Olet täällä

Anonymous (ei varmistettu)
0

Ennen lähtöämme Espanjan Torremolinokseen laitoimme hotelliin sähköpostia, jossa kerroimme saapumisaikamme, kyselimme vuokra-auton parkkeerauksesta ja kerroimme, että pikkuisellamme on keliakia ja gluteeniton ruokavalio. Olimme ostaneet aamupalan koko reissun ajaksi, joten pyysimme, että tieto välitetään ravintolaan. Vastaus tuli muutaman päivän kuluttua. Keliakiaa ei erikseen mainittu, mutta kaikki kysymämme asiat kuulemma hoituvat.

Saavuimme hotelliimme monta tuntia odotettua myöhemmin koneen jouduttua tekemään välilaskun, kuten kerroin edellisessä päivityksessäsi. Halusimme mahdollisimman nopeasti lounasta, joten menimme lähimpään ravintolaan. Näytimme Keliakialiiton sivuilta tulostamaamme kielikäännöstä tarjoilijalle. Hän tutki paperia kauan ja suositteli sitten Aavan tilaamaan kanafileitä ja ranskalaisia. Hän vakuutti, että ranskalaiset ovat tytölle sopivia. Katsahdimme toisiimme ja uskaltauduimme ottamaan ranskalaiset hänelle. Mietimme tietysti, friteerataanko ranskalaiset samassa rasvassa kuin gluteenia sisältävät tuotteet, mutta tällä kertaa tilasimme ne... Huoh, hurjaa riskienottoa. 

 

Kerroimme vielä hotellin respassa keliakiasta ja pyysimme viemään keittiöön terveisemme seuraavaa aamua varten. Aamupala osoittautui oikein hyväksi. Paistettuja ja keitettyjä kananmunia, nakkeja, salaattia, tomaattia tai kurkkua, leikkeleitä, juustoja, tonnikalaa, oliiveja, pekonia, muroja, jugurttia, säilykehedelmiä, keksejä, leipiä, croissantteja... Kävin kysymässä miestarjoilijalta gluteenittomia leipiä. Hän kohautti olkapäitään ja sanoi, että vielä eivät ole kaupat auki eikä hän voi hakea mitään meille. Viesti ei siis ollut mennyt perille, mutta ymmärrämme, että erikoisruokavalio on yhtä kuin erikoinen. Siispä juoksimme hakemaan Aavalle puuropussin ja näkkärin huoneesta ja hän sai oikein hyvän aamupalan.

Seuraavana aamuna tarjoilija tuli pöytäämme suu korvissa, sanoi "Ho! Ho! Ho! Christmas!" ja asetti pöytään riisikakkupaketin, paketin uskomattoman pehmeää, vaaleaa tuoreleipää sekä, tattada daa da daa, SUKLAAMUROJA! Aavan silmät levisivät lautasenkokoisiksi. "Onnenpäivä! Onnenpäivä!", hän nauroi. Suomesta emme ole löytäneet gluteenittomia suklaamuroja, joten ymmärrätte innostuksen.

Olimme otettuja näistä eväistä, jotka Aavalle joka aamu tuotiin pöytäämme tai osoitettiin, missä tuotteet sijaitsevat. Ette halua tietää, missä ne olivat... Leipäpöydässä olevassa laatikossa. Laatikon yläpuolella oli leipiä koreissa sekä pöydällä oli suuri automaattinen leivänpaahdin, jonka hihnalle leipä laitettiin liikkumaan ja paahtumaan. Se laatikko oli aivan täynnä leivänmurusia... Kerroin tarjoilijalle, että murut ovat vaarallisia, mutta tämä sama tarjoilija sanoi, että tuotteet ovat AINA heillä muovipussissa, joten "don´t worry, no contact". Huoh... Katsoimme kyllä, että tuotteet olivat hyvin pusseissa, mutta eihän noin saisi olla missään tapauksessa.

 

Kuljimme päivän aikana paljon meren, altaiden ja rantakatujen väliä. Parina päivänä kävimme lähiseudulla omatoimisilla retkillä, joista kirjoitan myöhemmin. Kävimme kevyellä lounaalla jossain sekä tietysti jäätelöllä tai limpparilla jossain merenrannan baarissa. Iltasella menimme hotelliin suihkuun ja vaihtamaan vaatteita, jolloin Aava söi iltapalaksi puuroa, näkkäriä, hedelmiä ja jugurttia. Tämän jälkeen pakkasimme Aavan rattaisiin ja lähdimme Torremolinoksen vanhaan kaupunkiin illalliselle.

