Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
117

Ajattelin jakaa teille nopean ja hyvän arjen ruokareseptin: tortillat uunissa. Niistä voi helposti tehdä erimakuisia sekä säätää ruuan tulisuusastetta omaan makuun sopivaksi. Välillä on hauskaa syödä tortilloita näin eikä aina niin, että pilkotaan aineksia kymmeneen eri kuppiin ja jokainen kasaa itse tortillansa, vaikka semmoiset tortillat ovatkin meillä koko perheen ehdotonta herkkuruokaa.

Minä ja Matilda teimme uunitortilloita torstaina päivälliseksi. Paistoimme kanasuikaleita ja lisäsimme pannulle tacomaustetta, tacokastiketta ja Creme Fraichea. Mausta tuli lasten makuun liian tulinen, joten kaadoimme sekaan vielä hieman ruokakermaa. Tortillaletun keskelle täytettä ja päälle juustoraastetta. Lettu rullalle ja uunivuokaan ja päihin cocktailtikut pitämään rullaa kasassa. Kun vuoka oli täynnä, ripoteltiin päälle juustoraastetta. Uuniin 200c niin kauaksi aikaa, että juusto sulaa.

Aavalle valitsin tällä kertaa Moilas-leipomon tortillaletut pakastealtaasta. Aiemmin olemme ostaneet vain niitä pieniä jonkun muun valmistajan tortillalettuja, mutta nyt halusin kokeilla näitä. Maku oli letussa hyvä, mutta tortilla repesi uunissa rumasti. Ei se Aavaa haitannut, mutta ei annoksesta tullut kyllä nätti.

Itse ei olla koskaan leivottu gluteenittomia tortilloita. Mikä olisi hyvä ohje niihin?

Tänään halusimme jotain hyvää. Päädyin tekemään Matildan kanssa gluteenittoman suklaakääretortun perunajauhoista ja Finmixistä. Pohja kohosi upeasti ja näytti tosi hyvältä, kunnes sokeroidulle leivinpaperille sitä kumotessamme repesi kääretortussa kiinni oleva leivinpaperi ja meidän piti tehdä sellainen kaaoottinen heittoliike, että saimme tortun pöydälle. Kääretorttu repesi ja halkeili lentonsa takia, joten kasasimme siitä semmoisen säälittävän kakuntyylisen.

Väliin laitoimme sitä, mitä kaapista löytyi. Kuohukerma vaahdoksi ja joukkoon raastettua appelsiinia ja pieneksi paloiteltua suklaatoffeeta - Aavan lauantaiherkuista varastimme, koska muuta gluteenitonta suklaata ei ollut. Ulkonäkö oli kauhea, mutta maku oli hyvä. Minun mielestä, lapset eivät tykänneet, koska appelsiini tuli heille liian voimakkaana läpi. Aikuiseen makuun upposi kyllä!

Tänään oli ensimmäinen vähän lämpimämpi päivä.Katoimme kääretortun ja limppari- ja mehulasillisemme parvekkeelle, jonne paistaa aurinko koko päivän. Tuntui ihan kesältä! Vaikka kumpikin gluteeniton meni vähän sinne päin vaan niin hyvää kuitenkin oli omasta mielestäni, ja koko ajan opimme lisää. Pääasia, että Aavalle on aina samanlainen herkku kuin muillekin.


Anonymous (ei varmistettu)
47

Kaikki joskus muuttaneet tietävät, miltä muuttaminen tuntuu. Pakkaamista ja purkamista, tavaroista luopumista ja uusien tavaroiden hankkimista. Ystävien ja tuttujen paikkojen, rakennusten, lenkkipolkujen ja yhteisöjen hyvästelemistä, asioiden järjestelyä vanhassa ja uudessa kotikunnassa, aikatauluttamista, siivousta, elämän järjestämistä kummassakin päässä. Sitten, kun uudessa kodissa on jo sängyt kasattu ja lamputkin katossa, on aika alkaa rakentaa uutta arkea. Varsinkin, jos paikkakunta on ennestään tuntematon eikä sieltä tunne vielä ketään, on ihan uuden edessä.

