Monet meistä ovat varmaan pääsiäisen pyhiksi järjestäneet reissun ulkomaille. Tuskin olenkaan ainoa, joka ulkomailla huokaisee jo valmiiksi syvään, kun muu matkaseura tahtoo mennä ulos syömään. Joskus ulkomailla ravintolassa tilaaminen tuntuu äärimmäiseltä koetukselta: paikalliset tarjoilijat eivät ymmärrä, mikä on keliakia eivätkä he ollenkaan ymmärrä, mitä tuo turisti nyt tuossa yrittää selittää. Tuskastuttava tilanne sekä keliaakikolle, tarjoilijalle että matkaseurueelle.

Suomessa en muista kertaakaan sattuneen sellaista tapausta, jossa tarjoilija ei tietäisi, mikä on keliakia. Ulkomailla tätä sattuu tuon tuosta, myös maissa, joissa keliakia on kyllä yleisesti tiedostettu ongelma. Omalla kohdallani en koe, että kyse olisi ainoastaan siitä, etten osaisi selittää ongelmaani ymmärrettävästi, sillä puhun enemmän tai vähemmän yhdeksää kieltä.

Huomaan turhautuvani jo tätä kirjoittaessa, kun ajattelen niitä kaikkia kertoja, jolloin en vain ole kaikista yrityksistäni huolimatta saanut tarjoilijaa ymmärtämään syytä siihen, miksi ruuassani ei saa olla gluteenia. Joskus olen matkaseurueeni pyynnöstä huolimatta jättänyt ravintolareissun väliin vetoamalla tähän ongelmaan. Tämäkin on herättänyt harmistusta sekä itsessäni että matkaseurueesta, tarjoilija vain puuttui välistä. Aina ruuan tilaaminen ei onnistu, vaikka keliakiasta olisi kuinka ilmoittanut etukäteen: eräässä ulkomaisessa kongressissa olin ilmoittanut hyvissä ajoin, että minulla on ruokarajoitteena keliakia, eikä minulle silti oltu varattu erikseen gluteenitonta vaihtoehtoa!

Useimmiten nämä epäonnistuneet kommunikaatiotilanteet päättyvät siihen, että kaaosmaisen härdellin jälkeen tyydyn ottamaan lasin vettä. Joskus olen luullut kommunikaation onnistuneen, kunnes eteeni tuodaan ”tilaukseni”. Esimerkiksi kerran Tanskassa luulin osanneeni selittää, että haluan gluteenittoman oluen: eteeni tuotiin vehnäolut, jota oli laimennettu greippilimulla. Toisen kerran minulle luvattiin erillinen jälkiruoka Saksassa, kun muut söivät kakkua: luulin saavani herkullisen gluteenittoman kakun, sainkin banaanin. Hyvä puoli näissä tapauksissa on se, että jälkeenpäin näille voi nauraa.

Onneksi nämä kerrat ovat Suomessa harvinaisia, eikä ulkomaillakaan näitä tapahdu aina. Itse olen huomannut, että jos tiedän etukäteen ravintolan nimen, pystyn helposti netistä selvittämään, onko minulla edes mahdollisuuksia gluteenittomaan vaihtoehtoon. Tavallisen ruokakaupan läheisyys on ollut monta kertaa pelastus ulkomailla matkustaessa!