Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
149

Teksti Ann-Mari

Meidän perheellämme on ollut tapana leipoa piparkakkuja itsenäisyyspäivänä. Sama tapa tuntuu olevan monella muullakin perheellä.

Gluteenittoman piparitaikinan ostan aina valmiina. Tällä kertaa ostin Frian piparitaikinan, joka leipoutui todella hyvin. Leipurin osan hoiti Kaisa, joka taiteili ensin perinteisiä malleja - tähtiä, sydämiä ja piparkakkuja. Taisi sinne joukkoon osua myös yksi muumipeikkokin.

Sitten kokeilimme uutta muottia, jonka avulla pitäisi saada kätevästi tehtyä piparkakkutalon osat. Yhdellä painalluksella sai puolikkaan talon osa aikaan. Todella kätevältä tuntui, toimi hyvin! 

Koristelun jätimme vielä seuraavaan kertaan. Sen ainakin tiedän, että talo tulee olemaan vuorattu ranskanpastilleilla, kettukarkeilla ja sokerikuorrutteella.

Yhdestä 500 gramman taikinasta sai aikaan talon ja puolitoista pellillistä pipareita. Piparithan katosivat sitten alta aikayksikön parempiin suihin. Pitänee siis leipoa uudelleen. :-)

 


Anonymous (ei varmistettu)
47

Tänään alkuilta noudatti tuttua kaavaa. Nopea päivällinen, äkkiä kaikki pöytään, vaatteiden vaihto ja juosten autoon. Tällä kertaa kiiruhdimme kohti Aavan lastentanssin vanhemmille avointa tuntia.

Pienet 3‒4-vuotiaat balleriinat pyörähtelivät ja tanssahtelivat tutuissaan ja röyhelöissään. Näimme pupujen loikkia, ruusujen puhkeamista kukkaan ja tanssivia kynttilöitä. Ihania pieniä tyttöjä ranskalaisissa leteissään ja päästä varpaisiin vaaleanpunaisissa.

 

 

Toiseksi viimeisen tanssiesityksen jälkeen tanssinopettaja kertoi, että viimeisen tanssin jälkeen on luvassa yllätys. Lupaus yllätyksestä aiheutti pikkuprinsessoiden keskuudessa innostuneen supinan. Minä sen sijaan tiesin heti.

Parikymmentä tyttöä istui kauniissa piirissä tunnin lopuksi - ja opettaja nosti esiin piparirasian. Opettaja sanoi lapsille, että he voivat kysyä vanhemmiltaan, saako piparin heti syödä. Hän alkoi kierrättää rasiaa. Minä seurasin silmä kovana paikaltani.

‒ Onko se gluteenitonta, kysyi Aava.

‒En tiedä, pitäisi lukea, sanoi opettaja, vilkaisi purkkia ja ojensi saman tien purkkia uudelleen. Aava kohotti kätensä.

‒ Ei, älä ota, sanoin minä salin reunasta kuuluvalla äänellä.

Kierros jatkui, muut mutustivat pipariaan. Aava katseli muita ihan tavallisella ilmeellä. Kun kaikki olivat saaneet piparinsa, saivat tytöt etsiä vanhempansa.

Aava hyppeli hörhelöissään luokseni ja kysyi iloisena, että saako hän kotona keksin. Tottakai hän sai.

 

Tapahtuma muistutti muutamasta asiasta: keliakia on lapsilla harvinainen eivätkä monet aikuiset tunne sairautta. Missä tahansa saatetaan lapselle tarjota jotain.

Ja vielä: nyt on pipareiden kulta-aikaa! Pipari annetaan lapsen käteen nyt monissa pikkujouluissa ja joulujuhlissa, jopa lasten joulukirkon ovella.

Muistakaa pakata laukkuun lapselle oma pipari ihan varmuuden vuoksi!

 

 


Anonymous (ei varmistettu)
42

Hyviä uutisia on nyt paljonkin. Isoin niistä on se, että Aavan kontrollitähystyksestä tuli puhtaat paperit! Ohutsuolen suolinukka on vuodessa korjaantunut, joten ruokavalio on tepsinyt, ja hänellä siis todella on keliakia (Aavan oireilusta voi lukea tästä ja uusimmasta tähystyksestä tästä).

Huono uutinen oli, että ruokatorven tulehdus ei ollut parantunut, joten hänellä on edessä ensi syksynä tähystys numero neljä. Tosin siihen nyt on aikaa niin kauan, että on jo melkein uusi joulu eikä hän ole sitten enää neljävuotias vaan "koko käden tyttö". Sellaiset asiat lohduttavat, kun hän kysyy, että eihän enää koskaan tähystykseen, ja on vastattava, että kyllä, mutta ei enää koskaan neljävuotiaana.

 

 

Toinen hyvä uutinen on Keliakialiiton juuri avaama Facebookin keskusteluryhmä, joka kantaa myös nimeä Gluteeniton suunta.

Ryhmässä käydään läpi kuvin ja sanoin omia kokemuksia gluteenittomasta arjesta ja hyvinvoinnista. Ajatuksena on tuoda esille pohdintoja ja tunteita, joita keliakia ja gluteeniton ruokavalio omassa ja läheisten elämässä herättävät. Ryhmässä jaetaan myös Suunnan blogien (Arjen murusia, Kriisikakkuja ja Viljapellon havinaa) uusimmat kirjoitukset. Liity ryhmään tästä.

Hyvä uutinen on myös se, että Aava on oppinut nyt täydellisen kärrynpyörän aivan suorin jaloin, ja että hän on löytänyt uuden lempipuuhan: piirtämisen. Vai mitä sanotte tästä 4-vuotiaan mallista piirtämästä kuvasta? Pystyttekö samaan?

 

 

Last but not least: Aava tuntuu olevan hyvin sinut keliakian kanssa nyt. Kaukaiselta tuntuu ajat, jolloin hän esimerkiksi sanoi, että syökää te muut, jos minulle ei ole mitään. Onneksi! Se oli ihan hirveää. Työtä vahvan itsetunnon saamiseksi ja erilaisuuden kääntämiseksi voimavaraksi on tehtävä, mutta sehän on yksi vanhemmuuden perustehtävistä.

Tavataan Facebookissa!


Sivut