Olet täällä

105

Pääsin linturetkelle Liminganlahdelle. Nautin tunnelmasta, meri, kevät, keväiset äänet ja tietysti tuhannet siivekkäät, tekivät päivästä ikimuistoisen. Maisemakin oli aika erikoinen. Esteettömät puiset kävelysillat helpottivat liikkumista, lapsiperheitä vaunuineen oli paljon liikkeellä. Hieno retkikohde. Lintutornista oli hyvä katsella maisemia ja kiikaroida lintuja. Näkyvissä oli ainakin hanhia, joutsenia ja sorsia. En ole alan harrastaja, mutta ymmärrän kyllä, kuinka jännittävää on bongailla lajeja. Luontokuvaustakin arvostan enemmän, kun näin ihmisiä kameroineen. Itse otin kuvia kännykällä.  Luontokeskuksessa on mahtava näyttely, teknisine hienouksineen. Lapset näyttivät osaavan käyttää vempaimia paremmin kuin minä. Ulkona oli nuotiopaikkoja, jotka olivat ahkerassa käytössä.

Viihtyisässä luontokeskuksen ravintolassa ruokalistaan oli merkitty selvästi L ja G. Kahvin kanssa sain samannäköistä marjapiirakkaa kuin muutkin. Esimerkillistä toimintaa. Gluteenittomuudesta ei tarvitse tosiaankaan tehdä numeroa.

 

Kommentit

Sivut

Lisää uusi kommentti