Olet täällä

Näin se sairaus voi yllättää jo alle 2-vuotiaankin.

 

Alle kaksi vuotiaalla lapsellani todettiin keliakia noin vuosi sitten. Olin epäillyt, että hänellä on jokin sairaus ja ottanut asian esille neuvolassa ja yksityisellä lääkärillä käydessämme. Hänen yöunensa alkoivat katkeilla kiinteiden ruokien aloittamisen jälkeen ja muutenkin unet kestivät vain muutaman tunnin kerrallaan. Uloste oli löysää ja sitä tuli usein. Olin varma, ettei kaikki ollut kunnossa.

Nyt jälkeenpäin tunnistaisin keliakian oireet, vaikka sairaus oli minulle entuudestaan tuntematon. Meillä kummallakaan vanhemmista ei ole keliakiaa, mutta allergioista olemme molemmat pienenä kärsineet.

Lapsellamme on sairasvakuutus ja sen kautta kävimme yksityisellä lääkäriasemalla. Olin ottanut joka käynnillä esille epäilyni siitä, ettei kaikki ole kohdallaan. Eräällä kerralla naispuolinen lääkäri tarttuikin siihen ja samalla käynnillä otettiin verinäyte sormenpäästä. Näyte oli positiivinen.

Sen jälkeen varasimme ajan laajempaan verikokeeseen, joka edelleen näytti positiivista. Näin helppoako keliakian toteaminen olikin? Miksei neuvolassa tai lääkärissä oltu kiinnitetty siihen huomiota?

Verinäytteiden jälkeen varasin ajan yksityiseen lääkärikeskukseen, josta saimme ajan nukutuksessa tehtävään ohutsuolen tähystykseen. Sairaus varmistui lopulta. Suoli oli lähes sileä ja todettiin erittäin ärhäkkä keliakia. Suolen pinta oli todella huonossa kunnossa.

Aloitimme gluteiinittoman ruokavalion heti. Alkuun se tuntui todella hankalalta ja mietimme, että mitenhän se lähtee rullaamaan. Noin viikko ruokavalion aloituksesta totesimme, ettei se olekaan niin vaikeaa kuin luulimme. Siitä asti rutiinit ovat sujuneet hyvin, osan ruuasta teemme kaikille gluteiinittomana ja osan vain lapselle.

Alkuun vein lapsen hoitopaikkaan gluteiinittomia tuotteita, jotta hoitaja sopeutuisi paremmin käytäntöön. Nyt kaikki sujuu hoidossakin jo rutiinilla eikä vahinkoja ole sattunut kuin kerran. Kotona olemme todella tarkkoja lapsen ruokavaliosta ja seurantajaksolla arvot olivatkin muuttuneet hyvään suuntaan reippaasti.

Seurantaan pääsy olikin sitten työn takana. Neuvolasta ei tehty mitään, vaikka lähete olisi pitänyt saada sieltä käsin. Kävin yksityisellä jälleen, sieltä tehtiin lähete, kontrolliaika tuli todella nopeasti ja palvelu oli mitä parhainta.

Neuvolan toimintaan en ole tässä tapauksessa yhtään tyytyväinen. Oireiden perusteella olisi pitänyt huomata keliakia, sillä lapsen kasvu oli hidastunut ja lasta piti käyttää kasvukontrollissa, koska paino ei noussut. Nyt ruokavalion muutoksen jälkeen lapsi on jo normaalipainoinen ja oikea kasvupyrähdys tuli ruokavalion vaihtumisen jälkeen.

Näin se sairaus voi yllättää jo alle 2 -vuotiaankin. Olen iloinen siitä, että hoidon seuranta on nyt kunnossa ja lapsi sai oikean ruokavalion avulla oireensa kuriin. Olen tehnyt lapseni vanhemmalla iällä, joten hän on tärkeintä elämässämme.

Toivon lapsemme noudattavan ruokavaliota tarkasti murrosikäisenä ja siinä vaiheessa, kun hän pääse itse valitsemaan kaupasta ostoksensa. Terveys on tärkeää, sen olen huomannut.