona. Kotiruoka alkaa näyttää ja maistuu vähän samanlaiselta joka päivä. Perunaa syödään täällä vähän, mutta meillä se on suurta herkkua , etenkin murukastikkeen kanssa. Koska se on lasten erikoisherkkua teen heille kastikkeen vehnäjauhoon ja itselleni maizenaan.
Kun teen spaghettikastiketta teen itselleni pastan erikseen. Vaikkakin gluteenittomat vaihtoehdot ovat hyviä ja täällä hinnallakaan ei ole eroa, on maussa kuitenkin eroa. Ja lapset ovat kranttuja kaiken suhteen. Kun olen oppinut mistä pitävät, koitan pysytellä samoissa ruoissa. Kokeilen silloin tällöin jotain uutta ja jos vastaanotto on suopea teen samaa toistekin.
En tiedä kuinka brasilainen ruoka uunissa valmistetttu ruoka on, mutta minulle siitä tuli täällä uusi tuttavuus. Löysin kaupasta Knorrin mausteseospussin ilman gluteenia ja laktoosia. Mukana on uunipussi samassa ja nyt meillä syödään uunipussiruokaa noin kerran viikossa. Niin mahtavan helppoa. Kaikki juurekset, kasvikset, lihat, kanat ja mitä vaan haluat laittaa samaan pussiin mausteseoksen kanssa ja uuniin tunniksi. Ei sotkua, ei vaivaa, ei kyttäämistä ja voi tehdä isommankin satsin kerralla. Sopii arkeen ja juhlaan. Toivottavasti näitä löytyy myös Suomesta. En taida enää selvitä ilman niitä.
Riisiä täällä on kaikkien ruokien kanssa. Lapset syövät sitä koulussa papujen kanssa joka päivä, joten kotona koitan keksiä mahdollisimman usein jotain muuta. Papuja en ole vielä koskaan valmistanut itse, olisi ehkä jo aika. Papupata eli feijao on sentään Brasilian kansallisruoka. Ostin jo painekattilan, mutta odotan vielä inspiraatiota.
Riisin kypsentämisessäkin on varmaan tuhat kikkaa, sillä lasten mielestä koulussa on parempaa riisiä kuin kotona. Olen kokeillut kaiken maailman lajikkeita, mausteita ja pusseja siihenkin, mutta ei vaan koskaan tule kouluriisin veroista.
Laktoosittomia maitotuotteitakin on alkanut ilmestyä vuoden mittaan kaupan hyllyille. Lähikauppaamme ilmestyi kuukausi sitten oma nurkka pelkästään laktoosittomille maitotuotteille. Melkein tuli tippa linssiin, olin niin onnellinen. Lapsille ostan kuitenkin edelleen kylmää maitoa lasipullossa korkeaan hintaan, sillä he eivät suostu juomaan iskukuumennettua maitoa maun vuoksi. En tiedä miten paikalliset lapset saavat vaadittavan kalsiumin, kun maito ei tunnu kuuluvan ruokapöytiin juomaksi ollenkaan.
Oli ruoka mitä hyvänsä, niin seitsemän aikoihin illalla istumme koko perhe pöydän ääreen syömään ja jaamme päivän kuulumiset.
Ensimmäinen itse tekemäni ateria Brasiliassa.
Oma maa mansikka, muu maa mustikka.. en koskaan ole oikein tajunnut tuota sanontaa. Tykkään sekä mustikoista että mansikoista yhtä paljon. Rakastan tavallista omakotitaloamme Suomessa, enkä koskaan haluaisi luopua omasta vaivalla kunnostamastamme kodista. Olen myös rakastunut kotiimme täällä Brasiliassa, tai sanoisinko enemmänkin olosuhteisiimme. Olosuhteisiin, joita emme Suomessa todennäköisesti koskaan tule saavuttamaan. Olosuhteisiin, jotka aikanaan jäävät ihaniksi muistoiksi.
Jotta tulen paremmin ymmärretyksi, kerronpa teille hieman asumisolosuhteistamme. Kun ympäröivät olosuhteet on kartoitettu on helpompi jakaa arkisia kokemuksia.
Brasilian kotimme sijaitsee Rion amerikkailisimmassa lähiössä Barra da Tijucassa, tuttavalisemmin Barra. Kilometrimääräisenä matkaa Rion sydämeen on noin 20 km, ajassa tunnista kolmeen tuntiin autolla. Täällä on turha puhua kilometreistä, sillä vaikka kaikki olisi lähellä ei kuuden miljoonan asukkaan kaupungissa niin vain siirrytä paikasta toiseen.
Taaempana Atlantin valtameri
Atlantin rantaan 20 kilometrin pituiselle Barran hiekkarannalle on matkaa noin 5 km ja jos tarkkoja ollaan parvekkeeltamme näkyy hyvin pienestä kulmasta pieni pilkahdus merta.
