Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
2
Pyrin elämässäni keskittymään käsillä olevaan hetkeen ja päivään, sillä eilinen on mennyt eikä huomista vielä ole. Näin joulun alla mielessäni on odotus, jota elämässäni on viime aikoina ollut monessa asiassa. Joidenkin asioiden odottaminen on itsessään se juttu. Elämä tuo toisinaan kuitenkin odottamattomiakin yllätyksiä, joihin ei voi etukäteen valmistautua.
 
 
Ensimmäiseksi syksyn aikana olemme sisarusteni kanssa odottaneet äidillemme uutta palvelukoti-paikkaa. Iäkäs äitimme, joka siis on myös keliaakikko, on asunut samassa palvelukodissa noin 10 vuoden ajan ja luulimmekin, että hän saa olla siellä loppuun asti. Kävi kuitenkin niin, että hänen muistisairautensa on edennyt niin, että palvelukodissa ei enää pystytty vastaamaan hänen tarpeisiinsa, kun palvelukoti ei ollut varsinaisesti muistisairaille henkilöille suunnattu. Kävimme tutustumassa kaupungin muihin paikkoihin emmekä löytäneet sieltä äidin tarpeisiin sopivaa, koska äitimme on viittomakielinen. Toisaalta toisessa kaupungissa sijaitsevassa, viittomakielisessä muistisairaille tarkoitetussa palvelukodissa ei ole vapaita paikkoja. Vaikea tilanne siis meille omaisille. Kävi lopulta niin, että nykyisen palvelukodin vieressä on muistisairaille tarkoitettu palvelukoti, josta yllättäen vapautui paikka ja äitimme muutti sinne odottamaan omakieliseen palvelukotiin pääsyä.
 
Voisi siis sanoa, että odotuksemme päättyi toiseksi parhaalla tavalla. Muuttomatka ei ollut pitkä: noin pari sataa metriä. Palaverissa tässä uudessa kodissa meille kuitenkin esitettiin hieman yllättävä kysymys: kuinka ehdoton äitimme gluteeniton ruokavalio on? Paneutumatta tässä nyt sen syvemmin äidin suoliston liikkeisiin paljastan että viime aikoina olen ajatellut omalle kohdalleni voisinko lipsua ruokavaliosta esim. elämän loppuvaiheessa. Oman kokemukseni mukaan hoitoalalla yritetään elämän loppuvaiheessa ja toisinaan muissakin tilanteissa toteuttaa asiakkaan tai potilaan ruokatoiveita, kun ruoka ei maistu tai ruokailu muuten on muuttunut vaikeaksi. Jos edes jokin maistuisi, tai saisi toteuttaa niitä mielihaluja. Miten sinä tekisit?
 
 
Toinen odotuksen aiheeni on perheenlisäys. Nyt ei ole kyseessä vauva-uutinen, vaan perheeseemme odotetaan karvaisia nelijalkaisia, siis kissanpentuja. Edellisten kissojemme, jotka olivat ihastuttavia Ragdolleja, kuolemasta on kulunut muutama vuosi ja pian 10-vuotiaasta kääpiövillakoirastamme huolimatta huomasimme kaipaavamme kissantassun töminää, kehräystä ja ennen kaikkea kissaseuraa. Otaksuin, että odotuksemme voisi tulla pitkäksi, kun tällä kertaa meitä kiehtoi siamilaiskissat ja toivoin (ehkä miehen yllätykseksi) kahta: pojan ja tytön. Edellisellä kerralla tuli selväksi, että kissalla on hyvä olla kaverina toinen kissa, joten miksi ei siis kahta kerralla. Netti on oiva väline tällaiseen etsintään ja yllätyksekseni vieläpä nopea. Lyhyehkön etsinnän jälkeen varmistui, että meille tulee tammikuun loppupuolella Elsa ja Sven kaukaa Etelä-Suomesta. Kissojen ruoka-asioista on sen verran ollut keskustelua, että kissoille, kuten ei koirillekaan, suositella viljoja. Lihapitoista sen olla pitää. Hassuista hassuin yllätys sattui, kun sovin kasvattajan luo vierailua ja hän kysyi ruokavaliostani. Kun en tiennyt, oliko hänellä mitään kokemusta gluteenittomasta ruokavaliosta, vinkkasin hänelle Keliakialiiton sivuilla olevat ohjeet. Ylläripylläri olikin se, että hän itsekin syö gluteenitonta vaikkakaan ei keliakian vaan yliherkkyyden takia. Kyllä positiivinen yllätys odottamatta on hauskaa!
 
 
Kolmas ja nyt hyvin ajankohtainen odotuksen aihe on tietenkin joulu. Pyrin olemaan ottamatta stressiä jouluvalmisteluista. Tietyt perinteet haluan säilyttää, mutta kokeilen mielelläni jotain uuttakin. Joka tapauksessa johtoajatuksenani on, että joulu tulee, vaikka en tekisi mitään. Minulle tärkeintä joulussa on tunnelma ja rauha. Siihen riittää vaikka se, että sytyttää kynttilän ja katselee sen liekkiä. Jouluun liittyvistä ruokakokemuksista kirjoitan seuraavassa postauksessani vielä ennen joulua.
 

Kommentit

Vaikka en ole kommentoinut aiemmin, olen ajatellut sinua ja tätä kirjoitustasi... Mielelläni lukisin lisää, hyvää jatkoa!
Kiitos Ulla, annoit uutta intoa kirjoittaa, joku siis oikeasti lukee näitä tekstejäni... Hiljaiseloa on pidellyt monestakin syystä, mutta josko tässä saisin aikaiseksi jotakin kohta puoliin.

Lisää uusi kommentti