Olet täällä

112

Kevät ja kesä on juhlien luvattua aikaa. Touko-kesäkuun vaihteessa uudet ylioppilaat saavat lakin päähänsä ja myöhemmin kesällä sukulainen tai ystävä pääsee ripiltä. Yhdet kesähäätkin on yleensä ohjelmassa joka vuosi. Nämä ovat niitä päiviä, jolloin gluteenitonta ruokavaliota noudattavana saa kuumotella, löytyyköhän juhlissa syötävää myös minulle?

Vajaat kaksi viikkoa sitten oli jälleen valkolakkisten luvattu päivä, joten pääsin itsekin testaamaan tarjoilupöytien gluteenittomuustilanteen.

Olen sen verran onnekas, että lähipiirissäni on sukulaisia ja ystäviä, jotka haluavat ja osaavat omissa juhlissaan valmistaa sekä tarjota luotettavasti gluteenitonta syötävää. Ja mikä parasta, vielä hyvää sellaista.
Olen monet kerrat ollut juhlissa, joissa kaikki tai lähes kaikki tarjottava on tehty gluteenittomasti. Se kiitollinen ja mahtava tunne, että saan syödä kaikkea niin kuin muutkin. Silloin tuntee olonsa huomioiduksi ja tulee sellainen fiilis, että on odotettu vieras. Itse lähes 20 vuotta gluteenitonta ruokavaliota noudattaneena tiedän, että lähes kaiken tarjottavan pystyy tekemään myös gluteenittomasti. Tämä on useimmiten pelkkä viitsimiskysymys. Olen myös huomannut, että hyvin valmistetut, gluteenittomat tuotteet maistuvat kaikille.


Entäs, kun ei vaan suju ei…

Valitettavasti olen vuosien saatossa ollut monet kerrat myös juhlissa, joissa notkuvien herkkupöytien valikoimassa on ollut ainoastaan yksi gluteeniton leivonnainen, jos sitäkään…

Kun olen etukäteen juhlien järjestäjälle ilmoittanut ruokavaliostani, niin toivon, että myös minulle olisi valmistettu jotain. Muutamia kertoja on käynyt myös niin, että ei-gluteenitonta ruokavaliota noudattava on syönyt minulle varatun gluteenittoman leivonnaisen. Tuskin kukaan tekee niin ilkeyttään, ehkä joku on vaan ollut ymmärtämätön tai kenties lukutaidoton… Itse varaudun tilanteeseen kuin tilanteeseen ottamalla mukaan jotain itselle sopivaa syötävää.

 


 

Kehitystä on tapahtunut

Vuosien varrella tilanne on mielestäni parantunut selvästi. Nykyään gluteenittomuus tunnetaan paremmin. Lehdissä ja verkossa varsinkin juhlakausien kynnyksellä on paljon esillä myös gluteenittomia reseptejä. Tuotteiden tarjonta on parantunut ja monipuolistunut. Joten jos ei halua leipoa, niin juhlien tarjoilupöytään on helppo löytää myös valmista gluteenitonta tarjottavaa.

Joten ei hyväksytä enää huonoja tekosyitä!

 

Mukavaa kesää kaikille!

-Kasper

Kommentit

ivermectin 3 mg without a doctor prescription - buy ivermectin 6 mg online stromectol where to buy
asthma treatment for children bald hair growth https://stromectolivermect.com/# ivermectin tablets https://ivermectstromect.com/# ivermectin for sale https://ivermectstromect.com/# ivermectin for sale https://stromectolivermect.com/# ivermectin 3 mg https://ivermectinsts.com/# ivermectin 3 mg
disease of asthma upper gastrointestinal series https://ivermectinst.com/# stromectol https://stromectolivermect.com/# ivermectin over the counter https://ivermectinsts.com/# ivermectin tablets https://ivermectstromect.com/# ivermectin 3 mg https://ivermectinstrom.com/# ivermectin 3 mg
gastronomical tract polyarthritis causes https://ivermectinst.com/# stromectol https://stromectolivermect.com/# stromectol https://stromectolivermect.com/# stromectol https://stromectolivermect.com/# stromectol https://ivermectinstrom.com/# stromectol
how to get prednisone without a prescription - prednisone buy buy prednisone without a prescription best price
how to get methylprednisolone without a prescription buy methylprednisolone no prescription buy methylprednisolone cheap
sumatriptan 25mg tablet buy levofloxacin 500mg online how to get levofloxacin without a prescription

Sivut

Lisää uusi kommentti