Olet täällä
Tässäpä kotoinen kahvipöytä. Kakusta on jo syöty puolet. Tuli tarjottua rennosti muovisesta alustasta, voi voi. Kaikki leivonnaiset, paitsi pullakranssi, on omatekemiä ja gluteenittomia. Kukat paljastavat, että kysymyksessä on ristiäiset. Ensimmäisen lapsenlapsen ristiäiset on tietysti suuri juhla. "Minä olen ihme, suuri ihme..." lukee kastetodistuksessa.
Ehkä joku uusi pikkuleipä oli kuivahko, mutta eipä kukaan tainnut huomata syövänsä glutteenitonta.
Vuosi alkoi tilaisuuksilla elämänkaaren ääripäistä, eli hautajaisilla ja ristiäisillä. Surun kohdatessa, haluaa käytännön asiat, kuten muistotilaisuuden tarjottavat, teettää ammattilaisella. Ei ole voimia eikä haluakaan pyöritellä jauhopeukaloa. Kun suvussa on keliakiaa, saattaa olla montakin gluteenittoman syöjää. Tätä pitopalvelut ei tunnu käsittävän. Hautajaisissa puolitamme kahvileivät. Gluteenitonta täytekakkua ei tunnu saavan tilaamallakaan.
Keliakialiitto voisi järjestää kursseja pitopalveluyrittäjille, tai lähettää jotain tietoa. Pohjois-Suomessa tuntuu ainakin olevan tarvetta.
Eihän syöminen ole tärkeintä meille, eikä muillekaan.
Ajattelin kertoa ensimmäisessä blogipostauksessani keliakiataustaani ja siitä, että miten olen oppinut keliakian kanssa elämään.
Sairastuin keliakiaan 4-vuotta sitten keväällä. Keliakia iski minulle yllättäen ja odottamatta. En kärsinyt mistään sellaisista oireista etukäteen, josta olisi voinut edes ymmärtää, että sairastaisin keliakiaa tai muutakaan suolistosairautta. Eräänä päivänä ulkomaan matkalla aloin oksentamaan kaiken mitä söin. Palattuani Suomeen lähti käyntiin tutkimukset, jotka aloitettiin tähystyksellä. Odottelin kokeiden tuloksia useita viikkoja ja muistan vain lääkärin sanat kun menin kuulemaan kokeiden tulokset, lääkäri sanoi, että "sinulla on keliakia". Lääkärin saatesanat oli vastaanotolta lähtiessäni, että nyt sinun pitää sitten noudattaa ehdotonta gluteenitonta ruokavaliota, tilaapa aika ravintoterapeutille ja tässä on sinulle esite keliakiasta.
Muistan vain ensihämmennyksen, että mitä minä nyt sitten uskallan syödä? Muistan vielä kun kysyin facebook-kavereilta, että "sanokaahan, että onko kaikki gluteeniton leipä pahaa, mikä oli ollut mun ensikokemukseni gluteenittomasta leivästä". Sain vastaukseksi facebook-kaverilta, että "kyllä ikävä kyllä kaikki on". Tulin kyllä sitten oppimaan, että eihän ne kaikki ole pahaa, olin vaan sattunut ostamaan jonkun ei niin hyvän vaihtoehdon ensimmäiseksi leiväkseni. Silloin päätin, että kun löydän hyvän gluteenittoman tuotteen, niin siitä kerron kyllä kaikille heti. Näin olen myös tehnytkin. Olen tänä päivänä hyvin aktiivinen keliaakikko ja jaan tietoa hyvistä gluteenittomista tuotteista ja ruokapaikoista sekä sairaudesta yleensäkin. Se oli se mitä itse kaipasin alkuun ja sitä kaipaa varmasti monet muutkin keliaakikot ja gluteeniyliherkät ihmiset, jotka ovat juuri sairastuneet.
Ensimmäinen vuosi itselleni oli se pahin, syystä, että liian usein joutui vielä silloin törmäämään kahviloissa sanoihin, että "ikävä kyllä meillä ei ole mitään gluteenitonta". Tänä päivänä olen oppinut jo löytämään ne kahvilat, jotka palvelevat ja jättämään väliin, ne, jotka eivät palvele. Olen löytänyt myös erilaisen tavan syödä. Nykyiseen ruokavaliooni kuuluu hyvin paljon kasviksia, hedelmiä, marjoja, pähkinöitä ja kaikkea terveellistä. Olen todennut moneen kertaan, että tänä päivänä voin paljon paremmin kuin silloin, kun en tiennyt keliakiastani. Keliakia on myös siis auttanut minua voimaan paremmin kuin ennen. Olen kasvanut keliakian kanssa hyvinvoivammaksi ihmiseksi.
Voin siis todeta, että itselleni keliakia avasi oven parempiin ruokailutottumuksiin. Positiivisena ihmisenä koitan keskittyä asioihin mitä minä saan ja voin syödä, enkä siihen, että mitä en enää voi syödä.
Tässä lyhyt esittely siitä, että miten miten minun keliakiani sai alkunsa. Matka jatkuu.
Maiju