Keliakia merkitsee minulle koko elämäni uhraamista. Keliakia on mukanani 24/7/365. Jatkuvasti, ilman lomia. Keliakia on rajoittanut minua raa'alla kädellä. Olen 37-vuotias. Keliakiani todettiin vuonna 1992.

En voinut opiskella haluamalleni elintarvikealalle, koska en voi maistella ruokia. Keliakia on ollut ongelma myös muilla aloilla, joita olen kokeillut. Laitoshuoltajan tutkintoon kuului aikanani myös keittiöpalveluihin osallistuminen. Samoin hotellialalla. Laitossiivojanakin jouduin tilanteeseen, jossa en voinut maistella ruokia.

Koulun retkillä keliakia oli todellinen maanvaiva. Minulla on ainainen huoli siitä, saanko aidosti gluteenitonta ruokaa. Gluteeniton jauhoseos ei todellakaan kumoa gluteenipitoisen jauhon gluteenia, vaikka niin minulle ystäväni kivenkovaan väitti. Olen myös nähnyt, kuinka kakku, joka oli merkitty selvästi gluteenittomaksi, joutui ei-keliaakikon vatsaan. Eräs pariskunta halusi kokeilla, maistuuko gluteeniton erilaiselta.

Kohtaan jatkuvasti vähättelyä siitä, kuinka olen vain nirsoilija. On kuulemma hankalan ihmisen merkki, jos pitää lujasti kiinni niin "typerästä pikkuasiasta" kuin gluteeniton ruokavalio. Minulle on sanottu, että olen tympeä, töykeä, epäasiallinen, huono ihminen, vain laiska enkä oikeasti sairas. Olen vain yrittänyt selittää, miksi on pakko noudattaa dieettiä.

Tuttavani eivät laita minulle mitään syötävää, mutta ovat silti vailla minun eväitäni. Monet ex-ystäväni menivät vain suoraan jääkaapilleni ja söivät sen puhtaaksi. Omat leipänsä eivät kuulemma kelvanneet, koska tarjolla oli jotain uutta testattavaa. Olen itkenyt ja purrut hammasta. Olen edelleen katkera. Olen pannut poikki lukuisia ihmissuhteita. Olen nykyään todella epäluuloinen kaikkia kohtaan.

Diagnoosin saaminen sinänsä helpotti, mutta hyvin pian dieetin noudattaminen osoittautui täysin mahdottomaksi. Ensimmäinen gluteeniton kauppareissu oli turhauttava, koska kaupoissa ei vielä 1990-luvulla ollut juurikaan mitään. Onneksi tuttu kauppias suostui tilaamaan kaikkea, mitä toivoin. Leipominen oli kamalaa, koska kaikki tarttui pöytään niin lujasti, että piti suurin piirtein olla kulmahiomakone, että sai taikinan irti pöydästä. Mutta kun ne kakkarat tulivat uunista ulos, oli se suuri helpotus ja ylpeydenaihe!

Tunnen oloni ulkopuoliseksi ihmisjoukossa, jossa syödään. Kahvilat ovat painajaisia aiheuttavia paikkoja. Häätilaisuuksiin osallistumista yritän välttää. Tunteista päällimmäisinä ovat viha, epäluottamus, ulkopuolisuuden tunne, kateus, suru, epäluuloisuus, huoli, masennus, tympääntyminen, kyllästyminen, pelko, ahdistus, harmitus, kiehuminen, halu satuttaa niitä, jotka kohtelevat epäoikeudenmukaisesti, ärtymys, uupumus, halu eristäytyä ja suuttumus.

Ruokiani on haukuttu sotkuksi ja pahanmakuiseksi. Minua on haukuttu pihiksi, ylpeileväksi, ei-anteliaaksi ja itsekkääksi, jos en ole antanut syödä eväitäni. Minulle ei tuoda kaupasta mitään tuliaiseksi, mutta minun pitää jakaa omastani. Epäoikeudenmukaisissa tilanteissa en vieläkään osaa puolustautua, koska olen niin hämmästynyt siitä, kuinka jotkut kehtaavatkin toimia noin ilkeästi. Siinä tarvitsisin ohjausta!

Selviydyn keliakian kanssa eristäytymällä ihmisistä. Syön salaa kaikenlaisia herkkuja. Minulle on tullut syömishäiriö. Ahmin välillä aivan hulluna, kun saan jotain gluteenitonta ruokaa.

Äitini on keliaakikko ja ymmärtää tilanteeni. Minulla on lähisukulaisina keliaakikkoja, joihin olen yhteydessä. Keliakia yhdistää. Isä puolestaan syö meidän eväämme ja on todella rasittava. Seurustelukumppanini ovat kaikki olleet keliakiavastaisia, joten olen katkaissut suhteet.

Keliakia on pakottanut kysymään asioita välittämättä toisten reaktioista. Olen joutunut kovettamaan itseäni rajusti siitä, mitä oikeasti olen. Itsetuntoni on kohonnut. Jatkuva vihaisuus on ajanut yksinäisiin fyysisiin harrastuksiin. Jaksan sen ansiosta nostaa 25kg ihan kevyesti. Olen siis rakenteeltani lihaksikas. Siitä olen iloinen.

Toisten keliaakikkojen kanssa keskusteleminen on ollut vahvistavaa. Myös Keliakia-lehden lukeminen ja artikkelit lehdissä. Olen iloinen, kun näen jonkun tilaavan gluteenittoman hampurilaisen. Tai jos menen kaupassa gluteenittomalle osastolle ja näen siellä muitakin katselemassa tuotteita. Silloin koen jopa onnellisuutta hetken aikaa. Vertaistuki on kaikkein tärkeintä!

Suunta herätti minut. Ihmettelin pitkään jo, että miksi oikein olen jatkuvasti niin vihainen. Kiitos Suunnan, nyt ymmärrän kuinka ulkopuolisuuden tunne voi sairastuttaa.