Ihan alkuun: upeaa uutta vuotta kaikille! Katsotaan, kuinka pitkään taas menee, että muistaa kirjoittaa päivämäärien perään vuosiluvuksi 2019. Vuoden alussa on yleensä inspiroitunut olo ja kaipaa uudistumista. Yksi asia, joka ei kuitenkaan tule koskaan kohdallani muuttumaan on keliakiadiagnoosi. Tosin viime vuoden lopussa tapahtui yksi kohtaaminen, joka pienen järkytyksen jälkeen naurattaa.

Kärsin viime syksynä lähes päivittäisestä pahoinvoinnista ja etenkin iltaisin voimistuvista vatsakivuista. Vatsakivut tulivat yleensä syömisen jälkeen. Makasin useana iltana sängyssä ja itkin, koska minulla oli niin huono olo. Aloin pelätä, että jotain on pahasti vialla. Kävin lääkärissä, jossa otettiin lähinnä verikokeita. Toinen helikobakteeriarvoistani oli lievästi koholla, mutta lääkärin mukaan se ei ollut syynä oireisiini. Olin itse lähes varma, että se olisi ollut se, koska sekä äidilläni että hänen äidillään on ollut helikobakteeri ja se on periytyvää. 

Suuntasin katseeni ruokatottumuksiini, jotka ovat välillä epäterveelliset kiireen vuoksi. Lähinnä säännöllinen ruokailu on minulle haaste. En kuitenkaan ehtinyt tehdä muutoksia, kun marraskuun alun jälkeen vatsakivut vain hävisivät. Pari viikkoa sen jälkeen pelkäsin joka ilta, että kivut tulevat takaisin, mutta eivät ole tulleet. Se on ollut todella helpottavaa. 

Sain lokakuussa ajan YTHS:n (ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö) terveydenhoitajan vastaanotolle, jossa katsoimme ravitsemustani. Olin hetki sitä ennen käynyt verikokeessa, jossa mitattiin varmuudeksi keliakiavasta-ainearvot, jotta poistettiin se mahdollisuus, että elimistössäni olisikin gluteenia aiheuttamassa oireita. Terveydenhoitaja katsoi tietojani ja huomasi verikokeen tuloksen tulleen jo ennen kuin lääkäri oli ehtinyt niistä soittamaan. Terveydenhoitaja sanoi, että tulokset ovat negatiiviset ja lisäsi, että "sulla ei siis ole keliakiaa". Olin niin ällistynyt, etten ensin pystynyt sanomaan mitään. Sitten vastasin, että minulla on ollut keliakia yli kymmenen vuotta ja selvensin, että verikokeen oli tarkoitus varmistaa, että ruokavalio on toiminut, tai etten tietämättäni ole syönyt gluteenia.

Terveydenhoitajan erehdys oli inhimillinen, sillä hän ei tiennyt verikokeen syytä. Nauroimme molemmat, kun asia selvisi. Olen välillä miettinyt, jos minulla ei olisikaan keliakiaa, tai jos se voisi parantua. Miltä tuntuisi mennä kauppaan ja ostaa ihan mitä tahansa? Miltä tuntuisi mennä kahvilaan, jossa kaikki tarjottava on sopivaa? Tai ravintolaan ilman pientä huolta siitä, että tapahtuuko kontaminaatio? Tuntui oudolta kuulla, että minulla ei olisi keliakiaa, koska en ole ikinä mietteistäni huolimatta kokenut sitä mahdollisuudeksi, eikä se olekaan. 

Eikä sen tarvitse ollakaan. Olen sopeutunut keliakian kanssa elämiseen niin hyvin, etten koe sitä ollenkaan taakaksi. En ole oikeastaan koskaan kokenut niin. Tietenkin välillä on hetkiä, kun ärsyttää jäädä kaupassa lukemaan ainesosaluetteloita, tai kun opiskelijana ei voi ostaa halpaa makaroonia. Mutta lähtökohtaisesti keliakia ei ole minulle ongelma. 

Jos sinulla on keliakia, niin oletko koskaan kuvitellut, millaista elämä olisi ilman sitä? Onko keliakiasta koitunut sinulle harmia? Entä jotain hyvää? Minulle keliakia aikoinaan toi leipomisharrastuksen, jossa on nyt ollut monen vuoden tauko, mutta ehkä voisin yrittää elvyttää sitä.

Ja niin, vatsakipujen syyksi taisi lopulta selvitä psyykkinen stressi. Reagoin helposti kehollani sekä negatiivisiin että positiivisiin asioihin, mutta en olisi uskonut, että psyykkinen kuormitus saa voimaan fyysisesti niin pahoin. Minulla on ollut aika paljon stressiä, koska valmistun keväällä 2019 filosofian maisteriksi (pääaineena mediatutkimus) ja vielä riittää hommaa, että saan kaiken hoidettua siihen mennessä. Lisäksi elämä tuo toisinaan muita energiaa vieviä asioita, joiden kohdalla pitäisi osata pysähtyä aiemmin ja antaa mielen levätä. Syksy oli minulle opetus siitä, että jos ei osaa laittaa peliä hetkeksi poikki, keho viestii, että näin ei voi jatkua.

Haluan toivottaa mahdollisimman stressitöntä vuotta kaikille. Ei kannata ottaa paineita siitä, että tästä pitäisi tulla elämäsi vuosi ja ladata hirveästi odotuksia, vaan olla kiitollinen erilaisista kokemuksista ja elää päivä kerrallaan. Ja muistaa myös hemmotella itseään. Itselleni raakakakut toimivat aina, ja pitkään olen himoinnut sacher-kakkua, jota olen usein tehnyt äidilleni hänen syntymäpäivänään. Ehkä jonain päivänä voisin leipoa sellaisen ja nautiskella.

Iloa viikonloppuun!

-Nora