Olet täällä

48

Leipominen on ihanaa! Ja tiedättekö, sehän ei lopu keliakiaan. Jauhot vaan vaihdetaan gluteenittomiksi! Musta tuntuu ennemminkin siltä, että leipominen vain lisääntyy keliakian myötä. Tai ainakin niin mulle kävi. Kaupan tuotteet ovat joskus niin kalliita, ettei opiskelijoilla ja muilla vähävaraisilla ole niihin varaa. Se on ikävää, koska suurin osa gluteenittomista tuotteista on niin laadukkaita, että niitä popsisi mielellään päivittäin. Mutta itsetehdyt ovat yleensä vähintään yhtä hyviä!

Mistä sitten saada intoa leipomiseen, kun gluteenitonta leivontaa pidetään helposti hankalana ja haastavana. Sitä se välillä onkin, mutta onneksi voi itse valita, minkälaisia herkkuja tekee. Kannattaa aloittaa vaikka tutuista ja turvallisista mokkapaloista ja niistä edetä herkullisiin bebe-leivoksiin. Ja muistaa, että maku on tärkein! Ja kai se on tässäkin lajissa niin, että harjoitus tekee mestarin.

                                                    Hurahdin leipomiseen vuoden 2011 kevään aikana. Kävin silloin lukiota, ja meillä oli yhdellä äidinkielen kurssilla tehtävänä pitää vaikuttava puhe. Mietin aihetta, jonka kanssa voisin olla uskottava. Miten vaikuttaa kuulijoihin paremmin kuin puhumalla jostain, mihin on henkilökohtainen kosketus. Valitsin aiheekseni keliakian, ja sen, kuinka tietoutta keliakiasta pitäisi lisätä niiden ihmisten keskuudessa, jotka työkseen kohtaavat keliaakikoita, kuten ravintolahenkilökunta. Aineksia puheeseeni hain silloisista Keliakia-lehdistä, ja silloin ne todella iskivät tajuntaani! NE RUOKAKUVAT! Kaikki ne HERKUT, ja kun ne olivat vieläpä gluteenittomia. Päätin haluta itsekin osata tehdä sellaisia.

Niinpä ryhdyin toimeen. Tutkin reseptejä, kolusin läpi leivontablogeja ja sain luvan leipoa viikonloppuisin. Silloin perheessäni asui seitsemän ihmistä, joten maistajia löytyi. Pikkuhiljaa lauantain leivontahetkistä tuli mulle niin rakkaita, että se vakiintui tavaksi. Muut olivat silloin usein jäähallilla ja kuka missäkin menossa, joten sain rauhassa hääriä keittiössä.

Sitten takaraivossa alkoi jyskyttää ajatus herkkujen kuvaamisesta ja oman blogin perustamisesta. Kaikki, jotka leivoksiani söivät, kehuivat niitä, joten tunsin haluavani jakaa onnistumiset blogissa, jonka kautta muutkin voisivat innostua leipomisesta. Ja huomata ennen kaikkea se, ettei gluteeniton leivonta ole missään määrin mahdotonta. Rehellisesti sanottuna, vihasin yläasteella kotitaloustunteja enkä ole edelleenkään mikään "hyvä vaimo -tyyppi", mitä tulee ruuanlaittoon, mutta leipomisessa kehityin, kun vain tein sitä.

Perustin leivontablogin vuoden 2012 alussa. Se oli uudenvuodenlupaukseni, yksi unelmistani, jonka tahdoin toteuttaa. Ja se oli vain musta kiinni. Nimeksi annoin Tää toimii!, koska koen sen innostavana ja hauskana nimenä siinä mielessä, että homma toimii myös gluteenittomasti. Olin ihan super-innoissani koko vuoden ajan, ja seuraavankin vuoden postailin ahkeraan. Mutta sitten tahti hiipui. Muut asiat rupesivat viemään aikaani, ja kun vuoden 2013 syksyllä muutin pois äitini ja sisarusteni luota, syöjät vähenivät niin, etten enää juurikaan leiponut. Aina, kun menin käymään kotona, sain kuitenkin tehdä herkkuja oikein urakalla. Ja saan edelleenkin. Leivontablogini ei valitettavasti ole enää kovin aktiivinen, mutta kaikki ihanat reseptit kuvineen ovat siellä hyvässä tallessa.

Jos leipominen yhtään edes ajatuksen tasolla houkuttaa, niin suosittelen kokeilemaan. Mutta leipomukset sitten myös koukuttavat aikalailla. Olen varoittanut ;) Mutta siis tarttukaa rohkeasti kaulimiin ja vuokiin, elämä on hyvää, kun se on herkullista. Yritän itsekin aktivoitua, sillä tahtoisin kovasti syödä taas välillä leipää iltapalaksi. Eikä ole hyvä menettää taitoa, jonka suun makiaksi panemalla on opetellut ;)

Ihanaa viikkoa, ja ihania leivontahetkiä kaikille! Älkää luovuttako, jos ihanan porkkanakakun tuoksun sijaan keittiössä lemuaisikin kärvähtänyt korppu, kyllä se siitä! Hyvää kannattaa odottaa (mutta ei niin kauan, että se palaa pohjaan).

