Kun keliakia oli minulla uusi, loukkaannuin jos sitä ei huomioitu. Tuntui epäreilulta, kun jossain oli tarjolla ilmaiset pullakahvit tai maistiaisia jakeleva konsulentti, minä jäin todennäköisesti ilman. Vapputorilla tuoksuivat munkit ja tuore lakritsa, mutta jouduin katsomaan vierestä kun muut söivät. Kurjimpia olivat tilanteet, joissa en tiennyt olevan tarjoilua enkä siten voinut varautua omin eväin tai ilmoittamalla ruokavaliostani.

Nyttemmin olen jo tottunut kantamaan eväitä joka paikkaan. Minulla on myös paljon allergioita, joten se yksi tarjolla oleva gluteeniton leivos ei välttämättä edes käy minulle. Jos jossain jään ilman, se johtuu nykyään siitä, että en ole itse ottanut eväitä mukaan ja voin syyttää vain itseäni. Kaikki, mitä sitten voinkin tarjoiluista poimia lautaselleni, on plussaa.

Välillä harmittaa keittiöalan ammattilaisten asenne. He jos ketkä loukkaantuvat herkästi, jos heitä menee neuvomaan. Välillä on kuitenkin pakko, kun heillä on väärää tai vanhentunutta tietoa. Asettelen sanani silloin kauniisti, jotta en nolaisi heitä. En ole koskaan saanut parempaa kohtelua sillä, että menetän malttini.

Joskus itku on lähellä, sille ei voi mitään. Keliakia tunnetaan aika hyvin, mutta sen tarkkuus ei ole kaikissa ravintoloissa vielä tuttua. Olen lähettänyt monta kertaa salaatin takaisin keittiöön, kun annoksen päälle on laitettu tavallinen leipä. Lohduttaudun ajattelemalla, että kukaan ei tahallaan yritä myrkyttää minua, vaan kyse on tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta. Aina kannattaa kiittää, jos on edes jokin asia tehty oikein.

Keliakian ilonaiheet liittyvät syömiseen. Osaan todella arvostaa tilanteita, joissa kaikki voivat syödä samaa ruokaa. Ei kahvin kanssa tarvitse aina syödä pullaa. Jos popcorn ja porkkanatikut ovat ainoa yhdistävä tekijä, niin syödään sitten niitä.

Aina löytyy annoskateutta. Jos minulla on pihviä kun muilla makaronilaatikkoa, joku ihan varmasti näpäyttää, että ”erikoisruoka on aina parempaa kuin tavallinen”. Silloin kerron, että söisin mielelläni sitä mitä muutkin. En haluasi olla erilainen, enkä ole itse valinnut ruokavaliotani.

Voin myös kertoa tilanteista, joissa jään kokonaan ilman. Yleensä joku siinä kohdassa myötäilee kantaani ja sanoo, että kateellisen pitäisi muistaa olla onnellinen siitä, että voi syödä mitä vain. Yhtä lailla löytyy niitä, jotka muistavat kommentoida, että ruokani on likilaskuista, väritöntä ja luultavasti mautonta. Sanon, että en minäkään arvostele sinun ruokaasi. Syön kiitollisena sitä mitä voin syödä.

Toivoisin, että keliaakikoista ei leviäisi ulkopuolisille sellaista mielikuvaa, että aina vaan ryvetään itsesäälissä ja valitetaan kaikesta: huonosta palvelusta, kalliista hinnoista ja vatsavaivoista. Aina meillä on joku asia pielessä. Jos minulla on tarve jutella suolistoni tilasta, menen lääkärille. En oleta, että ketään toista, edes keliaakikkoa, tuo asia kiinnostaa, varsinkaan kahvipöydässä.

Kurjia juttuja on maailma täynnä, mutta niistä voi päästä yli. Keliakiaa en ole voinut valita, mutta asenteeni voin. Tsemppiä kaikille!