Barra da Tijuca, on myös se paikka Riossa, mistä suurin osa kaupungin verorahoista tulee. Se näkyy tietenkin asuinympäristössä. Muutamassa kymmenessä vuodessa rakennettu lähiö paisuu paisumistaan, eikä loppua näy. Uutta rakennetaan koko ajan ja Rion Olympialaiset vuonna 2016 ovat tietenkin vielä kiihdyttäneet kasvua. Barraan kun tullee suurin osa tapahtumista ja täällä sijaitsee myös vielä hyvin keskeneräinen olympiapuistokin.
Barra kuten koko Braslia on täynnä condominiumeita, omamme on nimeltään Peninsula. Peninsula on niemi, jota ympäröi kaunis, mutta likaista likaisempi vesistö. Sanalle condominium en oikein ole vielä löytänyt suomenkielistä käännöstä, mutta se on jotain naapuruston ja taloyhtiön välillä.
Condominium on käytännössä aidattu ja vartioitu asuinalue, jolla on mm. oma yksityinen vartiointi turvatoimineen, yhteiset puistoalueet, kauppa, ravintoloita, bussit, lautat jne. Suuremmissa condominiumeissa kuten meidän reilu 20 000 asukkaan Peninsulassa sisällä on useita itsenäisiä aidattuja yhden tai useamman talon taloyhtiöitä residenssejä, joilla on mm. oma hallinto ja vartiointipalvelut. Pienimmät condominiumit saattavat koostua vain yhdestä talosta.
Avaimena meillä on sormenjälkemme, jonka avulla pääsemme omaan aidattuun residenssiimme Saint Barthiin ja päästäksemme omaan taloomme bloco numero neljään, meillä on toistaiseksi vielä oma avainkoodikortti ja tietenkin omaan asuntoomme on vielä oma avain. Alueella on joka puolella kameravalvonta ja vartioita, joskus jopa asein ja luotiliivein varustettuna.
Asumme 16 kerroksisessa talossa 14 kerroksessa ja meidän rapussa jokaisessa kerroksessa on vain kaksi asuntoa. Asunnossamme on neliöitä lähes 300. Makuuhuoneita neljä, oleskelutiloja kaksi ja keittiö, sekä palvelijan huone kylppäreineen.
Kaikissa makuuhuoneissa on omat parvekkeet ja kylpyhuoneet, joissa kaikissa on suihku, pytty ja bideet. Lisäksi löytyy yksi vieraille tarkoitettu vessa. Meillä on oma hissi, naapurilla oma hissi ja palvelu- ja huoltoväellä oma hissi. Asuntoon on kaksi sisäänkäyntiä palvelus-ja huoltohenkilöiden käyttämä service-hissi ja asukkaiden ja vieraiden käyttämä social-hissi.
Kodistamme on mahtavat maisemat ympäröivään vesistöön ja puska-alueeseen, jonka takana näkyy vuoria ja paljon kerrostaloja ja jokunen favela. Etualalla komeilee myös ulkouima-altaamme ja leikkipuisto.
Talomme kulmalta on 30 metriä maanalaiseen sporttikeskukseen.
Taloja meidän pihapiirissä on viisi ja niiden keskellä on maanalainen urheilu-ja harrastuskeskus sekä oma kylpylämme, jossa on iso uima-allas, pieni uima-allas, sauna, höyrysauna, poreamme ja kylpytynnyri.
Tietenkin löytyy myös kuntosali, pyöräsali, tanssisalit ja muutama muu sali. Harrastustoimintaa löytyy sekä aikuisille ja lapsille säännöllisin ajoin joka viikko. On zumba, vakiotanssi, jooga, pilates, judo, capoeira, muay-thai, baletti, spinning, uimakoulut ja vaikka mitä. Kaikki ovat ilmaisia, eikä mihinkään tarvitse erikseen ilmotttautua. Hyödynnämme näitä palveluja häpeällisen vähän.
Samassa tilassa on myös salonkimme, jossa on parturi-kampaamopalvelut, kosmetologipalvelut manikyyreineen, hierontaa ja hoitoa joka lähtöön. Näistä kyllä täytyy maksaa. Manikyyrin ja pedikyyrin saa mukavaan yhteishintaan 14 eurolla ja tunnin kestävän kokovartalohieronnan 23 eurolla.
Omassa pihapiirissämme on myös oma pieni elokuvateatteri, jossa pyörii päivittäin joka viikko vaihtuva elokuva lapsille ja aikuisille, kirjasto, keilarata, toimistotila päätteillä, nuorisotila, lasten sisäleikkipaikka sekä ateljee taidetta harrastaville.
Juhlia varten on varattavissa erikokoisia juhlasaleja kalusteineen. Miehet miksei naisetkin voivat varata omiin tilaisuuksiin pelihuoneen, jossa on biljardi, korttipelipöytä, baaritiski ja sikarihuone.
Näistä mukavuuksista voimme nauttia arkemme lomassa omassa kultaisessa häkissämme. Kaukana ei niin turvallisesta todellisesta Riosta.