Tarinani kesäkoulustani Hollannissa jatkuu, 2.osa (1. osa luettavissa täältä)

Tunteiden jakaminen

Vaihdoimme kesäkouluun osallistuvan hollantilaisen keliaakikon kanssa kokemuksiamme ja minulle selvisi, että Hollannissa on vain viisi mäkkäriä, joista saa gluteenittoman hampurilaisen. Kaupungissa, jossa hän asui, oli vain yksi pizzeria, josta sai gluteenittoman pizzan: Schärin valmispizzan. Ja sen saadakseen hänen piti ilmoittaa ravintolaan tulosta viikko etukäteen! Oli myös mukava huomata, että en ollut yksin harmitellessani kurssimme taukojen kahvitarjoilua: muille tuotiin joka päivä kolme erilaista piirakkaa (vaikka ne olivat muualla leivottuja, niin osa oli ihan herkullisen näköisiä). Eräänä päivänä joku taivastelikin, että ”voih, kun joka päivä on tarjolla piirakkaa”. Vastasin vähän ivallisesti ”ja voi kun sitä on ihan pakko myös syödä”. Hyi minua!

Gluteenittomat vaihtoehdot kahvitarjoiluissa "vaihtelivat" päivästä toiseen: ensimmäisenä päivänä oli runsas lautanen, jossa oli yksittäispakattuja makeita piiraita, jogurttipatukoita ja suklaakeksejä. Lautasen valikoima kelpasi normipiirakkatarjoilusta hhuolimatta kyllä muillekin ja päivän päätteeksi lautanen oli tyhjä. En tiedä, oliko se tarkoitettu kestämään koko viikon, koska seuraavana päivänä muiden saadessa taas piirakoita gluteenittomille oli hedelmäsalaatti lasissa ja vieressä lappu ”vain gluteenittomat”. Kolmantena päivänä tarjolla oli jogurttipatukka ja seuraavina päivänä suklaakeksit (jotka maistuivat taas muillekin piirakoista huolimatta). Yhtenä päivänä hollantilainen kohtalotoverini toi oman keksipakettinsa: Semperin kaurasuklaa-keksejä, kun tarjoilut olivat mitä olivat. Huokaisimme yhdessä, että gluteenittomien vaihtoehtojen tarjoaminen ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta, kun kaupoissa oli kuitenkin tarjolla monenlaista. Pakko myöntää, että olisi se edes kerran viikon aikana ollut kiva syödä hollantilaista piirakkaakin gluteenittomana.

Käytin viikon aikana tilaisuutta hyväkseni ja kävin ruokakaupassa tutkimassa, mitä gluteenittomia vaihtoehtoja Hollannissa oli tarjolla ja löysinpä ihan kotiin viemistäkin:

Paluumatkalla juna- ja lentomatkan aikana en ehtinyt syömään kunnolla, joten hollantilaiset gluteenittomat vohvelitkin kävivät retkieväästä ;)

Kotiin palattuani huomasin, että ruokailuista tuli taas vaivattomampaa myös tunnetasolla 

Olen tämän Keliakiaviikon 31.8.-6.9.2015 aikana suoltanut useamman kirjoituksen tunteista tähän blogiin. Kiitos Keliakialiiton, että tämän vuoden Keliakiaviikon teemana oli tunteet. Aiemmin ajattelin olevani lapsellinen omien tunteideni suhteen, kun kuvittelin, että ärtymys ja kiukku ruokailun yhteydessä eivät mielestäni olleet niin aikuismaista järkevää suhtautumista... Nyt olen oppinut, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja varsin yleisiäkin varmaan kaikilla, jotka joutuvat erityisruokavalion mukaisesti syömään - ainakin silloin kun sitä oman ruokavalion mukaista vaihtoehtoa ei ole tarjolla. "Lupa tuntea" - tätä vapautusta olen odottanut tietämättäni!

Keliakiaviikko päättyy tänään, mutta keliakiani jää. Tunteita ilmenee jatkossakin, mutta enää en ahdistu, vaan tiedän, että minulla on oikeus ja lupa tuntea, minulla on oikeus saada turvallista ruokaa myös kodin ulkopuolella. Muuta vaihtoehtoa ei ole.