Olet täällä

Aluksi oli sellainen tunne, että on asian kanssa melko yksin.

 

Olen 69-vuotias. Keliakian ja ihokeliakian diagnoosin saamisen jälkeen, 70-luvun lopulla, olin valmis noudattamaan dieettiä tarkkaan. Tein itselleni selväksi, että sellaista tilannetta ei tule, että söisin jotain gluteenia sisältävää. Gluteenittoman ruokavalion noudattaminen on selkeää, koska muita vaihtoehtoja ei ole.

Aluksi oli sellainen tunne, että on asian kanssa melko yksin. Yhdistystoiminta on ollut minulle tärkeää, koska keliakiayhdistyksessä meillä kaikilla on yhteisenä asiana gluteenittomuus. Ei tarvitse olla yksin erilainen.

Pieni harmillinen asia on, että ravintolassa illallisilla gluteeniton annos on useimmiten tuotu viimeisenä. Ulkomailla ruoan tilaaminen ravintolassa on hieman hankalaa. Pitäisi olla menu sellaisella kielellä, jota vähän osaa. Tähän suuri apu on Keliakialiiton kielikäännökset.

Jonkun kerran on sattunut, että vaikka olen kysynyt, niin ruoka on kuitenkin sisältänyt gluteenia.  Tämä on johtunut siitä, että henkilöllä, jolta olen kysynyt, ei ole ollut tarkkaa tietoa.

Iloinen asia on, kun sukulaiset tai ystävät leipovat minua varten jotain hyvää ja sopivaa. Ja nykyään kaupoissa on niin suuri valikoima gluteenittomia tuotteita, että on jo valinnan vaikeutta.

Vuonna 1989 myöhästytin lentokoneen lähdön. Olin matkalla Wienissä. Lentoemäntä tuli sanomaan minulle, että koneeseen ei ollut tuotu minulle kuuluvaa tarjoilua. Koneessa kuulutettiin, että koneen lähtö myöhästyy. Istuin ikkunan vieressä ja näin, kun auto ajoi kiireisesti koneen viereen ja sieltä tuotiin annos koneeseen. Helsinkiin kone kuitenkin pääsi laskeutumaan aikataulun mukaan, koska oli myötätuuli.

Kevennys loppuun: kun näen jossakin yhtä aikaa paljon herkullisia leivonnaisia, sanon ”Minä syön silmillä”.