Olen keliaakikon puoliso. Vaimoni keliakia diagnosoitiin vuosi häidemme jälkeen, keskellä opiskelijaelämää. Olin huolissani vaimoni voinnista ennen diagnosointia, sillä hänellä oli voimattomuutta ja uupumusta. Hän hakeutui itse testeihin, koska hänen suvussansa on keliakiaa.

Kun verikokeiden tieto tuli, olin aika järkyttynyt, että tähystykseen asti pitäisi syödä kuten ennenkin eli ruokaa joka vahingoittaa entisestään suoliston nukkaa. Puolen vuoden ajan normaalin ruoan tekeminen ja sen tarjoaminen vaimolle tuntui kuin olisi vahingoittanut häntä tarkoituksella.

Ensimmäiset pari vuotta diagnoosin jälkeen otimme molemmat asioista selvää ja kokeilimme uusia ruoka- ja leivontareseptejä. Opiskelubudjetilla eläminen ei mahdollistanut kaikkien hienojen valmiiden herkkujen ostamista. Toisaalta päätimme, että se pieni tuki mitä puolisoni saa, on hänen erityisruokiinsa varattu.

Puolisoni on sairastanut keliakiaa nyt yli kymmenen vuotta ja pysynyt oireettomana. Vaimoni keliakia vaikuttaa toki arkeemme: pastat ja leivät ovat eri. Vaikutus on kuitenkin huomaamaton eikä tuo lisästressiä tai haasteita arkisiin touhuihimme.

Gluteenittomien tuotteiden valikoima ja laatu ovat kasvaneet hurjasti viime vuosina. Nyt työelämässä ollessamme tuoreita leipiä on mahdollista ostaa ihan arkenakin. Puolisoni hyvinvointia lisää mahdollisuus valita erilaisia tuotteita niin kaupassa kuin ravintoloissa.

Perheeseemme kuuluu kolme lasta – kolmatta odottelemme näinä päivinä. Esikoisemme selittämättömät ja epäsäännölliset vatsakivut tutkittiin heti, kun lääkärille selvisi että vaimollani ja hänen suvussaan on keliakiaa. Esikoisellamme ei keliakiaa todettu ja vatsakivutkin jäivät pois.