T. Nora


Anonymous (ei varmistettu)
46

Long time no see!

Olen taistellut sekä tietokoneeni, että itseni kanssa viime aikoina. Tietokone sammuu, kun siihen päin hengittääkin, kirjoituksen lentäessä samalla kuin tuhka tuuleen. Itse taas olen sammunut viime aikoina vähintään yhtä usein kuin tietokoneeni, väsymyksestä siis :D Olen hiukan sairastellut ja tälläkin hetkellä saikulla. Aikaa siis olisi kirjoittaa, jos kone sen sallii. Koitan pidätellä hengitystä.

 

Ihanaa! Kesä tulee! Se tulee, vaikka ulkona ropiseekin tällä hetkellä sade ikkunaan, eikä tuo lämpötilakaan näytä kovin kesäiseltä. Se tulee, vaikka tammikuun pakkasissa tarpoessa sitä ei olisi ikinä uskonutkaan.

Tämä ihana vihreys jaksaa ilahduttaa joka vuosi!

 

 

Kesä tietää monille lomia, juhlia, reissuja ja retkiä. Niin myös keliaakikolle.

Elän sitä aikaa, kun häitä alkaa olla joka vuosi enemmän kuin jaksaisi niitä oikeastaan kahlata läpi. Hääkutsun pamahtaessa postilaatikkoon, on keliaakikon ensimmäisiä ajatuksia: Täytyy muistaa ilmoittaa ruokavaliosta! Jos siitä ei pyydetä ilmoittamaan, herää ajatus: Mitenköhän tästä ilmoittaisi kohteliaasti..
Itse juhlassa saattaa keliaakikko pahimmassa tapauksessa joutua juoksemaan ympäri keittiöitä kyselemässä, mikä ruoka mitäkin sisältää. Parhaimmassa tapauksessa ruokarajoitteet ovat kuitenkin merkitty selkeästi. Se tuntuu mukavalta ja juhlalliselta. Se tuntuu tasa-arvoiselta.

Myös reissuilla ja retkillä on usein ensimmäisenä ajatuksena ruoka! Niin se vaan menee. Ihminen sattuu tarvitsemaan ruokaa. Vasta keliaakikkona on tajunnut, kuinka suuri osa ruokailu on sosiaalista kanssakäymistä. Usein sairaudet koetaan hyvinkin henkilökohtaisina. Eihän kukaan halua esitellä itseään uudelle tuttavuudelle ja samassa lauseessa kertoa sairauksistaan. Keliaakikko joutuu usein tällaisen tilanteen eteen, haluamattaan. Keliaakikko ei voi ottaa lomaa keliakiasta. Se on mukana oli sitten kotimaassa tai ulkomailla. Oli sitten kesä tai talvi.

Avointa mieltä, sitä todella tarvitaan!

Mukavaa kesän odottelua!

 

Tunnisteet: 
kesäjuhlat

50

Hei teille, jotka siellä ruudun toisella puolella luette tätä tekstiä. Kuten olette huomanneet niin en ole paljoa tänne blogin puolelle kirjoitellut. Tähän on helppo keksiä monia (teko)syitä. Ensimmäiseksi tietysti tämä lukio. Mulla lähestyy YO-kirjoitukset johon täytyy tehdä suunnitelmat ja ilmoittautua. Aika tuntuu kyllä kuluvan ihan mahdottoman nopeasti. Vastahan mä aloitin lukion, vastahan mä sairastuin keliakiaan.  Lukio on tuonut mukanaan lisää stressia, oikein kunnolla. Päätin siis hetkeksi sulkea kaikki muut vähääkään stressaavat tekijät ulkopuolelle mukaan lukien tämän blogin, mutta täällä taas ollaan. Muutama viikko takaperin kävi asia, josta olen nähnyt vain painajaista. Nimittäin minulle annettiin koulussa ruokaa, jossa oli tavallista makaroonia. Ruuassa oli mukana niin paljon kastiketta ja kanaa etten huomannut makaroonien erilaisuutta. Enkä minä tietenkään siinä kavereiden kanssa höpistessä sitä tajunnut ennen kuin ruokalan työntekijä juoksi sanomaan ettei ruoka olekaan gluteenitonta. Toiseksi  (teko)syyksi vielä mun harteille on tullut nyt muualta painolastia, jonka purkamisessa menee jonkin aikaa. Onneksi kuitenkin tänne blogiin kirjoittaminen on helppoa ja mukavaa. Eli tiivistettynä mulla menee ihan hyvin. Blogiin on nyt jo jonossa useampia postauksia. Niiden julkaisu riippuu nyt ihan mun koulusta. Asiat, kun täytyy laittaa tärkeys järjestykseen. Onneksi kesälomaankaan ei ole enää montaa viikkoa! Miten siellä ruudun toisella puolen on mennyt? Joko kesäloma kolkuttaa ovella?

Tunnisteet: 
lukio

Sivut