Olet täällä

160

Keliakiani alkoi oireilla kaksi vuotta ennen kuin sain diagnoosini. Vatsani oli kovin kipeä. Kävin TODELLA usein vessassa. Anemia alkoi hiipiä. Toisaalta vaikka kävin usein vessassa, niin silti vatsani ja koko kehoni oli omituisen turvonnut koko ajan.

Minulla on tyypin 1 diabetes, joten kuulun keliakian suhteen erityiseen riskiryhmään. Tyypin 1 diabeetikoilla on kohonnut riski saada keliakia. Uusimmissa keliakian Käypä Hoito -suosituksissa mainitaankin, että:” Seulontaa (keliakian tutkimista vaikkei ole oireita) verikokeen avulla suositellaan henkilöille, joilla riski sairastua on tavallista suurempi. Heitä ovat seuraavat henkilöt: jollakin perheenjäsenellä on keliakia, tyypin 1 diabetes, autoimmuunipohjainen kilpirauhastauti (vajaatoiminta, liikatoiminta, krooninen tulehdus), Sjögrenin oireyhtymää sairastavat, Downin oireyhtymän omaavat, pälvikaljupotilaat ja veren immunoglobuliini A:n puutoksesta kärsivät.”

Ja itse asiassa olin tuplariskipotilas, koska sairastan myös autoimmunipohjaista kilpirauhastautia eli ihan tällainen geneettinen jättipotti osui omalle kohdalle :D

Olin itse lukenut jo ennen diagnoosiani, että tyypin 1 diabeetikoilla on suurempi riski sairastua keliakiaan, joten tiesin oireideni perusteella epäillä, että keliakiastahan tässä voi olla kysymys. Otin asian esille lääkärissä ja minulta mitattujen verikokeiden (transglutaminaasivasta-aineiden ja endomysiumvasta-aineiden määritys) perusteella selvisi, että keliakiaa on syytä vahvasti epäillä, koska arvot olivat todella korkeat.

Sairastumisvuotenani 2005 ei vielä voitu diagnoosia asettaa pelkkien verikokeiden perusteella, joten pääsin myös gastroskopiaan. Tällöin otettujen koepalojen osalta ei kuitenkaan löydetty villuskatoa, joten minua kehotettiin syömään aivan kaikkea ja vuoden päästä olisi uusi gastroskopia. Noh. Sen vuoden aikana voin entistä huonommin. Olin todella väsynyt ja uupunut, kun vihdoin pääsin uusintagastroskopiaan. Ja voin sanoa, että ONNEKSI patologi totesi keskivaikean/vaikean villuskadon koepaloista ja sain diagnoosini.

Ja siitä se keliaakikon elämä sitten alkoi!

Kommentit

Stromectol
propecia 1mg
viagra flushing face
Cialis
antibiotics without a doctors prescription - purchase amoxil 250mg amoxicillin without a doctor's prescription
buy cheap generic cialis online
journal of gastrointestinal and digestive system gastrointestinal conditions https://ivermectinst.com/# stromectol over the counter https://ivermectinstrom.com/# stromectol 12 mg https://ivermectinstrom.com/# stromectol https://ivermectinstrom.com/# stromectol https://stromectolivermect.com/# stromectol
Priligy
severe joint pain symptoms of https://ivermectstromect.com/# stromectol https://ivermectinsts.com/# stromectol over the counter https://ivermectinstrom.com/# stromectol https://stromectolivermect.com/# stromectol https://ivermectinstrom.com/# stromectol 12 mg
Prednisone
how to get zovirax without a prescription purchase zovirax pills buy allopurinol without prescription

Sivut

Lisää uusi kommentti