Paikkakunnan sisäistä karttaa alkaa rakentaa päässään sen mukaan, missä käy. Mitä enemmän lenkkeilee ja ajelee ympäriinsä alussa, sen helpompi on rakentaa teiden ja rakennusten verkostoa. Silti kaikki on vierasta ja outoa, jopa monet murresanat sellaisia, että niitä ei ymmärrä. Pohjanmaalla asuessani en esimerkiksi tiennyt, mikä on nappo, amma ja punkka (jälkimmäinen on minulle vain sänky) ja mitä tarkoittaa, kun menee jonnekin jostakin päin (menen kauppaan koulusta päin = menen kauppaan suoraan koulusta käymättä välillä kotona).

Me esimerkiksi emme tienneet, missä on Henrikin sählyharrastuspaikka Liikuntatalo. Löysimme vain Vapaa-aikakeskuksen ja marssimme sinne kysymään neuvoa. Sehän se oli, Liikuntatalo olikin kuntalaisten antama lempinimi. Ei sellaista voi tietää!

Pikku hiljaa alkaa oppia ulkoa kaupungin- tai kunnanosia, koulujen ja muiden rakennusten sijainteja sekä näitä aina käytössä olleita, vakiintuneita lempinimiä eri paikoille. Tämä on yhdeksäs paikkakuntani ja olen aina ollut sitä mieltä, että kun menee ruokakauppaan ja törmää siellä tuttuun, on kotiutunut. Näin on jo käynyt, joskus jopa kahteen tuttuun olen törmännyt samalla reissulla.

Muuttomme vuosipäivä 31.5. toi minuun annoksen alakuloisuutta. Samaan aikaan kuulin, että en päässyt jatkoon kovasti toivomani työpaikan haastattelukierroksella enkä myöskään päässyt ammattikorkeakoulun pääsykokeeseen, joten ikään kuin olen yhä täysin samassa tilanteessa kuin tasan vuosi sitten muuttaessamme tuntemattomaan. En ole löytänyt töitä enkä saanut sitä kautta tukiverkostoa enkä tunnetta siitä, että kuulun täällä johonkin ja olen merkityksellinen. Olemme kotoisin Itä-Suomesta ja asuneet kauan Keski-Suomessa, mutta Pirkanmaalle meidät toi mieheni työpaikka. En olisi ikinä uskonut, että päädymme tähän suuntaan Suomea, joten sopeutuminen on kestänyt hetken.

Pirkanmaa on ollut meille hyvä. Meillä on ihana koti, kunta on ihana ja olemme löytäneet ystäviä, jotka kestävät taatusti lähellämme läpi elämän. Silti koen, että minulla ei ole mitään paikkaa, missä käydä tai mihin mennä. Käyn joskus kuntosalilla. Käyn S-marketissa, oikein kun repäisen niin Prismassa, joskus jopa Ikeassa, Ideaparkissa tai Koskikeskuksessa. Käyn lasten harrastusten aulassa. Käyn kirjastossa. Käyn kävelyllä. Olen kotona. Siivoan, laitan ruokaa. Annan pihalla keinussa vauhtia.

Niin ja sitten tietysti aikataulutan lasten harrastuksia, lääkäriaikoja, synttärikutsuja, ruokakauppareissuja, kouluaikoina kokeita, läksyjä, luistimia, luokkaretkiä, rahankeräämisjuttuja... Ruuhkavuosia nämä ovat työttömänäkin.

