Olet täällä

Viljapellon havinaa

Blogi gluteenittomasta elämästä
0

Nyt oli pitkä talvi. Eipä se haittaa, jos on oppinut tykkäämään lumesta ja hiihtämisestä. Eilen 4.5. hiihdin ja vielä riittää lunta. Joskus aikaisemmin odotin kevättä ja kesää koko talven. Eniten pidän keväästä ja kesästä. Kyllä ne vielä tulevat, olen oppinut.

Meillä on niin hyvät hiihtomahdollisuudet, ettei tarvitsisi lähteä pohjoisemmas, mutta kun tunturit kutsuu talvella hiihtämään ja kesällä patikoimaan. Nykyään en enää viitsi kovin suurta reppua kuljettaa, niin tulee mentyä johonkin retkeilykeskukseen. Autiotupien laverit eivät oikein miellytä. Ajatus kyllä on kiehtova, mutta pehmoinen patja on mukavampi, kun vuosiakin on jo kuusikymmentä ja risat.

Aamupalat ja päivällinen - huoletonta ruokailua ja herkuttelua. Niinhän sitä luulisi. Vaikka olen ilmoittanut etukäteen gluteenittomasta ruokavaliosta, niin toivomisen varaa on. Kahdessa paikassa olin tänä talvena. Jälkiruokana oli melkein aina kahvi ja leivonnaisia, ei kuitenkaan gluteenittomia. Kyllähän se harmittaa, jos takana on vaikka 30 km hiihtoa. Ruokiin ei ole merkitty kirjaimia G, VL jne. Ei viitsisi aina kysyä. Joskus mainitsin asiasta, henkilökunta on kyllä kohteliasta ja merkitsee muistiin. Mitään muutosta ei kuitenkaan tapahtunut. Vähän pelotti, jos vihainen kokki käskee gluteenittomien  mennä muualle. Kyllä tämmöinen vähän himmentää matkailun hohtoa.

 


0

Mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeammin tuntuu aika rientävän, tästä tuli monesti edesmenneen ukin kanssa puheltua. Niin tottahan tuo on. Tänne kirjoittaessa taas sen huomasin, että puoli vuotta on jonnekin vilahtanut. Tämän puolen vuoden aikana kyllä omassa elämässäni on aika paljon tapahtunut. Tyttäreni muuttivat molemmat pois luotani, onneksi kuitenkin lähelle. Pikkuhiljaa olen muuttanut kotimme sisustusta itselleni, maalannut ja näperrelly kaikenlaista. Olen siirrellyt huonekaluja, tein työnurkkauksen jossa voin ommella ja askarrella. Tilaa minulla on nyt mukavasti. Työssäkin tuli vähän uutta sisältöä jo ennestään monipuoliseen työhöni.

Elämääni tuli myös yhtäkkiä uusi ihminen. Uusi lähelle päässyt ihminen laittoi taas miettimään omaa gluteenittomuutta ja sen herättämiä tunteita. Näistä tuntemuksista suurin osa on negatiivisia. Tulee tunne että aiheuttaa hankaluuksia, yksinkertaisista asioista tulee myös toiselle vaikeita, tulee ylimääräistä mietittävää toiselle, pelkään aiheuttaa pettymystä. Kaikkihan on aina hyvinkin yksinkertaista niin kauan kunnes astuu kotiovesta ulos. Itse olen tottutunut gluteenittomuuteen, sen aiheuttamiin rajoituksiin ja tyydyn siihen, mutta nyt toinenkin joutuu minun takia näitä asioita miettimään. Ehkä se ettei minulla ole Keliakiadiagnoosia lisää syyllisyyden tunnetta. Pitääkö minun tuntea syyllisyyttä että syön ruokaa joka tuntuu sopivan minulle paremmin. Ei kai tarvitse tuntea mutta ihmismieli on kummallinen.

Mieltäni on kyllä lämmittänyt kun olemme yhdessä käyneet ulkona syömässä tai kahvilla, miten hän on huomioinut gluteenittomuuteni. Toisinaan hän on ihmetellyt jossain heikkoa gluteenitonta valikoimaa.

Olen tässä törmännyt myös hämmentävään, minulle uuteen ilmiöön mm. kahviloissa. Vitriinissä saattaa olla gluteenitonta tai on mahdollisuus saada gluteenitonta mutta sanotaan että ei voi taata gluteenittomuutta. Tässä tarkoitettiin että tuote on voinut kontaminoitua! Kerrankin yritin asiaa tarkentaa niin lopputulokseksi sain vain tunteen, että kahvilassa halusivat siirtää kaiken vastuun asiakkaalle. Mutta sellaista vastuuta on vaikea ottaa kun ei tiedä miten keittiössä toimitaan. Tyttärelläni on ollut Keliakia 3,5 vuotiaasta eli yli 15 vuotta ja tähän asti gluteeniton on ollut gluteenitonta!

Onnistuinpa hävittämään kuvani profiilista. Tietokonejärjestelmät eivät juurikaan saa herätettyä minussa onnistumisen elämyksiä, niinpä profiili on toistaiseksi ilman kuvaa.

Aurinkoisia ja lämpöisiä säätiloja toivon meille kaikille!


0

Joulu on antamisen aikaa. Tähän riehaan osallistuvat jo hyvissä ajoin erilaiset tahot kuten vaikkapa vilkasta myyntisesonkiaan elävät kauppaketjut. Asiakkaita halutaan muistaa pienillä lahjoilla ja kiittää näin heidän kanta-asiakkuudestaan. Yhä useammin nämä lahjat ovat jotain pientä makeaa, lähinnä suklaata eri muodoissa. Tässä kohtaa saattaa keliakiaa sairastava tuntea ulkopuolisuutta, sillä ainakin henkilökohtaisesti useimmat saamani muistamiset ovat sisältäneet tavalla tai toisella kotimaista viljaa. Ehkä ensimmäisen kohdalla asia tuntui vähäpätöiseltä, mutta kun sama kaava alkaa toistua vuodesta toiseen, alkaa se jo hivenen hitaampaakin kismittämään. Tietenkin näitä muistamisia voi halutessaan lahjoittaa eteenpäin (eikä lahjaa tarvitse välttämättä ottaa vastaan lainkaan) ja tärkeintähän on juurikin tuo ajatus. Silti olisi mukavaa huomata, että yhä kasvava gluteenitonta ruokavaliota noudattavien henkilöiden joukko otettaisiin huomioon tässäkin kohdassa.


Sivut