Edellisestä tekstistäni on vierähtänyt kohta jo kuukauden päivät. Vähän hävettää, mutta samalla olen jollain tapaa ylpeä itsestäni. Se miksi en ole kirjoittanut, johtuu ajasta. Ajasta, mikä on käytetty oikein. Tällä hetkellä prioriteetti yksi on kirjoitukset, korjaan pitäisi olla prioriteetti yksi. Tärkein asia on nyt "minun" hevoseni kuntouttaminen ja Huikkauksen ratsuttamisen edistyminen. Sitten tulee kirjotukset minun pääni sisäisessä järjestyksessä. Aika on siis kulunut hevosten, lukemisen, vapaaehtoistyön ja kuntosalin/lenkkeilyn parissa. Tuntuu jotenkin niin hienolta, että minulla ei ole ollut halua tai aikaa viettää iltojani tietokoneen äärellä. Toinen asia, mikä tuntuu sanoinkuvaamattoman upealta on juokseminen. En ole voinut kahteen vuoteen juosta ilman kipua ja nyt. Vihdoin löysin tavan, jolla voin juosta. Metsässä ja pururadalla. Maasto on niin pehmeää ettei selkäni oireile juoksemisesta. Pahoittelut taas heppakuvista, mutta tuossa on tuo "minun" eläin.

Itse aiheeseen. Olen jälleen pohtinut elämän syviä syntyjä ja totesin, että ruokavaliokorvauksessa on kyse jostakin isommasta kuin vain 23, 60€. Rahanahan tuo normaalituloiselle ei ole mikään kummoinen eikä talous varmasti siitä ole kiinni. Toisin voi olla opiskelijoilla tai eläkeläisillä. En siihen kuitenkaan sen enempää kommentoimaan. Nyt ymmärrän sen. Koska meille ei ole lääkettä, joka estäisi suolinukan tuhoutumisen, me vain syömme eritavalla. Emme me ole sairaita, ainakaan valtion mukaan.. Tiedän, että nyt kuulostaa ristiriitaiselta, sillä kommentoin omia tunteitani edellisessä postauksessa enkä kokenut olevani sairas. Kuitenkaan en ole ainut keliaakikko vaan me olemme yhdessä keliaakikkoja. Koen ruokavaliokorvauksen poiston vähättelynä. Viedäänkö muilta sairailta lääkkeiden kela-korvaukset? Ei. Ruokavalio on meidän lääkkeemme.

Ruokavaliokorvauksen poisto saa minut tuntemaan alennetulta. Minä sairastan vaan keliakiaa. Yleinen gluteenittomuus buumi nuortenkeskuudessa on jo valmiiksi saanut gluteenittomuudesta normaalia ja vahinkoja puhtaasti gluteenittoman ruuansuhteen tuntuu sattuvan. Usein kuulen puolituttujen kanssa syödessä "hei eihän se nyt noin vakavaa ole, syöhän Millakin tota, vaikka siinä saattaa olla vehnää." Ruokavaliokorvauksen poisto kuulostaa sisällä syvemmällä aika rankalta. Meitä verrataan vilja-allergisiin ja sanotaan ettei niitä viljatuotteita ole pakkokäyttää. Senkun syöt 25 porkkanaa. 25g oli meidän kuidun tarpeemme ja terveillä ihmisillä kuidun saantisuositus taisi olla 40g. 

Faktahan on se, ettei kaikki oikeasti tarvitse tätä tukea eivätkä kaikki tarvitse lääkekorvauksiakaan. Mutta ne jotka sitä tukea tarvitsevat, he eivät siitä turhaan taistele. Täältä on helppo huudella ratkaisuja, kuten tuloraja. Tietyn tulorajan alittavat saisivat tuen, mikä saisi puolestani olla vielä kattavampi esimerkiksi 30€ luokkaa. Silloin sillä olisi jo merkittävä taloudellinen vaikutus. Tuo tuki viedään nyt myös opiskelijoilta ja esimerkiksi työttömiltä, mikä voi osalle tarkoittaa sitä riisikakku-elämää tai ruokavaliosta lipsumista. Minulle tämä tarkoittaa opiskelukaupungin valinnan muutosta ja ehkä sivutyötä? Mahdollisesti riisikakku-elämää ja kuitulisää. Toistaiseksi asun kotona, eikä korvauksella ole suurempaa vaikutusta perheeni talouteen. Onhan se kiva lisä, mutta ei meidän taloutemme siihen kaadu. Kuitenkin nyt ei ole kyse pelkästään rahasta, vaan myös meidän arvostuksestamme, josta meillä on myös oikeus pitää kiinni.

Tässä minun pohdintojani. Lopuksi korostan vielä tämän ruokavaliokorvaus-hässäkän tuomia tunteita. Koen, että minua vähätellään, keliakiaa vähätellään. Vielä törkeämmäksi koen sen, miten on ehdotettu viljatuotteiden pois jättämistä. Minun vatsani tarvitsee viljatuotteita, samoin kuin myös monen muun. Jos syön yli kolme normaalikokoista porkkanaa, on minun vatsani kipeä useamman tunnin. Eli hups, en voi syödä 25 porkkanaa. Viljatuotteiden pois jättäminen meni aavistuksen verran "tunteisiin" mielestäni kyseisellä kommentilla ei ollut enää tekemistä ruokavaliokorvauksen kanssa vaan siinä haettiin jo jotain muuta. Korvauksen poiston kanssa on elettävä ja toivottava, että se myönnettäisiin edes eläkeläisille ja opiskelijoille. Kivoja talvipäivien jatkoja, toivotaan ettei tuo lumi lähde ihan hetkeen pois. Olen saanut itse ainakin niin paljon virtaa tuosta valkoisesta ihmeestä.