Olen 22-vuotias nuori aikuinen. Aluksi oli kyllä erittäin vaikeaa, kun en meinannut millään muistaa, että minulla on keliakia. Luulin, että se oli vain unta. Kun totuin ajatukseen, ruokavaliossa oli helpompi pysyä. Koska äidilläni on keliakia, osasin jo kokata ja leipoa gluteenittomasti eikä ruokavalionmuutos tuottanut niin suuria vaikeuksia. Tiesin, mitä saan syödä ja mitä en.

Vaikka asia kyllä harmitti ja harmittaa edelleen joskus. 

Ystävät saavat syödä kaikkia herkkuja, kun taas itse joudun lukemaan ainesluettelon ennen ostamista. Alussa kiukutti enimmäkseen juuri sen takia, että ystävät eivät pariin vuoteen muistaneet asiaa. Kun vietimme yhdessä iltaa, minulle ei ollut varattu syötävää. Nykyään he muistavat asian ja ottavat minut aina huomioon.

Ex-poikaystäväni ei tuntunut ymmärtävän keliakiaani ollenkaan. Hän hoki vain kokoajan kaupassa "No onpa kallista." tai "Maistuu todella kummalliselle." Tuli aina paha mieli. Nykyinen poikaystävä ymmärtää rajoitukseni ja ottaa sen huomioon, kun menemme ulos syömään. Hän myös osaa arvostaa ruokiani ja leipomuksiani, mikä tuntuu hyvältä. 

Olen aina ollut innokas kokki. Kun muutin omilleni, kokkaaminen yltyi ja olen kehittynyt huimasti. Olen opetellut tekemään esimerkiksi gluteenitonta ruskeaa kastiketta.

Ihanaa huomata, että ei keliakia oikeasti rajoita elämää, jos ei anna sen rajoittaa. Sen kun elää vain ja nauttii! Niin minä teen ja aion jatkossakin tehdä. 

Ulkomaille en ole koskaan matkustanut, vaikka se on ollut mielessä jo kauan. Olisi ihanaa päästä esimerkiksi Irlantiin, mutta ajatus siitä myös pelottaa. Koska ei kaikkialla tiedetä keliakiasta mitään. Olen kyllä tutustunut maihin, missä asiasta tiedetään ja minne uskaltaa lähteä ensimmäisillä kerroilla.