Olet täällä

Kieltäydyn hiljaisesti pullasta ja kakusta, sillä pahoittelut ja päivittelyt olisivat turhan kiusallisia.

 

Olen 23-vuotias nuori keliaakikkonainen ja olen ollut gluteenittomalla ruokavaliolla noin puolitoista vuotta.

Minulle keliakia on ollut paljon muutakin, kuin suoliston tai ihon sairaus. Kuulin jossain puhuttavan sosiaalisesta sairaudesta ja olen myös itse käyttänyt sitä nimitystä keliakiasta. Olen kokenut keliakian hankalaksi erityisesti ravintoloissa sekä kyläillessä ystävillä ja sukulaisilla. Jokaisessa paikassa joudun kysymään, onko tämä luontaisesti gluteenitonta ja juoksuttamaan tarjoilijaa kokin luona.

Monesti joudun myös selittämään, mitä luontaisesti gluteeniton tarkoittaa. Jotkut sukulaiset ja tuttavat ovat pitäneet minua nirsona ja pyöritelleet silmiään ikään kuin pitäisin itseäni sairaampana kuin olenkaan. Hankalia tilanteita ovat olleet myös sellaiset, joissa minua on huomioitu ostamalla gluteenittomia keksejä, joita en ole kuitenkaan pystynyt syömään. Siinä sitten selitellään, miksi ne eivät minulle sovi.

Kyläilemme paljon, enkä vaadi huomiointiani kahvipöydässä. Kieltäydyn hiljaisesti pullasta ja kakusta, sillä pahoittelut ja päivittelyt olisivat turhan kiusallisia niin talon väelle kuin minullekin. Toki voisin kertoa etukäteen kyläpaikkoihin, että olen keliaakikko, joka tarvitsee luontaisesti gluteenittomat tarjottavat tai sovitusti tuoda tarjottavat itse. Olen aina enemmän kuin iloinen ja otettu, jos minua on kahvipöydässä erityisesti huomioitu, mutta en pahoita mieltäni, jos tarjottavaa ei ole.

Äitini ja avomieheni ovat olleet koko ajan niin mahtavana tukena, eikä minun ole tarvinnut selvitä yksin missään vaiheessa. Äitini opetteli leipomaan gluteenittomasti ja antaa edelleen hyviä vinkkejä, miten tulisi leipoa. Avomieheni on alusta alkaen lukenut ainesosaluettelot jokaisesta tuotteesta, eikä minun tarvitse olla missään vaiheessa huolissani ruuan puhtaudesta. Hän jätti pois kaikki sellaiset herkut, joita minä en pystynyt syömään, vaikka en sitä häneltä pyytänyt tai vaatinut.

Nyt puolentoista vuoden jälkeen hän on muutaman kerran käynyt hakemassa itselleen Subwayn patongin, kun en ole kotona. Hän kuitenkin kokee siitä huonoa omaatuntoa. Monesti olen joutunut hänelle sanomaan, ettei minua todellakaan haittaa ja rohkaisen häntä syömään sitä, mitä haluaa. Se on hänen tapansa tukea ja elää tämän sairauden kanssa ja olen hänen uhrauksistaan kiitollinen.

Keliakia on tuonut myös mielettömän hienoja asioita elämääni. Liityin keliakiayhdistykseen ja löysin sieltä aivan ihania ihmisiä, jotka tukevat ja auttavat keliakian kanssa elämisessä. He tietävät tasan tarkkaan, millaista on lukea ainesosaluetteloita jokaisella kauppakierroksella tai miltä tuntuu, kun saa lahjaksi neljä konvehtirasiaa eikä yhdestäkään voi syödä. Ensi vuonna olen yhdistyksen hallituksessa ja minut on nimetty nuorisovastaavaksi kehittelemään lasten ja nuorten toimintaa alueelle. Olen tästä todella innoissani!

Keliakia laittoi tarkastelemaan myös omaa ruokavaliota monelta kannalta. Kun mietin, mitä voin keliakian puitteissa syödä, ajattelin myös terveellisyyttä. Hyvinvointini niin henkisesti kuin fyysisesti on lisääntynyt ja samalla olen myös saanut pudotettua painoa. Työkaverini nauraa monesti, että hänkin haluaa keliakian, koska silloin jäisi kahvihuoneen suklaiden syönti pois. Keliakia voi siis aiheuttaa myös kateutta.