Olet täällä

Tyttäremme alkaa nyt ymmärtämään keliakian mukanaan tuoman erilaisuuden.

 

Tyttärelläni on keliakia. Se todettiin juuri hänen 6-vuotissyntymäpäivänsä alla. Elämä antoi syntymäpäivälahjaksi keliakian. Aikaa on kulunut yli puoli vuotta diagnoosin saamisesta. Todennäköisesti tyttäremme alkaa nyt ymmärtämään keliakian mukanaan tuoman erilaisuuden ja sen, että monta kertaa päivässä saa erilaista kohtelua kuin muut.

Esikoulussa asia otetaan hyvin ja ruokavaliosta huolehditaan käsitykseni mukaan tunnollisesti. Olemme käyneet muutaman kerran keittäjiä tapaamassa. Mutta harmittaahan se, kun toiset saavat jotain hyvää, niin tytär saa voileivän tai sämpylää. Näitä tilanteita hyvitellään kotona jälkikäteen. Itselleni minä keliakian ottaisin, jos voisin.

Se on mukavaa, että tytärtä pyydetään paljon leikkimään muiden lasten luokse ja tällöin ruokavalio huomioidaan hienosti. Nämä kokemukset ovat kullanarvoisia. Sekin tuntuu lottovoitolta, että pääsimme perheenä sopeutumisvalmennuskurssille.

Toivon, että voisin itse elää sovussa tämän asian kanssa ja välittää sen kokemuksen myös tyttärelle. En tiedä, sureeko tai murehtiiko hän asiaa. Todennäköisesti keliakia aiheuttaa alakuloa tai epämääräistä oloa, jota ei ole vielä saanut sanoiksi puettua. Tässä toivoisin voivani olla avuksi. Juttelemme asiasta lähes päivittäin ja kysyn, että miten esikoulussa on mennyt ja millaisia tilanteita on ollut.

Toisaalta, eihän elämä voi koko ajan pyöriä ruokavalion ympärillä eikä asia muuttua suuremmaksi mittasuhteiltaan kuin se luonnostaan on. Jos joku sairaus pitää valita, niin keliakiassa on toki myönteisiäkin puolia. Ne hyvät puolet vain tahtovat unohtua, eikä asian kääntäminen voimavaraksi ole vielä onnistunut.

Jos myötäelämisen kykyä ja toisten hienovaraista huomioonottamista saisi lisättyä, olisi keliakiaa sairastavien elämä sujuvampaa. Tyttärelleni toivon kehittyvän hyvän itsetunnon ja sopivan rennon ja vaihtoehtoja auliisti hakevan asenteen. Toivon hänelle myös sen kestämistä, että porukasta joutuu erottumaan, halusi tai ei.

Olemme siinä vaiheessa, että keliakia-arvojen normalisoitumista saadaan vielä odottaa. Sitten niitä pidetään hyvässä kunnossa ja hoitovastuuta vähitellen siirretään tyttärelle.