Tyttäreni on tätä kirjoittaessani 2,5-vuotias ja hän on saanut ensimmäisen syntymäpäiväjuhlakutsunsa. Hän sai keliakiadiagnoosin yksitoista kuukautta sitten, erittäin raskaan syksyn jälkeen. Diagnoosi oli meille vanhemmille suuri helpotus; varjo vaikeista sairauksista väistyi ja tilalle tuli gluteeniton arki. Ihanaa, helppoa, kiinnostavaa. Kallista toki, mutta pieni hinta siitä, että lapsemme voi hyvin, kasvaa, leikkii, kehittyy ja oppii.

Pian diagnoosin saamisen jälkeen kaappimme alkoivat pursuta gluteenittomia tuotteita. Itse löysimme kaupoista kaikenlaista, joilla muuttaa yhden perheenjäsenen arki gluteenittomaksi. Vierailulle tulevat lähisukulaiset toivat kassikaupalla lisää tuotteita: ”Katso, löysin tällaista. Ja tämäkin voisi olla hyvä.” Leivät ovat eri laatua, keksipakkauksia on kaksi, emme syö neljän viljan puuroa ja kastikkeet suurustetaan maizenalla. Pyrimme pitämään kokonaisuuden mahdollisimman yhtenäisenä – ei kahta kastike- tai puurokattilaa, vaan kaikille samaa mahdollisimman pitkälle. Pieniä asioita, joilla on suuri vaikutus pienen tytön elämään.

Pieni lapsi ei osaa vielä vaatia. Hän syö tyytyväisenä suklaakeksiä, kun muut syövät vohvelia. Hänelle riittää erilainen kakkupala tai jäätelö, kun muut syövät kermakakkua. Mutta kuinka kauan? Jääkö lapseni joskus ilman siksi, ettei kaikki sovi hänelle? Koetaanko gluteenittomuuden vaatimus liian kovana haasteena?

Ensimmäisenä keliakiavuotena on juhlittu. Pikkusiskon ristiäisissä oli gluteeniton voileipäkakku tavallisen voileipäkakun vierellä, mutta makeat kakut olivat kaikki gluteenittomia ja niitä kehuttiin. Ylioppilasjuhliin vein lapselleni omat ruoat. Kysyin etukäteen. Mukana oli laukullinen ruokaa – keksejä, suolakeksejä, kakkua ja hedelmää. En ihan samaa osannut ottaa mukaan, mitä tarjoilupöydältä löytyi, mutta pieni lapsi ei huomannut eroa.

Rippijuhlat oli upea kokemus. Kysyin taas etukäteen, otanko omat ruoat. Emäntä, serkkuni, luetteli kaikenlaista ja suunnitteli samalla. Lopulta hän totesi, että jos tilattu ruoka sisältää gluteenia, hän valmistaa erikseen pienen annoksen gluteenitonta. Tarjolla oli lämmintä ruokaa gluteenittomana, gluteenitonta leipää eri astiassa, kaksi gluteenitonta kakkua, jotka oli tarkoitettu ihan kaikille sekä gluteenittomia keksejä, joiden riittävyydestä ja puhtaudesta tyttöni ihanat pikkuserkut kantoivat huolta. Osasin vain kiittää vilpittömästi ja täydestä sydämestäni tyttäreni huomioimisesta. Koko perheemme koki olevansa tervetullut.

Jälkeenpäin serkkuni totesi, että ensireaktio oli ollut stressi keliakiasta. Kaikesta kuitenkin selvittiin, kun asioita hieman mietti ja suunnitteli. Voi, kunpa osaisin rohkaista muitakin kokeilemaan ja suhtautumaan ennakkoluulottomasti keliakian vaatimuksiin. Ei se ole vaikeaa. Eikä minulla itsellänikään ole kuin alle vuoden kokemus.

Ennakkoluulot keliakian haastavuudesta aiheuttavat huolta. Osaamme pitää tyttäremme puolta ja varmistaa ruoan sopivuuden, mutta milloin törmäämme siihen esteeseen, ettei tyttäremme saakaan kutsua. Ei haluta vaivata vanhempia tuomaan omia ruokia. Ei uskalleta itse ottaa selvää keliakian vaatimuksista. Saako tyttäreni pitää hauskaa kavereittensa kanssa ja osallistua? Kollegani ja ystäväni on kutsunut tyttäreni 2-vuotissyntymäpäiville ensi sunnuntaina (tätä kirjoitettaessa). Soitan taas etukäteen ja kysyn tarjoilusta. Olen aivan valmis siihen, että vien omat ruoat lapselleni. Otimme syntymäpäiväjuhlakutsun lämmöllä vastaan ja odotamme tilaisuutta innolla. Ainakaan tällä kertaa lastani ei jätetty kutsumatta keliakian vuoksi.