Olet täällä

144

 

Viimeinen kuukausi on menossa koululaisilla koulua ja sitten alkaa kauan odotettu kesäloma. Julius sai kesätöitä samasta työpaikasta, missä on ollut jo aikaisemminkin. Nyt hänelle on vain kaavailtu vähän vastuullisempia tehtäviä ja se tietysti jännittää. Työt alkavat onneksi vasta heinäkuun puolessa välissä, joten ensin on aikaa lomailla ja nauttia mopoilusta tuoreena kortinsaajana. 

 

Mopoilu onkin meillä nyt ollut viimeiset kuukaudet päivittäin polttavana aiheena. Ensimmäinen käytettynä ostettu mopo levisi heti kättelyssä ja se tietysti harmitti. Julius ehti vain yhtenä päivänä kortin saamisen jälkeen käymään mopolla koulussa ja toisena aamuna mopo meni niin pahasti rikki, että korjaaminen olisi tullut kohtuuttoman kalliiksi. Onneksi mummu ymmärsi pojan surullisuuden mopon menetyksestä ja auttoi rahallisesti uuden hankkimisessa. 

 

Nyt meillä on ollut viikon verran pihassa uusi Generic Trigger​, sellainen enduromopo, jolla voi vaivatta ajella vaikka metsässä. Pääosin se tosin on Juliuksella ihan maantiekäytössä. Nyt mopolla pitäisi saada liikkua minne vaan ja koska vaan ja siitä on tullut vähän kädenvääntöä. No, eiköhän sitä vähitellen päästä yhteisymmärrykseen. Pojan ilo ja into mopoiluun on silti mahtavaa seurattavaa! :)

 

Tuleva kesätyökin on hieno juttu. Mua kuitenkin huolestuttaa, niinkuin aina aikaisempinakin kesinä, että kuinka työpaikkaruokailu sujuu. Jokaisena kesänä Julius on syönyt työpaikkaruokalassa ja ihan hyvin gluteeniton ruokavalio on onnistunut. Kuitenkin minua stressaa se, kun joka kesä siellä on eri keittäjä ja mietin, että kuinka hyvin homma on hänellä hallussa. Aina mietin, että olisiko sittenkin järkevintä kulkea omien eväiden kanssa. Toisaalta työpaikkaruokalaan meno on osa työpäivää ja koska valtaosa työväestä käy siellä syömässä, niin olisi tylsää poiketa kuviosta. 

 

Miksi olen niin huolestunut tällaisesta? Olisiko sopimatonta mennä etukäteen juttelemaan uuden keittiöihmisen kanssa gluteenittomasta ruokailusta? Taidan olla vähän ylihuolehtiva äiti…vai olenko? 

Kommentit

hydroxychloroquine 400 mg buy online
https://buyplaquenilcv.com/ - Plaquenil
https://buyzithromaxinf.com/ - Zithromax
Prednisone
hydroxychloroquine cost - what are the side effects of taking plaquenil where can you get prednisone
http://buyneurontine.com/ - gabapentin 300 mg capsule
gabapentin 800
http://prednisonebuyon.com/ - prednisolone dose asthma
Propecia
ivermectine msd
Lasix
viagra direct to consumer
Viagra
Cialis
cialis generic tadalafil

Sivut

Lisää uusi kommentti