Juoksin monta kertaa kipujen takia lääkärissä, vyöhyketerapeutilla, hierojalla, kiropraktikolla ja ties missä.

En tiennyt onko kipu selässä vai vatsassa. Kaksi eri vyöhyketerapeuttia ihmetteli, miksi vatsan hoitopisteet eivät reagoi toivotulla tavalla.

Viisi vuotta sitten, 52-vuotiaana, kivut olivat niin kovat, että taas menin lääkäriin. Olin aivan varma, että se on syöpä. Söin vahvoja särkylääkkeitä vähintään kolme päivässä. Lääkärin oli pakko ottaa kivut todesta toistuvien käyntien vuoksi ja lähettää tähystykseen. Keliakiahan se sieltä löytyi. Lääkäri oli kirjoittanut papereihin potilaalla olevan tähtitieteellinen oksennusrefleksin tähystettäessä.

Diagnoosi oli helpotus. Minulle ei tuottanut mitään ongelmaa vaihtaa gluteenittomaan ruokavalioon.

Hinnat kyllä kauhistuttivat. Mutta. Äitini oli aivan kauhuissaan, mitä lapsi nyt saa syödä. Sain vakuuttaa, että vaihtoehtoja on liikaakin.

Aluksi moni leivonnainen maistui pahvilta, mutta kaikkeen tottuu. Kun vieraat maistavat gluteenitonta pullaa, se jää useimmiten syömättä. Kieltämättä se ei vedä vertoja vehnäpullalle. Suurin osa makeista leivonnaisista on kuitenkin ihan yhtä hyviä, kuin normaalitkin. Eroa ei huomaa. En ole päässyt laihtumaan, ikävä kyllä. Jos joku harmittaa, niin ruisleipä ja mämmi. Niille ei löydy vastaavia tuotteita gluteenittomina.

Kyläillessä useimmat huomioivat keliakiani kiitettävästi. Vain joskus saan pelkkää jätskiä tai "styroksia".

Yhden kerran minun oli pakko maistaa Hanna-tädin kakkujen taikinaa. Olin tosi kipeä sen päivän. Tuntui, että pääkin oli sekaisin. Ei tarvitse enää maistaa.

Ulkomailla yleensä tiedetään, mikä on gluteeniton ruokavalio, mutta löytyy poikkeuksiakin. Venäjällä sitä ei tunnettu muutama vuosi sitten. Nykypäivänä en tiedä mikä tilanne.

Olen saarnannut keliakiasta kaveripiirilleni kyllästymiseen asti. Siis kaverit kyllästyivät. Nyt sitten ymmärtävät, miksi se on niin vakavasti otettava sairaus. Ei keliakia ole maailmanloppu. Hyvin pärjään. Mutta sitä en ymmärrä, miksi se on lisääntynyt niin paljon.