Minun keliakiani todettiin noin 25 vuotta sitten. Lääkäri joka sen löysi, kertoi minulle vakavalla äänellä: "Sinulla on keliakia". Tämä tieto vähän hätkähdytti. Ajattelinkin vähän aikaa, että mitä lääkärin tuomio tarkoittaa. Sitten hän kertoi, mistä oli kysymys – ei siis kuolemantuomiosta.

Elämäni muuttui hetkessä. Ajattelin että on parempi heti jättää gluteeninen elämä ja aloittaa uusi puhtaalta pöydältä.

Aluksi tarjonta ruokatavarakaupoissa oli aika heikkoa. Leipää oli vain riisikakkujen muodossa. Tästä muotoutui perheellemme uusi termi ”styrox". Riisikakku muistutti hyvin paljon rakennuseristelevyä niin ulkonäöltään kuin koostumukseltaankin.

Alusta lähtien minulla on ollut omasta takaa todellinen tukihenkilö, oma vaimoni, joka otti homman hanskaansa. Niinpä minulla on ollut ilo näinä menneinä vuosina nauttia vaimon tekemistä sämpylöistä ja kahvileivistä sekä monipuolisista ruuista.

Nykyään joka paikassa tunnetaan tämä vaiva. Myös maaseudun huoltoaseman baareissa, joissa ennen sotkettiin toisiinsa laktoositon ja gluteeniton. Tunnen eläväni ihan normaalia elämää, vaikka aina saa olla vähän varpaillaan. Alkuvuosina oli hankalaa mennä ystävien luokse kahville, kun en osannut etukäteen heitä varoittaa vaivastani. Siitäkin harmista on päästy pikku hiljaa eroon. Siispä aurinko paistaa myös tällä elämäni sektorilla.