Koska keliaakikkomme on vasta 4-vuotias ja söi iltapalan hotellissa, emme pääsääntöisesti edes tilanneet hänelle ruokaa illalla klo 21 aikaan. Jonain iltana hän nukahti rattaisiin ennen ravintolaa, joinain iltoina väritti värityskirjaa ja söi repusta röyhkeästi kaivamiamme suolakeksejä muiden syödessä annostaan. Meille tämä sopi parhaiten. On aika turhauttavaa selvittää ikuisuus mitä hän voisi syödä, pelätä ettei annos olekaan turvallinen tai että on kontaminaatiota, tilata kallis annos ja todeta, että pieni ei sitten haluakaan edes maistaa... Lounaan hän toki aina söi kanssamme, mutta puuro oli paras ruoka illalla.

Käymissämme Torremolinoksen ravintoloissa keliakia oli vieras asia. Useimmissa asia otettiin tosissaan ja asiaa käytiin tiedustelemassa keittiössä asti. Jossain kokki tuli luoksemme vielä kysymään lisää. Esimerkiksi ranskalaisista perunoista meille sanottiin monessa paikassa, että he eivät tiedä, onko niissä gluteenia, joten he eivät suosittele. Tämä tuntui hyvältä, meille ei myyty sikaa säkissä.

Löysimme yhden (kala)ravintolan, jonka seinässä luki suurin kirjaimin "sin gluten" eli ei gluteenia. Emme lopulta käyneet tuossa kuitenkaan. Toisessa ravintolassa oli ruokalista, johon oli merkitty, mitä tuotetta ne sisältävät. Tuossa listassa ranskalaisten kohdalla oli vehnän kuva, joten asiaan oli perehdytty. Miksikö kirjoitan ranskalaisista? Koska 4-vuotias haluaisi syödä lomallaan ranskalaisia. Ja kananuggetteja, nakkeja, sämpylöitä... Sen sijaan hän söi kana- tai kalafileitä ja riisiä... Kiersimme kaukaa esimerkiksi pizzeriat, joissa Aavalle ei ollut mitään ruokaa.

Aikamoisia kysymyksiä ja tasapainottelua tämä keliakia tuo myös sisarussuhteisiin. Pitääkö 11- ja 8-vuotiaiden sisarustenkin syödä koko loma kanaa ja riisiä vai saavatko he ottaa nakkisämpylät? Pitääkö herkkuja piilotella? Etsitäänkö oikeaa ravintolaa niin kauan, että 4-vuotias saa juuri toivomansa annoksen? Kuinka paljon keliaakikon tulee joustaa? Kuinka paljon muun perheen tulee joustaa? Voiko koskaan löytää paikkaa, josta kaikki saavat juuri mieleistään ruokaa? Repusta kaivetut suola- ja suklaakeksit puuron jälkkäriksi olivat loistava veto. Meillä lasten ikäero tuo vielä oman mausteensa: on tavallaan helppoa, että keliaakikko on pikkuinen ja toiset isompia. Kompromisseja voi tehdä myös ikään liittyen. Jonain iltoina, kun Aava oli jo nukahtanut rattaisiin, haimme ruuan jälkkäriksi jäätelöt vohvelilla. Silloin maistui pienelle paremmin uni kuin herkku.

Tällaisia ruokia Aava söi:

Lomalla täytyy tietysti syödä paljon jäätelöä keliaakikonkin. Löysimme ihania Helartian jäätelökojuja, jotka olivat täynnä herkullisia jäätelömakuja. Heillä ei vain ollut yhteenkään jäätelöön tuoteselostusta, ja kontaminaation riski oli olemassa, joten emme voineet ostaa Aavalle jäätelöitä sieltä.

Onneksemme lempikojumme vieressä oli kahvila, josta sai ostaa jäätelöitä. Ja näitä sai valita mainoskyltistä, johon oli merkitty gluteenittomuus! Koska Aava ei noudata luontaisesti gluteenitonta ruokavaliota, uskalsimme näitä ostaa. Voi onnea!

