Olet täällä

48

Ensimmäiseksi lyhyet kuulumiset. Huomenna menen valokuvaamaan ylioppilas-juhlia ja ottamaan muutamat valmistujaiskuvat. Eilen hain postista uuden objektiivin Tokina 16-28mm f/2.8 Pro FX. Tässä postauksessa on ensimmäiset otokset kyseisellä objektiivilla.

Tähän astisesti olen kuullut vain negatiivista keliakiasta ja siihen sairastumisesta ellei parantuneita oireita lasketa. Näinpä ajattelin kirjoittaa asioita, mitkä ovat hyvää keliakiassa. Paljon on asioita mistä jäämme paitsi tai koemme epämiellyttäviksi. Tälläisiä ovat esimerkiksi tavallinen ruoka ja sosiaaliset ruokailutilanteet. Itse epämiellyttäväksi koen sen, jos joku tulee huolehtimaan puolestani ruokavaliostani tai tekee siitä numeron

Mikä on ollut hyvää? No ihan ehdottomasti parhain puoli on terveellisemmin syöminen. Aiemmin kiinnitin jonkun verran huomiota ruokavaliooni ja yritin syödä suurinpiirtein terveellisesti. Nyt kuitenkin kiinnitän huomiota aivan eritavalla ravintosisältöihin ja pyrin syömään tarpeeksi kuitua ja vitamiineja.  Samoin vedenjuontini on lisääntynyt huomattavasti.

Toinen asia on kiitollisuus. Olen kovin kiitollinen siitä, ettei minulla ollutkaan mitään vakavampaa. Kerroin kesän 2014 sairaalajaksostani, jossa vatsani oli niin kipeä lähes kahden viikon ajan etten voinut syödä oikein mitään enkä saanut kivuilta nukuttuani. Tämä ei varmasti liity keliakiaan, mutta sillon minulla epäiltiin Chronin tautia. Luin siitä tietysti sairaalassa ollessani netistä ja kääk. Säikähdin hirveästi. Kuukausi siitä sain keliakia diagnoosin ja olin niin helpottunut. Tiesin, että joku elimistössäni ei toiminut ja se olikin sitten gluteeni. Selvennykseksi vielä oireeni loppuivat muutamassa viikossa, mutta vatsani ei toiminut normaalisti, minkä johdosta hakeuduin verikokeisiin. Niiden viikkojen jälkeen halusin, että vatsani voi hyvin. Se ei ollut voinut hyvin muutamaan vuoteen ja nyt se voi jaksoittain todella hyvin!

Lisäksi käydessäni valmentajakoulutusta sain parempaa ruokaa kuin muut. Esimerkkinä voin kertoa muiden syöneen perunamuussia ja lihapullia, mutta minä sain lohta. Kyllä kelpasi! Lohessa oli joku kermakastike aijai, kun oli hyvää! Tämä ei ole ollut ainokainen kerta vaan näin käy usein koulutuksissa ym.

Keliakia pitää linjoista huolta ainakin minun osallani. Usein jään herkuista paitsi, kun ne ovat tavallisia eivätkä laktoosittomia. Mielessäni olen niin onnellinen sillä tiedän sen morkkiksen, kun vetää herkkuja naamariin ja olo on sen jälkeen huono. Lisäksi olen jättänyt margariinin käytön pois kotona sillä se on aina täynnä ruisleivän muruja.

Tämä ei päde minuun, mutta jotkut nauttivat erilaisuudesta. Keliakia tekee erilaiseksi, ruokaillessa saa aivan eritavalla huomiota ja kysymyksiä siitä, miksi syö gluteenittomasti ja minä ainakin saan ison kasan kysymyksiä keliakiasta. Jos pidät huomiosta niin sitä saa varmasti. 

Osaa nauttia eriasioista. Kun joku kakku tai leipä on hyvää niin se oikeasti on hyvää! Ennen en osannut samanlailla arvostaa onnistuneita leipomisia tai kokkailuja kuin nykyään. Se tunne, kun saa täydellisesti sulatettua leipää tai täydellisesti onnistunutta kakkua.

Onko teillä mitään hyviä puolia jaettavana? Kuuntelisin mielelläni?

 

Tunnisteet: 
ajatuksiavalokuvaus

Sivut