Ruikutin yhtenä iltana ystävälleni Pialle, että elämässäni ei tapahdu mitään. Hän sanoi, että Facebookini mukaan minulla on paljon ystäviä ja teen koko ajan jotain. Niin, niin se kuitenkin on. Moni nauttii siitä, että ei tapahdu mitään. Minä rakastan sitä, että koko ajan tapahtuu. Ahdistun tylsyydestä. Kun ei ole mitään hommaa, siivoan. Kuvaan paljon kännykälläni ja kun vilkaisin muutaman päivän kuvia huomasin, että meillä on ollut paljon väriä ja iloa tälläkin viikolla jo tähän mennessä. Toki olen onnellinen kesästä, jonka saan olla lasten kanssa. Olen etuoikeutettu, kun en työpäivän aikana joudu vastaamaan kymmeniin lasten puheluihin ja huolehtimaan, onko kotona kaikki hyvin. Aavakin saa olla vielä kotona hetken. Olen onnellinen lapsista, parisuhteesta, ystävistä, vanhemmistani, siskostani. Kaikki on hyvin meillä.

 

Kuvat tekstin joukossa tältä viikolta. Maanantaina tulivat lehmät kotitiemme alkupäähän. Ehkä puolivälissä kesää ne siirtyvät jo laitumelle, joka on aivan takapihallamme. Ihanaa! Tiistaina vietin päivän Tampereella lasten kanssa. Käytiin Pikku Kakkosen puistossa ja Rossossa sekä haettiin jälkkäriksi pullat Kauppahallista. Aava sai oman herkkunsa Viljattomasta valinnasta.

Keskiviikkona kävimme seurakunnan kirpputoritapahtumassa myymässä lasten leluja. Lapset saivat 24 euroa ja olivat hirveän onnellisia siitä. Matilda kävi partioleirillä ja Aava ja Henrik pystyttivät oman leirin siksi aikaa tyttöjen huoneen lattialle. Siinä he nukkuivat makuupusseissaan vierekkäin. Löysin myös kännykästäni kuvia tyttöjen ottamia kubia tekemistään Lego-roboteista. Onnellisia lapsuuden leikkejä, asuimme sitten missä tahansa.

Mutta ettei mene lässytykseksi niin pari osuvaa kuvaa äitien arjesta:

Kuvat napattu netistä.

 

Tällaista tajunnanvirtaa tällä kertaa. Olisi kiva tietää, lukeeko kirjoituksia muutkin kuin omat ystäväni. Jätä viesti kommenttikenttään missä päin Suomea tai maailmaa tätä luet. :) Kerro myös mistä haluaisit, että kirjoitan. 

Odotan viestejänne!

 

 

 

 


Anonymous (ei varmistettu)
0

Kesä! Aurinko, jäätelö, aamu-uinti, auringonlaskuja ja -nousuja, torikahvit, lokki kivellä, lehmät laitumella, aamupala parvekkeella, pyörämatka töihin, omat mansikat kasvamassa, jäätelöhetki ystävän kanssa puistonpenkillä...

Oli sitten nuori tai vanha, töissä tai vapaalla, maalla tai kaupungissa, kerrostalossa tai omakotitalossa, on nyt kuitenkin kesä kaikilla. Syksyllä sitten havahtuu kesän katoamiseen ja miettii, mitä oikein tekikään kesällä.

Me päätimme Matildan kanssa etsiä vanhat päiväkirjamme tai ostaa kummallekin ihan tavallisen vihkon. Kirjoitamme kesäkuusta elokuun loppuun joka päivä vihkoomme edes pari lausetta kuluneesta päivästä. Mitä tunsimme, koimme, näimme, haistoimme, maistoimme, kuulimme, ajattelimme. Liimaamme vihkoon pääsylippuja, kuitteja ja kuivattuja kukkia. Syyskuussa katsomme, miten kesä meni. Nopeasti, sanomme, mutta kun luemme vihkojamme, huomaamme, että kaikkea on ehtinyt silti tehdä, maistaa, haistaa, nauttia.

Haastamme kaikki mukaan! Vaikka olisitkin kesän töissä, on vuorokaudessa silti hetkiä. Mieti vaikka hetkeä, kun ripustat pyykkejä ulkona narulle. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja leikattu ruoho tuoksuu. Se on kesä nyt!

 

 


Sivut