Äidin ja lasten suosikit:

Viimeisenä päivänä lupauduimme viemään lapset lounaalle Burger Kingiin. Eihän sieltä sitten saanut Aavalle mitään, joten lähdin hänen kanssaan ruokakauppaan. Rantakadulla ja vanhassa kaupungissa olevista pienistä ruokakaupoista, Supermercadoista, emme löytäneet Aavalle juuri mitään, vain yhtä lajia keksejä. En voinut kuin huokailla ja lähes niellä kyyneleitä, kun etsin hänelle edes jotain syötävää samaan aikaan, kun muut herkuttelivat hamppareilla. Lopulta löysin hänelle lounaaksi nämä, mitään muuta sopivaa en löytänyt... Urhea pikkuinen oli superonnellinen sipseistään, joita ei muille annettu. 

MUOKS: Kuulin, että joissain maissa myytävät Pringlesit sisältävät vehnää!!! Tarkista aina tuoteseloste! Jos et ymmärrä tuoteselostetta, älä osta!

Yhtenä päivänä kävimme ohikulkumatkalla suuressa ostoskeskuksessa lähellä sijaitsevassa Puerto Banuksessa. Oikein ryntäsin ruokakaupan puolelle ja jätin miehen ja lapset ärsyyntymään taakseni tylsyydessään. Mutta mikä taivas! Pitkä rivi täynnä gluteenittomia herkkuja, joita ei Suomesta saa! Vastaavia ruokakauppoja olisi varmasti ollut myös Torremolinoksessa vähän kauempana hotellialueesta ja keskustasta.

Olisin halunnut tutkia hyllyä kauan, mutta koska jo hyllyn etsimiseen meni hyvin kauan (etsin tuotteita ensin tavallisista hyllyistä) ja meillä oli kiire, nappasin äkkiä mukaan vain tällaiset pikkuista varmasti ilahduttavat herkut:

Koska Aava ei reagoi gluteeniin näkyvästi esimerkiksi oksentamalla tai ripuloimalla tai kovilla vatsakivuilla (moni keliaakikko saa murusestakin päivien, joku jopa viikkojen hurjat oireet), emme tiedä, menivätkö loman kaikki ruokailut hyvin. Toivon niin. Ainakin parhaamme yritimme ja meitä kuunneltiin. Aikuinen keliaakikko olisi nauttinut salaateista, lihasta, kalasta ja kanasta, mutta lapsen herkkuruuat ovat vielä toisenlaisia. Onneksi Aava söi kuitenkin hyvin kaikkea hänelle tilaamaamme, jopa graavilohta, mutta kyllä hän yhä nyt kotona harmittelee niitä ranskalaisia. Onneksi Suomessa ja varsinkin kotona on keliaakikon saatavilla kaikki herkut!

Kirjoittelen myöhemmin lisää loman muusta puolesta, muun muassa Erkki ravun karkumatkasta, Malagan linnoituksesta, Rondan vuoristosta ja Dr Fishin hoidoista.

Ps. Ennen matkaa kannattaa opetella ulkoa tai vaikka valokuvata kännykkään muutamia jäätelö- ja suklaamerkkejä, joita keliaakikko saa syödä. Toki tuoteseloste pitää aina lukea ja sisältö voi muuttua, mutta näin ainakin tietää suuntaa, mistä tuotteesta voi pyytää myyjää tarkistamaan, että tuote on varmasti sin gluten. Siis jos ei paikallinen kieli taivu eikä paikassa ole wifiä, että pääsisi vaikka Googlen kääntäjään kirjoittamaan tuoteselostetta.

Muuten, noissa nallekekseissä oli tuoteseloste SUOMEKSI. Mistä niitä saa? Aavan mielestä kaikista surullisinta keliakiassa on, että ei voi syödä Carnevalin Prinsessa-keksejä. En ole törmännyt yhteenkään gluteenittomaan keksiin, jossa olisi lapsia ilahduttava muoto tai kuva. Miksi sellaisia ei tuoda Suomen markkinoille vaikka S-ryhmään? Kyllä niitä ostaisivat muutkin kuin keliaakikot ja vilja-allergiset. Olisi helppoa laittaa esimerkiksi synttäreiden herkkupöytään kaikille sopivia nallekeksejä! Schär, Moilas, Pirjon pakari, Myllyn paras, muut gluteenittomia tuotteita tekevät yritykset: lapsia houkuttelevat pakkaukset olisivat tärkeitä myös lasten tasa-arvoisuuden vuoksi. Miksi keliaakikko ei saisi syödä auto- tai prinsessakeksejä? Voitte uskoa, että niitä keksejä myytäisiin! Heitän pallon teille!

Lisää uusi kommentti