Olet täällä

gluteeniton leivonta

Anonymous (ei varmistettu)
2

Teksti Ann-Mari

Nyt kun kevään kuumin juhlaviikko on meneillään, ajattelin kertoa meidän juhlakautemme avauksesta viime viikolla. Juhlimme viime viikonloppuna mieheni syntymäpäiviä. Mitään isompia juhlia ei ollut kuulemma tarkoitus järjestää, mutta yllättäen hän sitten ilmoittikin perjantai-iltana, että lauantaina tulee sitten vähän sukua kahville. Jaahas. Mitäs sitten tarjottaisiin?

48

Leipominen on ihanaa! Ja tiedättekö, sehän ei lopu keliakiaan. Jauhot vaan vaihdetaan gluteenittomiksi! Musta tuntuu ennemminkin siltä, että leipominen vain lisääntyy keliakian myötä. Tai ainakin niin mulle kävi. Kaupan tuotteet ovat joskus niin kalliita, ettei opiskelijoilla ja muilla vähävaraisilla ole niihin varaa. Se on ikävää, koska suurin osa gluteenittomista tuotteista on niin laadukkaita, että niitä popsisi mielellään päivittäin. Mutta itsetehdyt ovat yleensä vähintään yhtä hyviä!

Anonymous (ei varmistettu)
86

Lastenkasvatus perustuu huutamiseen. Ei tietenkään paremmissa piireissä eikä oppikirjojen mukaan eikä neuvolassa tunnustaen. Mutta kyllä se ihan oikeasti perustuu. Ei ehkä karjumiseen, mutta tiukkaan äänensävyyn puhumiseen, vastausten huutamiseen, tappeluun puuttumiseen ääntä käyttäen. 

Anonymous (ei varmistettu)
1

Teksti Ann-Mari

Vappu meni, mutta ajattelin silti jakaa teille tosi helppotekoisten munkkien ohjeen. Tein näitä vapuksi, ja tämä tarjoilulautasellinen hupeni nopeasti. Näitä on mukava tehdä vaikka lastenkutsuille, mökkivieraille tai muuten vain herkutteluun. Ja parhaimmillaan ne ovat tietenkin ihan tuoreina.

Sivut

Tilaa syöte RSS - gluteeniton leivonta