Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
111
Joulu on suuri ruoka- ja herkuttelujuhla. Olen syksystä lähtien ollut "herkkulakossa" eli jättänyt sipsit, limsat ja karkit kauppaan sekä ollut leipomatta makeita leivonnaisia. "Paasto" ei ole ollut vaikeaa, kun esim, karkkia en juuri muutenkaan syö. Vaikeinta on ehkä ollut olla leipomatta, mutta loppujen lopuksi sekään ei ole ollut kovin vaikeaa (minähän ne leipomukset kuitenkin olen syönyt, joten muu perhe ei ole tästä juuri valittanut). Olen palkinnut itseni laittamalla kaksi euroa päivässä säästöön. Jonkun mielestä ehkä hassua rahan siirtelyä, mutta motiivina se toimii sekin.
 
Ajattelin, että paaston jälkeen jouluherkut maistuvat entistä herkullisemmilta, mutta nyt ei oikein tunnu siltä. Tuntuu, että voisin hyvin jatkaa tätä paastoa koko joulun ajan, ei edes suklaata tee mieli. No, ehkä osaan sitten jouluna syödä kohtuudella, maistella vain.
 
Täysin leipomatta en ole ollut. Tein pariin myyjäisiin mm. suklaataloja ja gluteenittomia kuivakakkuja. Menivät hetkessä kaupaksi. Olin myyjäisten aikana itse muualla, joten siskon lapset hoitivat myymisen. Kävin itse Etelä-Suomessa samaan aikaan eräässä joulutapahtumassa, jossa oli myös myyjäiset. Katselin tuotteita keliaakikon silmin, mutta en löytänyt gluteenittomia leivonnaisia. Valkosipuli-myyjä kertoi tuotteidensa olevan gluteenittomia, hurraa. En tosin voinut ostaa niitä, kun en olisi voinut ottaa purkkia lentokoneen matkustamoon.
 
Kotona minulla on tapana kysyä kaikilta perheenjäseniltä, mitä kukin haluaa joulupöydässä ehdottomasti olevan, koska Niinan tavoin meilläkin vietetään omannäköistä joulua. Tytär haluaa kinkkua ja laatikoita, poika nakkia ja lihapullia. Minulle imelletty perunalaatikko on ehdoton. Se ei tosin gluteenittomana vielä koskaan ole maistunut lapsuuden vastaavalta. Toinen herkkuni on bataattilaatikko. Mies haluaa riisipuuroa ja lisäksi hän on hommannut tämän vuoden joulupöytäämme metson. Sitä en olekaan ennen syönyt. Useimmat jouluherkut ovat jo valmiiksi gluteeenittomia (mm. sillit ja graavilohi) ja lopuista saa sellaisen helposti vaihtamalla korppujauhot gluteenittomiksi. Ihan kaikkia perinteisiä ruokia ei meidän pöydästämme löydy, vaan vain ne meille maistuvimmat. Uusia herkkuja pöytäämme on tullut naapurimaan vaikutteena nuo pojan himoitsemat nakit ja lihapullat (niitä saa tarvittaessa naapurimaasta valmiina ja niihin on käytetty perunajauhoja!). Tänä vuonna uutena herkkuna haluaisin tehdä lihapiirakan pellillä, rahkavoitaikinakuorella. Jälkiruuaksi leivon ehkä luumu-prinsessakakun. Ullan tavoin en aina tee kaikkea itse, vaan ajan ja fiiliksen mukaan.
 
Joulupöytään istun levollisin mielin maistuvia makuelämyksiä odottaen. Tunnelmallista ja herkullista joulua kaikille!

Kommentit

buying accutane online - buy accutane online fast delivery accutane for sale without prescription
buy generic plaquenil 200mg hydroxychloroquine oral buy generic hydroxychloroquine over the counter

Sivut

Lisää uusi kommentti